Kannanotot

Blogi

Itämeri kuntoon kiertotaloudella

29.5.2015 BlogiEkologinen Eurooppa KannanototUutisnauha

Rantojen sinilevätilanne on nykyään jokakesäinen uutisaihe. Pelloilta lannoitteista veteen huuhtoutuvat ravinteet, fosfori ja typpi, rehevöittävät vihreät levähiutaleet kukkimaan vesissä.

Levän peittämä vesi ei houkuttele uimaan, eikä niiden sekaan kannattaisikaan mennä: monet sinilevälajit sisältävät terveydelle haitallisia maksa- ja hermomyrkkyjä.

Fosforin ja typen päätyminen vesistöihin on valitettavaa paitsi vesistön tilan kannalta myös siksi, että meillä ei olisi varaa hukata näitä raaka-aineita.

Arvioiden mukaan maaperän fosfori louhitaan loppuun noin 50 vuodessa. Se on huolestuttavaa, sillä fosfori on ruuan tuotannon kannalta kriittinen raaka-aine. Jokainen fosforigramma tarvittaisiin hyötykäyttöön eikä vesiä rehevöittämään.

Sen jälkeen, kun fosfori päätyy vesiin, sitä on enää vaikea hyödyntää. Siksi olisi tärkeää kerätä aine talteen, ennen kuin se huuhtoutuu sinne. Ravinteiden kierrätystä varten on jo olemassa tekniikoita, jotka pitäisi ottaa mahdollisimman tehokkaaseen käyttöön.

On myönteistä, että tuoreessa hallitusohjelmassa luvataan parantaa Itämeren tilaa parantamalla kiertotalouteen.  Se tarkoittaa ravinteiden talteenoton lisäämistä etenkin vesistöjen kannalta herkillä alueilla.

Parasta ravinnekiertoa olisi lopulta kuitenkin se, ettei ravinteita tarvitsisi vapauttaa maaperästä ollenkaan. Viime aikoina on esitetty ajatuksia käänteisestä ilmastonmuutoksesta, jossa luonnon mekanismit valjastetaan aiempaa paremmin vähentämään ilmakehän hiilidioksidia. Esimerkiksi peltojen kyntämistä tulisi vähentää, koska kasvit käyttävät enemmän hiilidioksidia kyntämättömässä maaperässä. Kynnetty ja lannoitteilla yliravittu pelto sen sijaan vapauttaa hiilidioksidia.

Järjestin tällä viikolla teemaan liittyen yhteistyössä suomalaisen Baltic Sea Action Group -säätiön kanssa tilaisuuden Euroopan parlamentissa. Ravinnekierrätyksen asiantuntijat kertoivat poliittisille päätöksentekijöille fosforin kierrättämisen tärkeydestä koko Euroopalle. Aihe on kriittinen ennen kaikkea Itämeren rantavaltioille mutta koko Euroopalle ja sen maataloudelle, joka toistaiseksi toimii fosforilannoitteiden voimin.

Sirpa Pietikäinen

Sirpa Pietikäinen
Europarlamentaarikko
Tutustu Sirpaan

Kysy Sirpalta

Kysy Sirpalta

Tilaa uutiskirje

Tilaa uutiskirje

Liity tukijoukkoihin

Liity tukijoukkoihin

Saatat olla kiinnostunut myös näistä kannanotoista