Kannanotot

Blogi

Ilmastotavoitteisiin päästään vain toimivalla päästökauppajärjestelmällä

17.7.2015 Blogi

Päästökauppajärjestelmä ei ole toiminut viime vuosina toivotulla tavalla. Talouskriisi ja markkinoille levitetyt ilmaiset päästöoikeudet ovat alentaneet hiilen hintaa ja tehnyt päästömarkkinoista toimimattomat.

Maailman laajuisesti tunnustettu tosiseikka on se, että hiilidioksidipäästöjen vähentämisen yksi tehokas keino on asettaa hiilelle hinta. Euroopan unionissa hinta asetettiin päästökauppajärjestelmän muodossa vuonna 2005. Järjestelmää on uudistettu säännöllisin väliajoin ja tällä viikolla komissio antoi esityksen vuona 2021 käynnistyvälle neljännelle päästökauppakaudelle.

Ennen nyt keskusteluun tulevaa uudistusta on jo tehty korjausliikettä. Parlamentti hyväksyi kuluneen kevään aikana niin kutsutun markkinavakausvarannon, jonne jäädytetään päästöoikeuksia aina silloin kun niiden määrä markkinoilla ylittää tietyn rajan. Päästökauppajärjestelmän uudistuksessa tulisi korjata lisää järjestelmän rakenteita, jotta siitä tulisi toimiva ja ennakoitava.

Ensinnäkin päästökauppajärjestelmällä katetaan vain n. 45 % Euroopan hiilidioksidipäästöistä. Sektoria tulisi laajentaa enemmän esimerkiksi liikenteen alalle. Pariisin ilmastoneuvottelujen alla on myös keskusteltu paljon siitä, miten maatalous- ja metsäalan hiilipäästöt tuodaan kansainvälisten sitoumusten piiriin. Yksi keino olisi sisällyttää ne päästökauppajärjestelmään.

Järjestelmä tarjoaa nykyisellään myös huomattavan määrän ilmaisia päästöoikeuksia. Niitä annetaan teollisuudelle ja yrityksille, jota uhkaa ns. hiilivuotoriski eli oletus mahdollisesta tuotannon siirtymisestä EU:n ulkopuolelle. Ilmaisten päästöoikeuksien piiriin kuuluvat teollisuuden alat tulisi arvioida tarkemmin ja rajatummin. Tästä hyötyisivät myös ne alat, joilla hiilivuotoriski on suurin. Tällä hetkellä monet hiilivuotoalat saavat ilmaisia päästöoikeuksia yli tarpeidensa ja hyötyvät niiden eteenpäin myymisestä. Tämä ei ole missään vaiheessa ollut päästökauppajärjestelmän perimmäinen tarkoitus.

Hiilen hintaa ei ole asetettu vain eurooppalaisille yrityksille. Se on jo erilaisten järjestelmien muodossa olemassa esimerkiksi Kanadan Quebecissä, Kaliforniassa, Sveitsissä, Chilessä ja Etelä-Koreassa. Myös osissa Kiinaa on käynnistetty päästökauppajärjestelmä ja hiilen hintaa asetetaan myös muissa osissa Yhdysvaltoja. Muut maat seuraavat Euroopan jäljillä ja siksi on tärkeä varmistaa, että myös seuraavat askeleemme ilmastotoimissa ovat kunnianhimoisia.

Sirpa Pietikäinen

Sirpa Pietikäinen
Europarlamentaarikko
Tutustu Sirpaan

Kysy Sirpalta

Tilaa uutiskirje

Liity tältä sivulta uutiskirjeen tilaajaksi.

Tilaa uutiskirje

Liity tukijoukkoihin

Liity tältä sivulta Sirpan tukijoukkoihin.

Liity tukijoukkoihin

Saatat olla kiinnostunut myös näistä kannanotoista