Kun Ranskan keskuspankin entinen pääjohtaja Jacques De Larosière esitteli vetämänsä työryhmän raportin EU:n finanssivalvonnan uudistamisesta vuoden 2009 alkupuoliskolla, ei vastaanväittäjiä juurikaan löytynyt jäsenmaista, komissiosta tai parlamentista. Yhdysvalloista liikkeelle lähtenyt finanssikriisi paljasti karulla tavalla eurooppalaisen valvonnan ja sääntelyn hajanaisuuden. Kansainvälisiä finanssitoimijoita valvoivat kansalliset viranomaiset; useassa tapauksessa moninaisia finanssipalveluita kattonsa alle koonnutta “finanssitavarataloa” valvoi kansallisesti vielä useampi kuin yksi viranomainen, kun vastuu rahoitus-, pankki- ja vakuutustoiminnan valvonnasta kuului kukin omalle viranomaiselleen. Useammassa maassa toimivan finanssilaitoksen valvonnasta saattoi näin ollen vastata valvojia kymmenittäin. Kriisiaikana yhteistyön ja hajanaisuuden ongelmat paljastuivat kokonaisuudessaan.
Kriisin säikäyttäminä kansalliset valvojat tekivät EU-tasolla täysin koordinoimattomia, laajemman kriisinhallinnan, toisten jäsenmaiden ja EU-tason kannalta usein haitallisia päätöksiä. De Larosièren ryhmä asetettiin pohtimaan sitä, kuinka tämänkaltainen sekasorto voidaan tulevaisuudessa välttää.
De Larosièren raporttiin perustui pitkälti komission samana vuonna antama esitys eurooppalaisen finanssivalvonnan uudistuksesta. Jos jo De Larosièren raportti tinki kompromissin nimissä kunnianhimon tasosta, oli komission esitys tavoitetasoltaan vielä hieman raporttia matalampi.
De Larosièren ja komission esitykset ovat kiteytettyinä seuraavanlaiset: Eurooppaan tulee perustaa makrotason valvonnasta vastaava Euroopan järjestelmäriskikomitea. ERJK:n tehtävänä on yksinkertaitetusti sanoen valvoa sitä, etteivät EU-tason riskit kerry koko järjestelmää uhkaaviksi. Mikrotasolla tavoitteena on perustaa kolme uutta Eurooppa-tason viranomaista valvomaan kukin osaltaan pankki-, arvopaperi- ja vakuutusalantoimijoita. Esimerkki kunnianhimoisemmasta lähestymistavasta olisi esimerkiksi ollut yhdistää kolme yllä mainittua viranomaista yhdeksi, vahvaksi mikrotason valvontaelimeksi. Ehdotuksen mukaisen yhteistyöverkoston sijaan tarvitaan omalla toimivallalla varustettua toimijaa.
Ajan kuluessa jäsenmaiden innostus Eurooppa-tason valvontaan on hiipunut huomattavasti finanssikriisin pahimpien kouristusten ajoista. Kun ylevistä julistuksista oli aika siirtyä käytännön työhön, ei neuvostossa löytynytkään vaivattomasti valmiutta siirtyä kansallisvalvonnan ajoista aitoon Eurooppa-tason toimintaan.
Kiistely keskittyy erityisesti kolmeen eurooppalaiseen viranomaiseen: parlamentin ajaessa todellista EU-tason valvontaa ja sääntelyä, pyrkii neuvosto pitämään kiinni jäsenvaltioiden valvojien lopullisesta veto-oikeudesta eurooppalaisen viranomaisen määräyksiin. Kiistely keskittyy erityisesti siihen, miten, missä vaiheessa – vaiko ollenkaan – Eurooppa-tason viranomainen voi antaa kansallisia instituutioita suoraan sitovia säännöksiä. Lisäksi parlamentti on vaatinut erityisen vakausrahaston perustamista, jolla pyrittäisiin varmistamaan, etteivät veronmaksajat tulevaisuudessa joudu kaatuvien finanssi-instituutioiden maksumiehiksi. Pienimpiin kiistakapuloihin lukeutuu kysymys uusien viranomaisten sijoittautumisesta: komission esityksen mukaan viranomaiset on siroteltu ympäri Eurooppaa Lontooseen, Pariisiin ja Frankfurtiin. Parlamentti haluaa koota kaikki viranomaiset yhteen kaupunkiin, jotta maantieteelliseltä osaltaan varmistetaan yhteistyön sujuvuus.
Heinäkuun täysistunnossa – viimeisessä ennen tämän kuun loppuun jatkuvaa parlamentin kesätaukoa – parlamentti äänesti finanssivalvontapakettiin joukon tarkastuksia, jotka liikkuvat lähelle sitä kompromissia, minkä parlamentti on valmis neuvoston kanssa tekemään.
Loppuäänestys lainsäädäntöpäätöslauselmasta jätettiin seuraavaan täysistuntoon: tällä menetelmällä neuvoston ja parlamentin neuvotteluille pyrittiin “ostamaan” lisäaikaa niin, että sopimus on mahdollista saada aikaan niin kutsutussa ensimmäisessä lukemisessa. Ensimmäiseen lukemiseen pääseminen on tärkeää siksi, ettei menetettäisi enempää aikaa, mikä toiseen lukukierrokseen väistämättä menisi. Aika on tiukalla, sillä uusi valvontajärjestelmä on tavoitteissa saada voimaan jo ensi vuoden alusta.
Neuvottelut neuvoston kanssa jatkuvat välittömästi kesätauon päätyttyä. Jäsenmaiden muistin soisi tarkentuneen kesäloman aikana niin, ettei finanssikriisin opit täysin olisi unohtuneet. Yhteinen Eurooppa-tason valvonta on eurooppalaisen talouden ja finanssimaailman vakauden ehto.
Sirpa Pietikäinen
Europarlamentaarikko
Tutustu Sirpaan