Kannanotot

Blogi

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää

16.12.2011 BlogiEkologinen Eurooppa KannanototGlobaali Eurooppa KannanototSirpa sanonut

Toisinaan parlamentin istuntolistalla on asioita, jotka ensi katsomalta vaikuttavat itsestään selviltä läpihuutojutuilta, mutta tarkemmin tarkasteltuna huomataan, että kyse voi olla hyvin merkittävästä asiasta. Tällainen vähäpätöinen asia saattoi monen mielestä olla keskiviikon täysistunnossa äänestyksessä ollut EU:n ja Marokon välinen kalastussopimus. Kyseessä oli vain lyhyttä ajanjaksoa koskeva sopimus, mutta sisällöltään se oli täysin vääränsuuntainen, monestakin syystä.

Ensinnäkin sopimus toteutuessaan olisi tarjonnut EU:n kalastusaluksille mahdollisuuden jatkaa vahingollista ylikalastusta Marokon vesialueilla. Yhdeksän sopimukseen kuulunutta kalalajiketta yhdestätoista on jo valmiiksi ylikalastettu ja kalakannat ovat vaarallisesti supistumassa olemattomiin.

Toisekseen sopimus olisi ollut arveluttava kansainvälisen oikeuden näkökulmassa, koska näin Marokko olisi valtuuttanut EU:n kalastustoiminnan myös Länsi-Saharan rannikkovesillä. Tähän sillä ei kuitenkaan ole oikeutta. Länsi-Saharan tilanteesta on keskusteltu jo vuosikymmeniä ja tällä hetkellä YK johtaa alueen asemaa koskevia neuvotteluja. Rauhanprosessin ollessa yhä auki EU saa missään nimessä tällaisilla sopimuksilla tilannetta välillisesti vaikeuttaa.

Kolmanneksi, sopimus olisi ollut taloudellisesti yksi epäonnistuneimpia; vaikka kyseessä on EU:n toiseksi merkittävin kalastussopimus (36.1 milj. €), jokaisesta maksetusta eurosta takaisin olisi palautunut 65 senttiä. Komissio julkaisi hiljattain riippumattoman raportin, jossa todetaan, että sopimuksesta ei ole ollut taloudellista hyötyä myöskään Marokon kalastussektorille.

On rohkaisevaa huomata, että parlamentti on jatkuvasti tarkempana tämän tyyppisten sopimusten suhteen. Äänestys oli tiukka, mutta asiassa saavutettiin hieno tulos. Sopimuksen torppaaminen oli merkittävä voitto paitsi parlamentille, niin ennen kaikkea kestävämmälle kalastuspolitiikalle ja Länsi-Saharan alkuperäisväestölle.

Sirpa Pietikäinen

Sirpa Pietikäinen
Europarlamentaarikko
Tutustu Sirpaan

Kysy Sirpalta

Kysy Sirpalta

Tilaa uutiskirje

Tilaa uutiskirje

Liity tukijoukkoihin

Liity tukijoukkoihin

Saatat olla kiinnostunut myös näistä kannanotoista