Elinkeinoelämän valtuuskunta julkaisi viime viikolla tutkimuksen, joka vahvistaa huolta nuorten syrjäytymisestä Suomessa. Tutkimuksen mukaan syrjäytyneitä, 15-29 -vuotiaita nuoria oli vuonna 2010 maassamme 51 300. Luku on hurja, 1% koko väestöstä ja 5% kyseisen ikäisistä nuorista. Miehiä tuosta ryhmästä on 64%. Tutkimus kertoo myös, että tästä joukosta syrjäytymisen kovassa ytimessä on 32 500 nuorta, jotka eivät ole edes rekisteröityneet työttömiksi työnhakijoiksi. Tämä tarkoittaa sitä, että meillä on neljä jäähallillista nuoria, joista oikein kukaan ei tiedä missä he ovat, mitä tekevät ja keitä he tarkkaan ottaen ovat. Vaikka nuorten syrjäytymisestä on puhuttu paljon, uutinen sai mietteliääksi ja surulliseksi. Tragediaa voi tarkastella sekä inhimillisestä että yhteiskunnallisesta näkökulmasta.
Syrjäytymisen kierre
Inhimillisesti arvioiden päällimmäiseksi jää paitsi syvä huoli näistä nuorista, niin myös kysymys siitä, mitä kaikkea ulkopuoliseksi jääminen aiheuttaa syrjäytyneiden lähipiirissä. Ei myöskään voi olla miettimättä sitä, missä määrin syrjäytyminen kumuloituu seuraavalle sukupolvelle. Syrjäytymistä tutkineiden tutkijoiden mukaan ulkopuolisuuden tyypillisiä oireita ovat muun muassa ihmissuhteiden puute, itsekeskeisyys, kiinnostuksen puute, passivoituminen, piittaamattomuus normeista ja muista ihmisistä ja sitoutumisen vaikeus. Tällainen kasvuympäristö ei voi olla jättämättä jälkeään lapsiin ja nuoriin. Tutkimusten mukaan yli viisi vuotta toimeentulotukea saaneiden vanhempien lapsista 70% saa myös toimeentulotukea.
Syrjäytymisestä puhuttaessa tärkeää on muistaa, että mikään yksittäinen ongelma ei sinänsä vielä synnytä syrjäytymistä, vaan kyseessä on aina prosessi. Taustalla voi myös olla yksilöllisiä tai vaikkapa jotakin aluetta koskevia seikkoja, jotka voivat liittyä opetukseen, työhön, elintasoon, sukupuolten väliseen epätasa-arvoon, alkoholin- ja huumeidenkäyttöön, sekä myös kansallisuuteen. EVAn tutkimuksen mukaan neljännes syrjäytyneistä on maahanmuuttajataustaisia.
Ulkopuolisuus on prosessi
Ongelman prosessiluonnetta kuvaa se, että ongelmat lähes aina käynnistyvät kotona ja koulussa. Tämä puolestaan johtaa huonoon koulumenestykseen tai pahimmillaan koulunkäynnin keskeytymiseen. Lähtötilanne työmarkkinoilla ei siis ole erityisen hyvä. Tästä puolestaan seuraa taloudelliset ongelmat, joka johtaa yleisiin elämänhallinnan ongelmiin ja mahdollisiin päihde- ja mielenterveysongelmiin. Kuva ei tietenkään aina ole näin yksioikoinen, mutta pääsääntöisesti syrjäytymisen polku on tämän suuntainen.
Jokaisella on tietysti viime kädessä vastuu omasta elämästään, mutta ei tarvita suuria matematiikan lahjoja laskeakseen tämän päivän syrjäytyneiden taustaa. 1990-luvun lama koetteli valtavaa määrää suomalaisia perheitä, vanhempien jaksamista ja mielenterveyttä. Jälki, joka syntyi näiden perheiden lapsiin, näkyy yhä. Samaan aikaan lopetettiin lähes kokonaan perheiden tukipalvelut, sekä koulujen harrastus- ja iltapäivätoiminta.
Virheistä tulee oppia
Nyt kun jälleen käymme läpi taloudellisesti vaikeita aikoja, kaikki tämä on syytä pitää tiukasti mielessä. Samoja virheitä ei saa toistaa. Ja vaikka uutiset syrjäytymisestä tuntuvat ahdistavilta, tilanteen edessä ei myöskään saa nostaa käsiä pystyyn. Tarvitsemme viisaita kansallisia päätöksiä, mutta myös vahvempaa eurooppalaista yhteistyötä.
Syrjäytymisen torjunnassa ei ole samantekevää, mitä EU:sta ajattelemme. Pidimme siitä tai emme, 2000-luvulla myöskään sosiaaliset ongelmat eivät tunne valtioiden rajoja. Taloudellisesti ja henkisesti hyvinvoivan Euroopan edellytys on se, että pystymme yhdessä tekemään sellaisia toimenpiteitä, jotka ohjaavat politiikkaa vahvan välittämisen ja huolenpidon suuntaan. Euroopan kohtalonkysymys ei ole pelkästään talouden rakenteiden kuntoon saattaminen, vaan pitkäjänteisen hyvinvointipolitiikan luominen. Ilahduttavaa olikin huomata, että viime maanantaina pidetty EU-huippukokous nosti nuorisotyöttömyyden vastaisen taistelun tärkeäksi eurooppalaisen yhteistyön alueeksi.
Talous tarvitsee hyvinvointia
Tällä hetkellä poliittisessa keskustelussa on tuttuja kaikuja menneisyydestä. Säästämisestä puhutaan käsitteenä, joka henkii vaihtoehdottomuutta. Näin ei saa olla. Virheitä saa tehdä, mutta niistä pitää myös oppia. Myöskään talouden näkökulmasta meillä ei yksinkertaisesti ole varaa tehdä inhimillisesti huonoja päätöksiä. Talouskasvun edellytys ei ole pelkästään rakenteiden ja investointien kunnossapitäminen, vaan myös kansakunta – eurooppalainen sellainen -, joka aidosti huolehtii ja välittää. Huolehditaan taloudesta, jotta voimme pitää huolta ihmisistä. Ja huolehditaan ihmisistä, jotta voimme pitää huolta taloudesta.
Kirjoitus julkaistu Hämeenlinnan Viikkouutisissa 3.2.2012
Sirpa Pietikäinen
Europarlamentaarikko
Tutustu Sirpaan