Olin kesäkuussa täällä Brysselissä käynnistämässä Teoston kulttuurikummihankkeen Euroopan parlamenttia koskevaa osiota. Jo kotimaassa käynnissä olevan hankkeen laajentaminen Brysseliin oli Teostolta viisasta toimintaa. Kuten tiedämme, tekijänoikeushallintoa koskeva sääntely kumpuaa tällä hetkellä paljolti EU:sta käsin. Yleiseurooppalainen sääntely tälläkin alalla tuppaa lisääntymään – ja näin on monissa kysymyksissä, kuten laittoman kopioinnin vastaisessa taistelussa, hyvä. Kaikissa tekijänoikeuskysymyksissä yleiseurooppalaisuus ei kuitenkaan ole automaattisesti se ainoa lääke.
Kuluva vuosi on tekijänoikeuksille merkittävä. Euroopan komissio on julkaissut teollis- ja tekijänoikeusstrategiaa koskevan tiedonantonsa, joka linjaa tulevaa. Tuossa tiedonannossa on paljon hyvää myös suomalaiselle musiikintekijälle. Komissio korostaa aineettomien hyödykkeiden ja tekijänoikeuksien keskeistä asemaa EU:n sisämarkkinakehityksessä. Siinä missä perinteinen tuotanto- ja rahateollisuus kouristelee ongelmien parissa, luovien alojen potentiaalia aletaan pikkuhiljaa ymmärtää.
Eräs kysymys, joka viime aikoina on herättänyt melko paljon keskustelua, liittyy alkuperältään tuntemattomaksi jääneiden teosten, ns. orpoteosten asemaan tulevaisuudessa. Alueellisista sopimuslisenssijärjestelmistä ja tekijänoikeusjärjestöjen välisistä yhteistyömalleista on kuitenkin kohtuullisen hyviä kokemuksia niin pohjoismaista kuin muualta Euroopasta. Hyviä käytänteitä ei siis kannata sellaisenaan siirtää romukoppaan uusien tieltä. Eurooppalainen keskustelu kuitenkin vaatii, että kaikkia osapuolia kuunnellaan tarkasti, eikä ammuta ankkaa alas ennen aikojaan.
Olen taiteilijaperheen kasvatti ja sen arki kaikkine upeuksineen ja epävarmuustekijöineen on minulle hyvin tuttua. Viime vuosina on toisinaan saanut kuulla kaneetteja ja kannanottoja, jotka pyrkivät tosissaan kaivamaan maata luovien alojen alta. Jotkut taiteilijoiden työtä koskevat lausunnot olleet niin pöyristyttäviä, etten niitä viitsi edes kommentoida. Taitelijan työn arvoa ja vaativuutta ei tunneta eikä ymmärretä.
Oma suhteeni musiikkiin on hieman samanlainen kuin suhteeni ruokaan. Arvostan luonnonmukaista, lähellä tuotettua ravintoa ja haluan, että sitä on jatkuvasti saatavilla. Oma kulttuurikummini Iiro Rantala totesi taannoin jossain haastattelussa, että jolleivät ihmiset janoaisi laadukasta musiikkia sekä lokaalisti että globaalisti, musiikki olisi jo kauan sitten ulkoistettu jonnekin, missä sitä tuotettaisiin vain mahdollisimman paljon ja mahdollisimman halvalla. Olen samaa mieltä. Varmistetaan yhdessä lähimusiikin saatavuus.
Kirjoitus julkaistu Teostory-lehdessä 5.10.2011
Sirpa Pietikäinen
Europarlamentaarikko
Tutustu Sirpaan