Kannanotot

Blogi

Monien tulkintojen Kiina

3.3.2011 Blogi

Kiinasta keskusteleminen herättää tunteita. Ei kuitenkaan ole olemassa vain yhtä Kiinaa, josta keskustelua käytäisiin. Tulkintoja ja ristiriitaisia mielikuvia riittää.

Kiina on globaali talousmahti, joka käy monia kansainvälisiä neuvotteluja osana kehitysmaiden ryhmittymiä. Kiina on Yhdysvaltain suurin luotottaja, joka samanaikaisesti on sitonut valuuttansa juanin arvon dollariin – ja kiistelee sen arvosta Yhdysvaltain kanssa. Kiina tekee rohkeita investointeja kehitysmaihin – epäreiluilla ehdoilla, kritisoivat monet, jotka itse eivät juuri kehitysmaihin investoi. Ilmastonmuutoskeskustelussa Kiinaa syytetään usein vaurastumisen tuomasta saastuttamisesta – samanaikaisesti Kiina panostaa voimakkaasti uusiutuvaan energiaan, kuten tuuli- ja aurinkoenergiaan sekä näihin laitteita valmistavaan teollisuuteen (mm. aurinkopaneelien tuotanto Kiinassa viisikymmenkertaistui vuosina 2005-2010).  Kiinan ihmisoikeustilanne on reunamerkintänä lähes kaikessa kansainvälisessä Kiina-politiikassa, joskin hyvin eri lailla, kuin monien muiden maiden kohdalla.

Sillä, mitä ja miten Kiinasta ajatellaan, on merkitystä. Kysymys on relevantti myös Euroopan unionille, jonka Kiina-politiikkaa tulee arvioida ja päivittää jatkuvasti.  Kiina on aktiivinen ja suuri toimija lähes kaikilla kansainvälisen talouden ja politiikan lohkoilla.  Päätöksenteossaan se kuitenkin toimii perinteisen jyrkän suvereenin valtion tavoin. Suurin haaste onkin se, kuinka saamme Kiinan entistä aktiivisemmin mukaan tekemään yhteisiä poliittisia päätöksiä ja sitoumuksia, niin globaalisti, alueellisesti kuin kansallisesti.

Ulkopoliittisen instituutin tutkija Mikael Mattlin esittelee viime vuonna julkaistussa kirjoituksessaan ”A Normative EU Policy Towards China: mission impossible?” EU:n vuosien aikana elänyttä lähestymistapaa Kiinan suhteen.   EU on – ja sen tulee olla – arvoyhteisö, mutta Mattlin aiheellisesti kysyy, mitkä ovat ne menetelmät ja valinnat, joilla kulloinkin parhaiten edistämme omia arvojamme ja vaikkapa ilmastonmuutos- ja energiapolitiikkamme tavoitteita. Tästä keskustelemme Euroopan unionissa aivan liian vähän. Selvää joka tapauksessa on se, että tarvitsemme runsaasti lisää arvoihimme perustuvaa, tavoitteellista ja rakentavaa yhteistyötä Kiinan kanssa.

Sirpa Pietikäinen

Sirpa Pietikäinen
Europarlamentaarikko
Tutustu Sirpaan

Kysy Sirpalta

Kysy Sirpalta

Tilaa uutiskirje

Tilaa uutiskirje

Liity tukijoukkoihin

Liity tukijoukkoihin

Saatat olla kiinnostunut myös näistä kannanotoista