Kannanotot

Blogi

Komissaariehdokkaat varovaisina

12.1.2010 Blogi

Uuden vuoden ensimmäinen työviikko Euroopan Parlamentissa sujuu komissaariehdokkaiden kuulemisten merkeissä. Valiokunnat hiillostavat kutakin ehdokasta kolmen tunnin istunnoissa, joissa kysytään muun muassa ehdokkaiden näkemyksiä heidän vastuualueensa keskeisiin asioihin. Talouskomissaariksi ehdolla oleva Olli Rehn oli maanantaina talousvaliokunnan edessä.

Rehn painotti vastauksissaan työllisyyttä ja kasvua, joiden luomiseen keskeisenä välineenä on keväällä hyväksyttävä EU 2020-strategia.  Strategiaan kuuluvat vihreä teknologia, innovaatiot, koulutus ja sosiaalinen markkinatalous. Kannatettavia painotuksia siis.

Olin tyytyväinen myös siihen, että Rehn toi esiin myös EU:n aseman vahvistamisen johtavien G20-talousmaiden pöydässä. Finanssivalvonnan päätökset ovat kansainvälinen, eivät pelkästään eurooppalainen kysymys, ja niissä EU:lla pitää olla vahva sananvalta.

Rehniä arvioitiin kuulemisen jälkeen asiantuntevaksi, mutta varovaiseksi. Toisaalta varovaisuus on ymmärrettävää, sillä monet valiokunnan kysymyksistä osuivat hieman sivuun maalistaan ja menivät muitten komissaarien alueelle.  Komissaareille ei ole hyväksi lähteä kollegoiden tonteille mestaroimaan.

Varovaisuus on leimannut muitakin alkuviikon kuulemisia ja myös komissaariehdokkaiden kirjallisia vastauksia. Tähän saattaa vaikuttaa parikin toisiinsa kytkeytyvää syytä. Huhu kertoo, että komission puheenjohtaja Jose Manuel Barroso olisi ohjeistanut komissaariehdokkaita matalaan profiiliin. Toisaalta ennakkoon esitetyt arviot siitä, että parlamentti vaihtaisi yhden tai useamman komissaariehdokkaan ovat voineet lisätä varovaisuutta.

Sirpa Pietikäinen

Sirpa Pietikäinen
Europarlamentaarikko
Tutustu Sirpaan

Kysy Sirpalta

Tilaa uutiskirje

Liity tältä sivulta uutiskirjeen tilaajaksi.

Tilaa uutiskirje

Liity tukijoukkoihin

Liity tältä sivulta Sirpan tukijoukkoihin.

Liity tukijoukkoihin

Saatat olla kiinnostunut myös näistä kannanotoista