Kannanotot

Blogi

Kahdesta seitsemään ei riitä: uudet pääomavaatimukset liian lyhyt askel

20.9.2010 Blogi

Sveitsiläisessä Baselin kaupungissa edellisenä viikonloppuna kokoontuneiden keskuspankkiirien ja rahoitusvalvontaviranomaisten kokouksen tulos ei nostattanut juurikaan valtavia otsikoita – ainakaan muutaman suuren talouslehden ulkopuolella. Pankkien pääomavaatimusten uudistukseen ei yleistä kiinnostusta juuri liikene, vaikka ehkä pitäisi: vaikkakin pitkälti teknisiä, säännöt vaikuttavat perustavanlaatuisesti joka ikisen pankin toimintaan.

Mitä Baselissa sitten sovittiin?

Pankkien tulee kasvattaa niiden pääoman kaikkein kovinta, arvokkainta ydintä vastaamaan vähintään seitsemää prosenttia pankin lainoista ja sijoituksista. Tähän 7 prosenttiin lukeutuu 2,5 prosentin niin kutsuttu pääoman suojapuskuri (capital conservation buffer), josta pankkien on huonojen aikojen koittaessa mahdollista nipistää. Tässä tapauksessa kuitenkin viranomaisten on mahdollista asettaa rajoituksia sille, minkä suuruisia palkkioita ja osinkoja kyseinen pankki maksaa. Tällä pyritään välttämään viimeisimmän finanssikriisin paljastamat tilanteet, joissa julkisilla varoilla pelastettujen pankkien johtajien palkkiot hipoivat taivaita tästä julkisesta avusta huolimatta. Tällä hetkellä minimipääomavaatimus on 2 prosenttia. Ilman syvääkin kriisiä oli selvää, ettei tällä huonoina aikoina pitkälle pötkittäisi.

Nykyisiä, voimassaolevia Basel II -pääomavaatimuksia on kriisin kuluessa moitittu ehkä vahvimmin juuri siitä, että säännökset vahvistavat talouden ala- ja ylämäkiä; talouden syklisyyttä. Nousukausina, kun pankeilla menee hyvin – ja mm. niiden antamat lainat eivät vaikuta niin riskialttiilta – ei niiden tarvitse puskuroida toimiaan niin suurella määrällä pääomaa, kuin hiljaisempina kausina. Kun alamäki saapuu, ei pääomaa sitten olekaan saatavilla ja monet pankit joutuvat vääntämään lainahanojaan kiinni säilyttääkseen vaaditun määrän pääomaa kirjoissaan. Tämä taas syventää osaltaan lamaa. Vastatakseen tähän kritiikkiin Baselin komitea esittelikin kolmannen, tosin vaihtoehtoisen ’vastasyklisen’ pääomavaateen: 2,5 prosentin lisäpuskurin, joka tulisi kerättäväksi hyvinä aikoina, kun pääomaa on liikkeellä runsaasti.

Baselissa päätettyjä sääntöjä on ehditty sekä kiitellä että kritisoida. Itse näen uudistettujen sääntöjen olevan askel oikeaan suuntaan, mutta aivan liian lyhyt sellainen. Vertailun vuoksi voidaan mainita suomalaiset pankit: suurimman osan oma pääoma liikkuu jo nyt 8-10 prosentin tienoilla. Financial Timesin kolumnissa (13.9.) tuotiin esiin sama näkemys nyt asetettujen minimivaatimusten riittämättömyydestä, erityisesti hyvinä aikoina: 12 prosenttia olisi lähempänä tarvittavaa, hyvien aikojen pääomavaatimusta. Seitsemän prosenttia ei vie sekään pitkälle, jos oikeita vaikeuksia syntyy. Baselin päätökset eivät myöskään pakota pankkeja syöksymään pääoman keräykseen turhalla kiireellä: minimivaatimukset on täytettävä asteittain vuoteen 2019 mennessä. Huhu kertoo, että aikajanan pituus selittyy erityisesti saksalaisten pankkien ongelmilla.

Nyt Baselissa päätetyt säännökset eivät ole suoraan pätevää lainsäädäntöä, vaan ne tulee vielä ratifioida kussakin maassa. EU:ssa säädökset muutetaan lainsäädäntöön direktiivillä (’Capital Requirements Directive).

Sirpa Pietikäinen

Sirpa Pietikäinen
Europarlamentaarikko
Tutustu Sirpaan

Kysy Sirpalta

Kysy Sirpalta

Tilaa uutiskirje

Tilaa uutiskirje

Liity tukijoukkoihin

Liity tukijoukkoihin

Saatat olla kiinnostunut myös näistä kannanotoista