Ravinnon ja suojan lisäksi ihminen tarvitsee toista ihmistä. Apu ei tule kuitenkaan aina vapaaehtoisesti, siksi tarvitsemme yhteisöä ympärillemme. Yhteisö on tärkeimmillään kun olemme haavoittuvimmillamme: syntyessämme, sairastaessamme ja vanhalla iällä. Eurooppalainen yhdentyminen on edennyt rauhan, rahan ja rakkauden aikakausina. EU on taannut rauhan nurkillemme ja sisämarkkinoiden sekä yhteisvaluutan eteen on tehty paljon. Nyt on aika huolehtia kansalaisten hyvinvoinnista ja perusoikeuksista.

Euroopan sosiaalista ulottuvuutta on kehitettävä päämäärätietoisesti. Jos meillä ei ole sosiaalista Eurooppaa, olemme markkinoiden armoilla.  Köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen vähentämiseen ja ehkäisyyn on tartuttava, ennen kuin käsissämme on vakava sosiaalinen kriisi. Ikäihmisillä, lapsilla, yksinäisillä naisilla, työttömillä, maahanmuuttajilla ja vammautuneilla on suurin riski syrjäytyä yhteiskunnastamme.

Euroopan unionin ongelmana on toimivallan puuttuminen ja siten rajoitettu mahdollisuus antaa kansalaisille lainsäädäntöturvaa. Eurooppalainen työmarkkinaosapuolia yhteen tuova sosiaalidialogi tuntuu jäätyneen paikoilleen pääsemättä edes koskaan kunnolla liikkeelle. Meillä on lainsäädäntö taloutta, mutta ei ihmisiä varten.

Toistaiseksi EU-direktiiveillä kielletään syrjintä työpaikoilla ja naisille sekä miehille on taattu yhdenvertainen kohtelu tavaroiden ja palvelujen saatavuudessa.

Mutta mikä laki suojelisi EU-tasolla eläkeläistä, joka ei osaa käyttää sähköisiä pankkipalveluja tai liikuntavammaista, joka ei pääse kulkemaan kaupungissa vapaasti? EU:lla on keinovalikoimassaan ase, jolla voidaan kieltää syrjintä kaikilla elämän osa-alueilla, kaikissa jäsenmaissa. Euroopan parlamentti äänesti jo vuonna 2008 yhdenvertaisen kohtelun direktiivistä, mikä kieltäisi kaiken syrjinnän. Jäsenmaat ovat kuitenkin olleet haluttomia hyväksymään lainsäädäntöä, sillä ne pelkäävät siitä koituvia kustannuksia.

Emme voi puuttua romanien syrjintään tai kerjäläisiin kaduillamme, jos meillä ei ole yhdenvertaisuusdirektiiviä käytössä. Emme voi puuttua kadulle heitettävien kreikkalaisten kohtaloon, jos meillä ei ole säädöksiä perusturvasta. Meidän pitää saada aikaiseksi sopimus, jossa jokaiselle unionin kansalaiselle taattaisiin minimipalkka, oikeus kohtuulliseen toimeentuloon sekä riittäviin, kattaviin ja kohtuuhintaisiin peruspalveluihin.

Voimme puuttua näihin aiheisiin myös kotimaassamme. Suomen poikkeuksellisen laaja kolmannen sektorin toiminta koskettaa heikommassa asemassa olevien elämää konkreettisesti muun muassa Mannerheimin lastensuojeluliiton, Muistiliiton ja Turvakotiyhdistyksen kautta. Nämä julkisen rahoituksen varassa olevat palvelut uhkaavat hävitä, mikäli julkisen sektorin kilpailutusehtoja tulkitaan liian tiukasti.

Euroopan unionin on oltava kansalaisten hyvinvointia varten, aivan kuten valtion ja kunnankin. On kyse koko yhteisömme tulevaisuudesta.

Sirpa Pietikäinen
Europarlamentaarikko
Tutustu Sirpaan