Kannanotot

Globaali Eurooppa Kannanotot

Hyvää itsenäisyyspäivää 99-vuotiaalle Suomelle!

6.12.2016 Globaali Eurooppa Kannanotot

Tunnistan nämä samat kansainvälisen patriootin piirteet yhdistyneenä omassa, jo edesmenneessä isässäni. Hän syntyi Viipurissa, tuli evakkona kanta-Suomeen, asui ja työskenteli myös Ruotsissa, Tanskassa, Yhdysvalloissa ja Kanadassa. Isäni oli aina avoin uudelle ja kansainvälinen, mutta samaan aikaan hyvin isänmaallinen mies, sotaveteraani. Finlandia-hymni merkitsi hänelle paljon. Muistan pikkutyttönä kuunnelleeni itsenäisyyspäivänä isäni laulua mieskuorossa Parikkalan kirkossa. Vieläkään en voi liikuttumatta kuunnella Finlandiaa mieskuoron esittämänä, muisto liittyy niin läheisesti isääni.

 

Jean Sibeliuksen päivä on kalenterissa hyvin lähekkäin itsenäisyyspäivän kanssa. Itsenäisyyspäivän juhlallisuuksissa Finlandian kuullessamme tunnemme itsemme hyvin isänmaallisiksi. Oikea isänmaallisuus ei ole nationalismia, vaan jotain paljon suurempaa ja syvempää. Se suuruus ja syvyys heijastui myös Sibeliuksen musiikissa. Siinä oli paljon kansainvälisiä vaikutteita, vaikka me koimme ja koemme sen hyvin suomalaisena.

 

Sibelius tuli tietoiseksi suomalaisuudestaan oivaltaen kansallistunteen merkityksen Wienissä viettämänsä vuoden aikana. Useimmat hänen opiskelutovereistaan olivat eurooppalaisten vähemmistökansojen edustajia, ja keisarikunta oli kuohumistilassa vähemmistöjen korostaessa omakielistä kulttuuriaan.  Hänen suhteensa suomenkielisyyteen ja kansallishenkeen muuttui ja kehittyi. Wienissä Sibelius alkoi säveltää Kullervo-sinfoniaa, läpimurtoteostaan.

 

Musiikki on kulttuurinen ja universaalinen kieli, jota meidän on syytä vaalia enemmän. Musiikki puhuttelee meitä kansallisuusrajojen, kielirajojen ja aaterajojen yli.  Kuten Finlandia, joka edustaa muualla kuultuna suomalaista musiikkia ulospäin. Juhlikaamme tänään Suomea, Sibeliusta ja suomalaista musiikkia, suomalaisina, eurooppalaisina, kansainvälisinä patriootteina.

Sirpa Pietikäinen

Sirpa Pietikäinen
Europarlamentaarikko
Tutustu Sirpaan

Kysy Sirpalta

Kysy Sirpalta

Tilaa uutiskirje

Tilaa uutiskirje

Liity tukijoukkoihin

Liity tukijoukkoihin

Saatat olla kiinnostunut myös näistä kannanotoista