Kannanotot

Globaali Eurooppa Kannanotot

Nato ei ensisijainen vaihtoehto EU:n puolustuksen kehittämiselle

14.11.2008 Globaali Eurooppa Kannanotot

Euroopan parlamentin jäsen Sirpa Pietikäinen (kok) otti kantaa Suomessa kiihtyneeseen Nato-keskusteluun parlamentin tiedotustoimiston lehdistökahveilla tänään Helsingissä. Keskustelun aiheena oli Euroopan unionin puolustuspolitiikan kehittäminen.

Pietikäisen mukaan EU:n olisi ensi sijassa kehitettävä yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaansa (YUTP). ”Unioniin kuuluu 27 jäsenmaata, joiden näkemykset YUTP:n kehittämisestä eroavat toisistaan. Ennen syvempää Nato-järjestelmään integroitumista jäsenvaltioiden olisi sisäistettävä paremmin ajatus yhteisestä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta ja siihen liittyvästä puolustusulottuvuudesta. Vain sisäisesti yhtenäisenä EU voi toimia uskottavasti etujensa ajajana puolustuspolitiikassa”, Pietikäinen painotti.

Pietikäisen mukaan EU:n toimintamekanismien vahvistamisen ja niiden puitteissa toimimisen on oltava etusijalla. Yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka toimii hyvin etenkin siviilikriisinhallinnassa, jonka sisältöä ja painoarvoa on syytä kehittää jatkuvasti.

”Natosta ei ole Euroopan unionille puolustusratkaisuksi niin kauan kuin unionin jäsenmaat eivät pysty seisomaan yhtenäisenä rintamana yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan takana”, Pietikäinen arvioi. ”Mikäli EU nyt ottaa puolustuspolitiikan viitekehyksekseen Naton, unioni joutuu pitkälti kulkemaan USA:n johdolla, kun EU:n omat rivit ovat vielä pahasti hajallaan”, hän varoitti.

Sirpa Pietikäinen

Sirpa Pietikäinen
Europarlamentaarikko
Tutustu Sirpaan

Kysy Sirpalta

Kysy Sirpalta

Tilaa uutiskirje

Tilaa uutiskirje

Liity tukijoukkoihin

Liity tukijoukkoihin

Saatat olla kiinnostunut myös näistä kannanotoista