Kannanotot

Blogi

Mahtuuko onni standardeihin?

11.11.2014 Blogi

Internet pursuaa blogeja, jotka kertovat niin sanotuista elämän pienistä iloista. Lifestyleblogit ovat kokoelma arjen yksityiskohtia, jotka ilahduttavat marraskuun hämärässä: piirongille nostettu pionikimppu, kuppi teetä, kääriytyminen vilttiin sohvalle. Kuten yksi suositummista tällaisista bloggareista, Eeva Kolu, kirjoittaa:

“Niille ihmisille, jotka väittävät, että pienillä asioilla ei ole väliä – haistakaa kukkanen. Siis oikeasti, haistakaa ihan oikea kukkanen, jokin ihana ja parfyyminen. Ja väittäkää sitten, että pienillä asioilla ei ole merkitystä.”

Jostain syystä meillä on tapana unohtaa, että pienillä asioilla on väliä, kun puhumme kehitysvammaisista. Kun tehdään ruokapalvelusuunnitelmaa tai asumispalvelukartoitusta, arjen yksityiskohdille ei ole aina tilaa. Ne hukkuvat keskiarvoihin, säädöksiin ja standardeihin.

Meillä on taipumus ajatella vammaisia, lapsia ja ikäihmisiä – heitä jotka ovat “palveluiden kohteena” – yhtenä massana, jolla on samankaltaiset tarpeet, jotka on tyydytettävä mahdollisimman tehokkaasti.

Oikeasti me kaikki olemme tietysti yksilöitä. Se tarkoittaa, että vaikka yksi haluaa mennä nukkumaan joka ilta kymmeneltä, toinen haluaa silloin vasta iltapalaa.

Tämä pitäisi ottaa huomioon, kun suunnitellaan palveluita kehitysvammaisille. Heitä itseään pitäisi kuulla suunnitteluvaiheessa mahdollisimman paljon ja suosia ratkaisuja, jotka jättävät tilaa yksilöllisyydelle. Näin on tehty esimerkiksi Lyhty ry:n asunnoissa, joiden suunnittelussa on kuultu kehitysvammaisia itseään – ikävä kyllä tällaista ajattelua ei sovelleta meillä tarpeeksi. Ongelmaan kiinnittivät ansiokkaasti huomiota esimerkiksi Pertti Kurikan Nimipäivät ja yhtyeeseen kuluvat Sami Helle ja Kari Aalto Ei kilpailutukselle -aloitteellaan.

Kilpailuttaminen on monesti huono tapa järjestää kehitysvammaisten palveluita: kun virkamies tekee päätöksen lomakepinon perusteella, tuloksena on helposti bulkkia: aamupala kahdeksalta, lounas puoliltapäivin, illallista viideltä, seitsemältä iltapalaa ja kymmeneltä hiljaisuus. Ja leivän päälle voi ottaa kurkkua ja edamjuustoa – jos joku muuta haluaa, ei voi mitään.

Tällaisesta pitäisi pyrkiä eroon. Ehkä siinä auttaisi, että ihmiset ymmärtäisivät kehitysvammaisten olevan yksilöitä siinä missä muutkin. Tällaisen ymmärryksen luomisessa voi auttaa kehitysvammaisten mahdollisimman laaja itseilmaisu.

Toivottavasti internetin blogosfääriin ilmestyy mahdollisimman paljon kehitysvammaisten pitämiä blogeja. Sellaisia, jotka kertovat niistä elämän pienistä iloista – olivat ne sitten pioneita, keskiolutta tai punkmusiikkia. Ja siitä, että onni ei ole standardeja. Onni on yksityiskohtia.

Kolumni ilmestyi Kehitysvammaisten tukiliiton Ystävänblogissa.

Sirpa Pietikäinen

Sirpa Pietikäinen
Europarlamentaarikko
Tutustu Sirpaan

Kysy Sirpalta

Tilaa uutiskirje

Liity tältä sivulta uutiskirjeen tilaajaksi.

Tilaa uutiskirje

Liity tukijoukkoihin

Liity tältä sivulta Sirpan tukijoukkoihin.

Liity tukijoukkoihin

Saatat olla kiinnostunut myös näistä kannanotoista