Kannanotot

Blogi

Päätös kuljettajayrittäjien työajasta oli pettymys

6.6.2010 Blogi
Kuljettajayrittäjien työaikaa koskenut europarlamentin äänestyspäätös oli märkä rätti sekä yrittäjien että järkevää kompromissia hakeneiden tahojen kasvoille.

Ay-liikkeen esittämä huoli valeyrittäjyydestä on eräissä EU-maissa aivan aito ja oikeutettu. Alihankinnan ulkoistaminen ja sen myötä työnantajan vastuun kiertäminen on kasvava ongelma.

Nyt valittu keino ongelman ratkaisuun on kuitenkin väärä. Oikea tapa ratkaista valeyrittäjyyteen liittyvät ongelmat olisi sopia EU-tasolla työntekijä- ja työnantajajärjestöjen kesken yrittäjyyden määritelmästä. Nyt syyttömät joutuvat kärsimään.

Asiassa olisi voitu edetä kompromissimallin mukaisesti, jota muun muassa keskusta-oikeistolaisen EPP:n varapuheenjohtaja Corien Wortman-Kool oli rakentamassa. Tämän mukaan itsenäiset kuljettajat olisi jätetty direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle, mutta jäsenvaltiot olisivat voineet halutessaan soveltaa direktiivissä tarkoitettua kokonaistyöaikasääntelyä oman valtionsa itsenäisiin kuljettajiin.

Ehdotus olisi tyydyttänyt Suomea ja olisi johtanut todennäköisesti siihen, että direktiivistä olisi päästy ensimmäisellä lukemisella sopuun parlamentin ja neuvoston kesken.

On sääli, että parlamentti ei antanut kompromissille mahdollisuutta. Sen sijaan pikemminkin päätettiin käyttää yhtä, mutta väärää työkalua erilaisten ongelmien korjaamiseen. Esimerkiksi liikenneturvallisuuden suhteen tulos on vain näennäiskohennus, jolla tuskin on käytännön vaikutusta.

Kun pikemminkin olisi syytä keskittyä kohentamaan yrittäjien asemaa, niin nyt avattiin mahdollisuus aitojen yrittäjien työajan rajoittamiseen. Tämä on huolestuttavaa, sillä pienyrittäjien ansaintamahdollisuudet syntyvät yleensä vain omasta työstä.
Sirpa Pietikäinen

Sirpa Pietikäinen
Europarlamentaarikko
Tutustu Sirpaan

Kysy Sirpalta

Tilaa uutiskirje

Liity tältä sivulta uutiskirjeen tilaajaksi.

Tilaa uutiskirje

Liity tukijoukkoihin

Liity tältä sivulta Sirpan tukijoukkoihin.

Liity tukijoukkoihin

Saatat olla kiinnostunut myös näistä kannanotoista