Syyskuun lopulla vietettiin kyseenalaista vuosipäivää: tiistaina 27.9. olimme kuluttaneet maapallon meille tälle vuodelle varaamat luonnonvarat loppuun. Loppuvuoden reippaat kolme kuukautta yhteiskuntamme pyörivät siis ekologisella velalla.Jos sama tahti jatkuu, ei velan lyhentämisestä voi haaveillakaan – päinvastoin. Maailman väestömäärän arvioidaan kasvavan noin 9 miljardiin vuoteen 2050 mennessä. Jos koko miljardipäisen ihmiskunnan kulutustahti jatkuu nykyisenkaltaisena, tarvitsemme tuolloin lähestulkoon kolmen maapallon verran luonnonvaroja tämän kulutusinnon kattamiseen. Harmillista kyllä, varamaapalloja ei ole saatavilla parhaimmassakaan hypermarketissa.
Velan kanssa voi elää hetken, mutta jatkuvasti laajeneva velkataakka käy jossain vaiheessa kestämättömäksi. Ongelmaan ei voida puuttua vasta joskus vuosien päästä. Jo tällä hetkellä ruuan, rehun ja kuitujen valmistamiseen tarvittavista ekosysteemeistä arviolta 60 prosenttia on nykyisellään rappeutunut tai ylikäytön kohteena.
Resurssitehokkuudessa ei ole kyse vain ympäristöongelman ratkaisemisesta: se on pitkälti myös kilpailukykykysymys. Nuuka resurssien käyttäjä on taloudellisesti järkevä toimija. Yhä useampi yritys näkee kasvavat resurssikustannukset kilpailukykynsä suurimmaksi uhaksi. Erityisen tärkeä kilpailukyvyn tekijä tehokkuus on Euroopassa, joka joutuu nettomääräisesti mitaten tuomaan eniten käyttämiään resursseja muualta.
Hyvä uutinen on, että keinot resurssitehokkaan yhteiskunnan rakentamiseen ovat pitkälti jo nyt tiedossa. Mitä tarvitaan, on vahva tahto todellisen, syvällekäyvän muutoksen aikaansaamiseen: siinä, miten tuotamme, kulutamme, elämme, liikumme. Selvää on, ettei oikea muutos synny ilman sitä tukevaa lainsäädäntöä.
Resurssitehokkaan yhteiskunnan tuotteet tulee suunnitella kierrätettäviksi. Tarvitaan suljetun järjestelmän ajattelua, jossa vanha tuote toimii mahdollisimman pitkälle materiaalina uudelle. Elinkaaren loppuvaiheessa olevaa tuotetta kohdellaankin raaka-aineena, ei jätteenä. Tehostamalla kierrätystä ja uudelleenkäyttöä on mahdollista säästää ympäristöä, mutta myös luoda työpaikkoja sekä vähentää riippuvuutta raaka-aineiden tuonnista. Yhtenä esimerkkinä ”urbaanin kaivostoiminnan” valtavasta taloudellisesta potentiaalista antaa Brysselissä päämajaansa pitävä yritys Umicore. Entinen kaivosyritys päätti 1990-luvun lopulla muuttaa radikaalisti taktiikkaansa ja erikoistua kaivostoiminnan sijaan harvinaisten raaka-aineiden keräämiseen jo käytetyistä tuotteista. Yhtiöllä pyyhkii erinomaisesti.
Resurssitehokkuutta rakennetaan muuttamalla verokäytäntöjä ja tapoja, millä hinnoittelemme ja arvotamme luonnon monimuotoisuutta. Tarvitaan panostusta tutkimukseen ja kehitykseen ja poliittista ja julkista kannatusta täysin uudenlaiselle innovoinnille. Uusiutuvan energian lisääminen, liikenteen suunnittelu vähähiilisemmäksi ja energiasyöppöjen rakennusten remontoiminen ekotehokkaiksi ovat niin ikään resurssitehokkaan yhteiskunnan rakennuspalikoita.
Talouskasvu ei voi perustua jatkuvaan luonnon ja sen resurssien yksisilmäiseen hyväksikäyttöön. Muutos ei käy hetkessä, eikä se ole ilmainen. Katastrofaalisesti kalliimpaa on kuitenkin jatkaa nykyistä tuhlailua: ihmiskunnalla ei ole käytettävissään kuin yksi planeetta, jonka lainanantokyky on rajallinen.
Kirjoitus ilmestynyt Uusiouutiset -lehdessä 7.12.2011
Sirpa Pietikäinen
Europarlamentaarikko
Tutustu Sirpaan