Brysselissä ei hymyilty Irlannin kansalaisten lausuttua mielipiteensä Lissabonin sopimuksesta. 53,4 % irlantilaisista äänesti 12. kesäkuuta sopimusta vastaan. Unionin perussopimuksesta sorvatun Lissabonin sopimuksen taipaleen piti olla voittoisampi kuin edeltäjänsä, mutta irlantilaiset sysäsivät jälleen uudistussopimuksen ennakoitua kivisemmälle tielle. Irlantilaisten jälkeen jarruja ovat painaneet myös Saksa ja viimeisimpänä Puola.
Sopimuksen vastustajia ei yhdistä yksi ainoa syy, vaan taustalta löytyy koko joukko erilaisia pelkoja, ärtymyksiä ja tyytymättömyyksiä. Erityisen silmiinpistävää Irlannin äänestystuloksessa oli kuitenkin se, että suurin osa maan naisista äänesti sopimusta vastaan. Ennen äänestystä uutisoitiin maanviljelijöiden vastustuksesta ja arvuuteltiin maan johtajien nuivan suhtautumisen vaikutusta tuloksiin. Naisten nuivaa suhtautumista sopimukseen ei kukaan ainakaan julkisuudessa osannut arvata.
Vaalitulos nostaa esille unionin ja sen tulevaisuuden kannalta erittäin tärkeän kysymyksen: miksi juuri naiset kokivat sopimuksen itselleen niin vieraaksi ja sopimuksen tukemisen ajatuksena kannattamattomaksi? Sopimuksen yksityiskohtien ohella syytä voi lähteä metsästämään unionin perimmäisestä olemuksesta: rauhanprosessista maailmantalouden jättiläiseksi kehittynyt unioni on jämähtänyt monien silmissä kovien taloudellisten arvojen ajajaksi. Poissaolollaan loistaa unionin sosiaalinen ulottuvuus.
Ihmisläheiset arvot ovat yleisesti ottaen lähellä naisten sydäntä, eikä näin ollen ole ihme, että kovaan talouteen keskittyvä unioni koetaan vieraaksi. Sosiaalipolitiikan tulisi olla rauhanedistämisen ja taloudellisen menestystarinan rakentamisen jälkeinen unionin kolmas missio. Lukuisten tutkimusten mukaan kansalaiset useimmissa EU-maissa kokevat olonsa turvattomiksi globalisaation puristuksessa. Myös tuore puheenjohtaja Ranska on tullut tämän huomaamaan ja lähteekin puheenjohtajuuskauteensa iskulauseella ”suojelevampi Eurooppa”. Ranskalaisten mukaan tähtäimessä on nimenomaan kansalaisistaan välittävä, sosiaalisempi Eurooppa. Mahtipontisesta iskulauseesta soisi kehittyvän jotain oikeaa ja konkreettista.
Naisilla on syystä vaikeuksia samaistua johtajiinsa EU:ssa. Unionilla on kovin miehiset kasvot. Komission puheenjohtaja on mies, samoin lähes 70% komissaareista. Niin ikään parlamentin puheenjohtajan nuijaa heiluttaa mies, kuten useimman parlamentin valiokunnankin. Lissabonin sopimus toisi tullessaan uudet huippuvirat – EU:n presidentin ja ulkoministerin. EU-johtajaehdokkaista on arvuuteltu kulissien takana jo pidemmän aikaa. Spekulaatioissa jonossa virkoihin seisoi rivi tummapukuisia herroja. Poissaolollaan loistivat naiset.
Kyse ei ole pätevien naisten puutteesta – virkoihin sopivia ja loistavia naisia on Eurooppa pullollaan. On surullista huomata, miten 2000-luvun Eurooppa on edelleen vahvasti kallellaan vanhojen traditioiden suuntaan: vallankahvassa ovat edelleen valkoiset, keski-ikäiset, keskimääräistä paremmin koulutetut ja ylempään sosiaaliluokkaan kuuluvat miehet. Unionin on erittäin tärkeää täyttää huippuvirkansa myös asiantuntevilla naisilla. Ei vähiten siksi, että naiset tuovat erilaista asiantuntijuutta ja osaamista EU:n yhteiskuntaan. Naisten ja miesten tulee jakaa tasa-arvoisesti niin oikeudet kuin vastuu unionista ja sen kehityksestä.
Kävi Lissabonille niin tai näin, tulisi vuonna 2009 alkavan kauden korkeisiin virkoihin nimittää tasapuolisesti niin miehiä, kuin naisiakin. Kyse ei ole missään nimessä siitä, että heikompilahjaiset nostettaisiin ”keinotekoisesti” paikoille, joihin he eivät muuten yltäisi. Kyse on siitä, että rakenteista johtuen parhaat kyvyt eivät valitettavasti ilman apua useinkaan pääse niille kuuluville paikoille. Naisilla tulee olla yhtä hyvät mahdollisuudet kuin miehilläkin päästä komissaareiksi tai EU-parlamentin jäseniksi.
Irlannin, Saksan ja Puolan jarrutteluista ja Lissabonin horjumisesta huolimatta EU jatkaa matkaansa. EU on jo aloittanut työn tasa-arvoisemman Euroopan puolesta; euroopan naisten asema on huomattavasti parantunut EU:n toimenpiteen ansiosta. Erityisesti erilaiset tasa-arvoa edistävät säännökset varmistavat osaltaan Euroopan yhteiskuntien tasa-arvoistumista. Vahvemmin sopimusten täytäntöönpanosta huolehtiva ja edelleen sosiaaliseen ulottuvuuteen panostavasta, naiskasvoisemmasta EU:sta voi hyvinkin tulevaisuudessa tulla naisen – ihmisen – paras ystävä.