Kannanotot

Blogi

27.1.2009 Blogi

Eilen Bonnissa perustettiin kansainvälinen uusiutuvan energian virasto IRENA, joka tähtää uusiutuvan energian kestävän käytön nopeaan kasvattamiseen. Virasto lupaa neuvoja ja tukea niin kehittyville kuin teollistuneille maille helpottamaan pikaista siirtymää uusiutuvien energianlähteiden käyttöön.

Allekirjoittajavaltioita IRENA:n perustamissopimuksessa on 75. Perustamiskokoukseen osallistui edustajia yli 120 maasta. Aloite viraston perustamiseksi tuli Saksalta, aktiivisesti IRENA:a ovat olleet kehittämässä myös Tanska, Espanja ja Ranska. Suomi ja muut Pohjoismaat ovat allekirjoittaneet liittymissopimuksen.

IRENA:n perustaminen on myönteinen ja kauan odotettu askel tehokkaan kansainvälisen toimijan perustamiseksi uusituvan energian alalla. Tuoreella näkemyksellä varustettu institutionaalinen vastapaino kansainväliselle atomienergiajärjestölle IAEA:lle ja kansainväliselle energiajärjestölle IEA:lle on erittäin tervetullut. Parhaiden tekniikoiden analysoijalle ja teknologiasiirtojen sekä rahoituksen hankkimisen välittäjälle on kova kysyntä. Virastolla on suunnatonta potentiaalia – toteutuksen toivoisi todella vastaavan tähän.

IRENA:n tärkeys korostuu osana YK:n pääsihteerin Ban Ki-Moonin ajamaa Green New Dealia. Rooseveltin New Dealista esikuvansa hakevan vihreän diilin ajatuksena on lyödä monta kärpästä yhdellä iskulla. Kun hallitukset investoivat puhtaisiin energianlähteisiin ne luovat samalla työtä, lisäävät vihreiden voimanlähteiden määrää ja osallistuvat tehokkaasti ilmastonmuutoksen vastaiseen taisteluun.

Päivän kuvassa otos saamistani vuoden 2009 kalentereista. Kiitos Kikelle ja pihlajaparoni Hannu Jaakkolalle ja kansanedustaja Pertti Salolaiselle kalentereista! Suurkiitos myös muille minua kalenterilahjalla muistaneille!

Sirpa Pietikäinen

Sirpa Pietikäinen
Europarlamentaarikko
Tutustu Sirpaan

Kysy Sirpalta

Tilaa uutiskirje

Liity tältä sivulta uutiskirjeen tilaajaksi.

Tilaa uutiskirje

Liity tukijoukkoihin

Liity tältä sivulta Sirpan tukijoukkoihin.

Liity tukijoukkoihin

Saatat olla kiinnostunut myös näistä kannanotoista