Kannanotot

Blogi

Kööpenhaminassa on odottava tunnelma

18.12.2009 Blogi

Kööpenhaminassa odottava tunnelma. Presidentti Obama on saapunut paikalle ja piti aamupäivällä puheensa täällä Bella Centerissa. Yhdysvallat ja Kiina on neuvottelujen jumittaessa nimetty pääsyyllisiksi siihen, ettei etenemistä neuvotteluissa juuri ole tapahtunut. Aamuisessa EU-briiffissä Ruotsin ympäristöministeri Carlgren sanoi, että vaikka pitkälle aamuyölle koottua luonnostekstiä ehdittiin jo joissain tiedotusvälineissä juhlia ratkaisevaksi, oltiin aamulla vielä hyvin pitkällä lopullisen sovun syntymisestä.

Eilen sanomalehti Guardian julkaisi julkisuuteen vuodetun YK-asiakirjan, jonka mukaan neuvotteluissa pöydällä olevat paastoleikkaustarjoukset eivät onnistu rajoittamaan maapallon lämpenemistä 2 asteeseen, vaan todennäköistä on 3 asteen lämpeneminen.

Neuvottelupelit, ulosmarssit, kehitysmaiden syytökset teollisuusmaita kohtaan, teollisuusmaiden syytökset kehitysmaita ja toisiaan kohtaan ja toivo viime hetken sopimuksesta – kun Kööpenhaminan neuvotteluja katsoo, voi niistä nähdä YK-kokouksista liiankin tutun kaavan toistuvan jälleen kerran.

Neuvottelevien kansallisvaltioiden “pokerinpeluu” luo yleensä loppujen lopuksi pienimmälle yhteiselle nimittäjälle rakentuvan tuloksen, joka ei tyydytä ketään mutta jonka kaikki jotenkin voivat hyväksyä. Jos kyseessä ovat kauppaneuvottelut tai ydinsulkusopimus, tähän voidaan tyytyä. Ilmastonmuutoksen osalta meillä ei kuitenkaan ole aikaa odottaa. Neuvottelut paljastavat nykyisen, kansallisvaltioiden varaan rakennetun neuvottelujärjestelmän heikkouden.

Jos vaikka 90-luvun alussa käytyä Rion kokousta vaivasi sama yllämainittu neuvotteludramatiikka, on erityisesti kansalaisyhteiskunnan ja yksityisen sektorin osallistumisessa, tietoisuudessa ja roolissa tapahtunut huomattavaa muutosta. Toki Riossakin oli paikalla kansalaisjärjestöjen edustajia, muttei läheskään näin laajalla ja kattavalla skaalalla kun Kööpenhaminassa näinä päivinä.

Huomattavaa on myös muutos yritys- ja finanssimaailman toimijoissa: jos Riossa oli paikalla pieni määrä vihreitä yrityksiä, on kunnianhimoisen ilmastosopimuksen puolestapuhujien määrä kasvanut yritysmaailmassa huomattavaksi. Ilmastokokouksen kanssa samanaikaisesti järjestettävä Bright Green Expo esittelee yli 170 yrityksen vihreitä innovaatioita. Kunnianhimoisen ilmastosopimuksen puolestapuhujien lista kasvaa yritys- ja finanssimaailmassa jatkuvasti samalla, kun vanhoista tuotantomalleista tiukasti kiinni pitävät yritykset pyrkivät lobbaamaan heikkojen standardien puolesta.

Kansalaisyhteiskunnan ja eri alojen vihreiden toimijoiden ja edelläkävijöiden soisi löytävän toisensa vielä nykyistä tehokkaamman ja vaikuttavamman yhteistyön aloittamiseksi. Globaali kansalaisyhteiskunnan yhteenliittymä ja vahvalla äänellä vihreän tuotannon ja innovaatioiden puolesta puhuva yritysmaailma voivat vaikuttaa vielä vahvemmin tuleviin kansainvälisiin neuvotteluihin ja jokaisen maan kansallisiin käytäntöihin.

Sirpa Pietikäinen

Sirpa Pietikäinen
Europarlamentaarikko
Tutustu Sirpaan

Kysy Sirpalta

Kysy Sirpalta

Tilaa uutiskirje

Tilaa uutiskirje

Liity tukijoukkoihin

Liity tukijoukkoihin

Saatat olla kiinnostunut myös näistä kannanotoista