Syitä meneillään olevaan pankkikriisiin on selvitelty kriisin alkupäivistä lähtien. Oman näkemyksensä finanssikriisin paljastamiin pankkijärjestelmän ongelmiin ja järjestelmän uudistukseen antaa eilen julkaistu, niin kutsutun Liikasen ryhmän loppuraportti.

Suurimmat eurooppalaisten pankkien ongelmat olivat tiedossa jo ennen Liikasen ryhmän raporttiakin. Pankkien syntilistaa koristivat liiallinen riskinotto, monimutkaiset finanssituotteet, ristiinomistus ja riittämättömät pääomat. Lähestymistapa paljastuneiden ongelmien ratkaisuun on ollut erilainen Atlantin kahden puolen – Yhdysvalloissa finanssisektorin uudistusprojekti on kirjattu massiiviseen Dodd-Frank -lainsäädäntöön, kun taas EU:ssa ongelmiin on otettu sektorikohtaisempi lähestymistapa. Päämäärä on kuitenkin ollut sama: parempaa sääntelyä ja valvontaa, vastuullisempaa toimintaa, vaikka sitten lainsäädännön pakottamana. Liikasen raportti on yksi vastaus pankkisektorin uudistamiseen.

Ryhmän esitys riskipitoisemman toiminnan – esimerkiksi omilla varoilla tehdyn kaupankäynnin – ja ”peruspankkitoiminnan” jakamisesta oikeudellisesti kahteen eri yksikköön saman pankkikonsernin sisällä on kannatettava. Jako on kuitenkin mielekäs vain siinä tapauksessa, että samalla varmistetaan pankeilla olevan tarpeeksi riskipainotettua omaa pääomaa kunkin osan ja sen toiminnan takaamiseksi.

Riittävä, pankin harjoittaman toiminnan sisältämän riskin mukainen ja laadukas pääoma on järjestelmäriskin kannalta oleellisinta. Kun nyt uudistuksen alla olevassa pääomavaatimuksia koskevassa EU-lainsäädännössä pankeilta kaavaillaan vaadittavaksi omapääomia edelleen alle 10 %, tulisi suurempaa prosenttiosuutta tarkastella vakavasti niin EU:n omassa lainsäädännössä kuin kansainvälisesti pankkien pääomia pohtivassa Baselin komiteassa. Nyt kaavailtua pääomaa selvästi suurempi vaatimus tulisi asettaa erityisesti riskipitoisempaa pankkitoimintaa harjoittaville ”finanssitavarataloille” ja mahdollisesti peruspankkitoiminnasta aikanaan erotettavalle, riskikauppaa käyvälle tytäryhtiölle.

Pankkijärjestelmän uudistus ja järjestelmään sisältyvien riskien hallinta on yksi unionin kansantalouksien kohtalonkysymyksistä: eurooppalaisten pankkien kokonaistaseet ylittävät arviolta 350-kertaisesti unionin yhteenlasketun bruttokansantuotteen. Vertailun vuoksi samainen luku on Yhdysvalloissa 80 %:n hujakoilla. Suurimpien eurooppalaisten pankkien – vaikkapa Hollannissa majaansa pitävän ING:n, tai briteissä päämajoittuvan HSBC:n omaisuus ylittää suuruudellaan emämaansa talouden.

Liikasen ryhmä otti raportissaan kantaa myös pankin hallintokulttuurin muutokseen. Olennaista on pankkien hallitusten roolin ja vastuiden uudelleentarkastelu – vastuuta pitää olla myös järjestelmälle ja yhteiskunnalle aiheutetuista riskeistä, niin lyhyellä kuin pitkälläkin aikavälillä, eikä vain neljännesvuosittain tarkastelluista voitoista. Parannusta kaivataan myös siinä, miten pankit raportoivat riskeistään sekä siinä, miten ja millä perusteilla ylintä johtoa ja muuta henkilökuntaa palkitaan.

Pallo on nyt komissiolla – sen tulee harkita, mihin lainsäädäntötoimiin se ryhtyy, jos mihinkään. Pankkisektorin puolelta on ehditty jo varoitella uusista lainsäädäntötoimista – sektoria koskevia lainsäädäntöaloitteita on parlamentin ja neuvoston käsittelyssä tälläkin hetkellä jo useita. Todellinen muutos ei kuitenkaan vielä käsittelyssä olevalla lainsäädännöllä synny, vaan tarvitaan fiksua sääntelyä, joka pureutuu syvemmälle pankkien riskikulttuuriin.

Sirpa Pietikäinen
Europarlamentaarikko
Tutustu Sirpaan