Digimaailman suuryritykset ovat nykyään olennainen osa meidän jokaisen arkipäivää. Yritysten tarjoamat alustat ovat olennaisia esimerkiksi ihmisten yhteydenpidossa tai elinkeinon harjoittamisessa. Monet yritykset ja ihmiset ovat täysin riippuvaisia sosiaalisen median alustoista. Alustojen voiman arkielämässämme näimme myös aiemmin tänä syksynä, kun Metan (entinen Facebook) omistamat palvelut lakkasivat toimimasta lähes vuorokaudeksi. Digijäteillä on niin paljon vaikutusvaltaa ja niin iso asema tavallisten ihmisten elämässä, että ne eivät voi enää toimia pelkkiä omia sääntöjään noudattaen. Niiden toimintaa täytyy säädellä laeilla.
EU on vastannut haasteeseen kahdella isolla digilainsäädäntöpaketilla, digipalvelu– ja digimarkkinasäädöksellä. Digilainsäädäntö on tarkoitus saada pakettiin ensi vuoden ensimmäisellä puoliskolla Ranskan puheenjohtajuuskauden aikana.
Parlamentti käsitteli tällä viikolla toista isoista paketeista, digimarkkinasäädöstä, ja hyväksyi kantansa säädökseen, jolla luodaan pelisääntöjä suurten verkkoalustojen toiminnalle EU:ssa. Suurilta, niin sanotusti portinvartijoina toimivilta alustoilta, kuten Amazonilta, Facebookilta, Googlelta ja Applelta, vaadittaisiin parempaa tarkkuutta omien ja kumppaniensa tuotteiden edistämisessä, laittoman sisällön poistamisessa ja kilpailuaseman mahdollisessa vääristämisessä, johon ne kokonsa puolesta pystyisivät. Se myös antaisi komissiolle mahdollisuuden aloittaa tutkintoja ja rangaista alustoja rikkomuksista. Lainsäädännön tavoitteena on laittaa piste suurten verkkoalustojen epäreilulle ja joskus jopa laittomalle toiminnalle, kun alustoilla esimerkiksi leviää laitonta materiaalia. Sääntöjen noudattamista valvoisi komissio yhdessä kansallisten viranomaisten kanssa.
Uusia sääntöjä on tarkoitus soveltaa suuryhtiöihin, jotka tarjoavat ydinalustapalveluja ja voivat todennäköisimmin vääristää kilpailua. Ydinalustapalveluja ovat muun muassa verkkovälityspalvelut, sosiaalisen median alustat, hakukoneet, käyttöjärjestelmät, verkkomainonta, pilvipalvelut ja videonjakopalvelut, jotka täyttävät portinvartijuuden ehdot. Mepit lisäsivät parlamentin kannassa säädöksen piiriin myös verkkoselaimet, virtuaaliavustajat ja äly-TV:t. Lainsäädäntö on osa EU:n tavoitetta tähdätä reilun ja eettisen digitalisaation turvaajaksi.
Lisätietoa:
Hyväksytty teksti: Digimarkkinasäädös
Kuva: Euroopan parlamentti
Teksti on osa joulukuun uutiskirjettäni. Voit liittyä uutiskirjeen tilaajaksi täällä.
Sirpa Pietikäinen
Europarlamentaarikko
Tutustu Sirpaan