Läheisten muistaminen lahjoin vuoden pimeimpänä aikana on joulunviettoa vanhempi tapa. Vuodenvaihteessa vietetyillä uhrijuhlilla yritettiin lahjoa jumalat antamaan tulevana vuotena runsasta satoa ja riistaonnea. Roomalaiset antoivat vuosisatoja lahjoja läheisilleen keskitalvella ennen Kristinuskon ja Jeesuksen syntymäjuhlan vieton yleistymistä. Tapa siirtyi jouluun ja kristinuskon mukainen joululahjaperinne syntyi Itämaan tietäjien Jeesus-lapselle tuomista lahjoista.
Edelleen useissa maissa joululahjat annetaan 25. joulukuuta, kun joulupukki tuo lahjat yöllä ja lapset saavat pakettinsa joulupäivän aamuna. Pohjoismaisen perinteen mukaan uusi päivä alkoi pimeän laskeutuessa ja joulukuun 25. päivän katsottiin siis alkavan 24. päivän iltana, ja siksi meillä lahjat annetaan jo aattoiltana. Hollannissa taas Sinterklaas tuo lahjat nimipäivänsä aattona 5. joulukuuta, Venäjän Pakkasukko taas uutenavuotena. Espanjassa lapset asettavat kenkänsä oven ulkopuolelle loppiaisaattoiltana ja itämaan tietäjät tuovat lahjat loppiaisaamuun mennessä.
Pohjoismaissa nykyinen joululahjatapa alkoi 1700-luvulla. Suomessa lahjat yleistyivät 1780-luvulla, ensin kartanoissa ja pappiloissa, joista tapa levisi talonpoikaisperheisiin yleistyen 1800-luvun lopulla. Jo aiemmin oli joulun aikaan jaettu lahjoja sosiaalisten suhteiden hoitamiseksi – esimerkiksi kartanoista annettiin apua palkollisille ja alustalaisille.
Lahja on kuin liima, tai nauha, joka liittää meitä yhteen. Se on tapa kertoa, että välitämme; annamme lahjan tärkeälle ihmiselle. Se yhdistää antajaa ja saajaa – muistamisella luodaan yhteenkuuluvuutta ja yhteisöllisyyttä. Aivan pienelle lapselle on merkittävää, mikä lahja paketista löytyy – onko kääreessä juuri se toivottu barbi tai keppihevonen. Aikuistuessa taas on tärkeintä ajatus siitä, että joku muistaa ja haluaa antaa lahjan; se lämmittää mieltä, kun tietää, että joku ajattelee.
Ennen lahjalla on ollut iso, oikea arvo ja käyttöarvo, mutta nykyään useimmilla lahjoilla on enimmäkseen symboliarvo. Voisivatko joululahjamme tänään tavarapaljouden keskellä olla aineettomia: aikaa toisillemme, armeliaisuutta itsellemme? Yhä tärkeämpää on, että lahja kertoo antajastaan, eikä se, onko muistaminen juuri sellainen, mitä itse toivoo. Viime vuosina eettiset ja aineettomat lahjat ovat lisääntyneet. Järjestöjen kautta voi antaa aikaa vanhukselle tai vuohen köyhälle kehitysmaan perheelle, tai tehdä lahjallaan jonkin muun hyvän teon.
Perheessäni emme anna lahjoja aikuisten kesken, mutta meillä on tapana kummankin ostaa joululukemiseksi kaksi kirjaa. Parhaita ovat pienet, käsintehdyt joulumuistamiset. Nykyisin valitettavasti olen ajankäytön vuoksi onneton tekemään ruokalahjoja, mutta aiemmin olen leiponut ystäville porkkanakakkua, keittänyt jouluista omenahilloa ja kvittenchutneyta, säilönyt paratiisiomenoita. On ihanaa, kun ystävä vuosittain muistaa joulusinapilla ja toinen lasimestarin sillillä tai perunalaatikolla. Arvostan näitä lahjoja, joissa ajatus korostuu, eikä antajan tarvitse miettiä, onko saajalla jo tämä tai tuollainen.
Rauhallisen ja hyvän joulun toivotus Sinulle, vietätpä sitä yksin tai muiden kanssa, keskellä elämän iloa tai surua, kotona tai työnääressä, suurin tai pienemmin valmisteluin. Ja vielä siitä armeliaasta suhtautumisesta omaan itseemme; joulusta jouluun kannattaa muistaa marttojen aina ajankohtainen ohje: älä suotta siivoa kaappejasi, ellet aio viettää jouluasi siellä.
P.s. Parhaimmat kiitokset monista palautteistanne kuluneen vuoden aikana! Kiitos jokaisesta viestistä ja kysymyksestä, olen oppinut niistä paljon ja saanut politiikan tekoon näkemystä ja sisältöä.
Sirpa Pietikäinen
Europarlamentaarikko
Tutustu Sirpaan