Ei EU mikään jumalallinen totuus maailmasta ole. Vaan josko meidän joskus pitäisi ihan vakavissaan miettiä tätä muiden syyttämistautia. Hiekkalaatikolta se jo lähtee? En se minä ollut, vaan tuo. Kaiken pahan alku.
Aiemmin yhteistä lystiä oli potkia YK:ta. Nyt kun kohde on saatu lähemmäksi, saa jo vanha maailmanjärjestöraukkakin hetken olla paremmin suojassa. EU:n syyttämisestä on tullut kollektiivinen lastentauti, jonka taakse pakenevat milloin virkamiehet, milloin toimittajat ja päättäjät. Ja olen ollut huomaavinani, että joskus ihan kansalaisetkin.
Viimeisin luku tässä vastuunpakenemisen novellikokoelmassa nähtiin niin sanotun rikkidirektiivin kohdalla. EU se taas kyykyttää teollisuutta ja kansalaisia. ”EU:n rikkidirektiiviä” ovat syytelleet rinta rinnan niin poliitikot kuin teollisuusvaikuttajat. Ja vaikka kuinka kertoo, että EU ei rikkipäästörajoista ole päättänyt, vaan Kansainvälinen merenkulkujärjestö IMO – ja siellä tarkemmin ottaen hallitukset, mm. Suomi ja Ruotsi etunenässä – , niin viestiä ei kuulla, tai haluta kuulla. EU se kuitenkin oli.
Totta on, että toisin kuin rikkidirektiivin kohdalla, monesti kyse on ollut väärästä informaatiosta. Kuten vaikka jo menneessä ”ilmapallodirektiivissä”, jossa muutamassa tunnissa kuohahtanut EU:n potkimiskiihko sytytti niin sosiaalisen kuin perinteisen median. Kunnes taas paljastui, kun vähän maltettiin asiaan perehtyä, että ihan järkeviähän siellä puuhattiinkin. Siitä ei tosin enää pahemmin jaksettu kirjoittaa. Hyvät naurut olisi menetetty.
Kun helsinkiläinen ulkoilumaja joutui hygieniasyistä lopettamaan munkkien paistamisen, EU sai nopeasti vihalastillisen niskaansa. Munkitkin ne meiltä vie. Kunnes selkisi, että ratkaisu perustui puhtaasti kansalliseen lainsäädäntöön (kyllä, sellaista on yhä olemassa).
Itse olen kuullut useita tarinoita kuntien tekemistä hankinnoista, joissa päättömiä päätöksiä on tehty pelkän hinnan perusteella, laatu ja muut asiat unohtaen. Ja mikä on ollut virkamiesten puolustus? Niinpä niin. ”EU pakottaa hyväksymään halvimman tarjouksen”. Paitsi ettei pakota. Itse asiassa tilanne on päinvastainen, EU edistää kilpailusäännöksissään kokonaisvaltaisesti laadukkaita sopimuksia. Ja tällä hetkellä säännöksiä uudistetaan vielä enemmän sosiaalisten ja ympäristöllisesti kriteereiden suuntaan.
Esimerkkejä riittää. Entä jos kuitenkin uskottaisiin, edes hetken ajan, että EU:ssa saadaan aikaan paljon hyvää ja arvokasta? Että EU ei ole olemassa hankaloittaakseen ihmisten elämää, vaan löytääkseen ratkaisuja ongelmiin – jotka ovat yhteisiä, halusimme tai emme.
IL-blogi 18.9.2012
Sirpa Pietikäinen
Europarlamentaarikko
Tutustu Sirpaan