Helmikuun täysistunnossa vilkasta keskustelua herätti tänään äänestettävä päätöslauselma CIA:n vankikuljetuksista. Päätöslauselmassa painotetaan poikkeuksellisten luovutusten ja salaisten vangitsemisien olevan kansainvälisen lain vastaisia ja kiitellään presidentti Obaman vuoden alussa antamia Guantanamoa ja ulkomailla sijaitsevia salaisia vankiloita koskevia täytäntöönpanomääräyksiä.
Nämä askeleet eivät kuitenkaan ole yksinään riittäviä, kuten resoluutiossakin perustellusti mainitaan. Tarvitaan perinpohjainen selvitys siitä, millaisia rikkomuksia kokonaisuudessaan on tapahtunut ja rangaista rikkomuksiin syyllistyneitä tahoja. Todellinen ja uskottava politiikan muutos edellyttää aiempien rikkomusten täysimittaista selvittämistä ja käytettyjen kansainvälisen oikeuden vastaisten keinojen selkeää tuomitsemista. Lisäksi on luotava järjestelmä, jonka avulla kidutuksen uhreille voidaan maksaa korvauksia.
Euroopan neuvoston vuonna 2006 tekemän selvityksen mukaan 14 Euroopan maata salli Yhdysvaltojen tiedustelupalvelun käyttää ilmatilaansa tai lentokenttiään vankilentoihin.
CIA.n vankilennot linkittyvät vahvasti viime täysistunnossa kiihkeästi keskusteluttaneeseen päätöslauselmaan lakkautettavan Guantanamon-vankileirin vapautettavien vankien kohtalosta. Guantanomon osalta EU-maiden ei tulisi vain keskittyä tuomitsemaan käytettyjä politiikkoja, vaan aidosti tarjota apuaan uudelle hallinnolle. Niin ikään vankilentojen osalta ei vain Yhdysvalloilla, vaan myös lennot sallineilla EU-mailla on selkeä vastuu selvittää tapahtumat.