Kannanotot

Blogi

25.3.2010 Blogi

Täykkäriviikon dramaattisimmasta uutisesta vastasi puheenjohtajamaa Tshekki, jonka hallitus joutui eilen tiistaina eroamaan parlamentin epäluottamuslauseeseen. Sosiaalidemokraattien johtaja perusteli epäluottamusta osaksi nykyisen hallinnon vastahankaisella suhtautumisella unioniin.

Epäselvä tilanne on herättänyt parlamentissa tuoreeltaan pelkoja erityisesti Lissabonin sopimuksen tulevaisuudesta – monet näkevät tilanteen vihonviimeiseksi kuoliniskuksi epäonniselle sopimukselle. Epäselvyyttä aiheutti myös kysymys siitä, kuinka puheenjohtajuus jatkuu – todennäköisintä on, että se jatkuu yhtä onnistuneesti kuin tähänkin asti toimitushallituksen johtamana.

Huolimatta hallituksensa kaatumisesta pääministeri Topolánek kävi tänä aamuna puhumassa parlamentille sovitun mukaisesti viime viikon neuvoston kokouksen päätöksistä. Samalla Topolánek vakuutti parlamentille, ettei hallituksen kaatuminen tule vaikuttamaan puheenjohtajuuteen ja haukkui maansa sosiaalidemokraatit koko sopan synnyttäjiksi. Parlamentaarikoilta irtosi kitkeriä puheenvuoroja puheenjohtajalle, jota syytettiin muun muassa lykkäävän Euroopan yhä syvempään umpikujaan.

Topolánek ei ollut viikon ainoa pääministerivieras, vaan tiistaina parlamentille piipahti puhumassa brittien Gordon Brown. Brown esitteli parlamentille tilannetta huhtikuun G20-kokouksen osalta painottaen, että Euroopan tulee ottaa johtoasema kokouksessa.

Niin neuvoston viimeviikkoisissa päätelmissä kuin Brownin puheessakin toistuivat tiuhaan De Larosièren -mietinnön teemat paremmasta finanssimarkkinoiden valvonnasta ja sääntelystä. Kehitystä on tapahtunut jo nyt – erityisesti kiihkeän veroparatiiseja koskevan keskustelun tuloksena: viime viikkoina usea Euroopan maa on joutunut perääntymään pankkisalaisuutta koskevista tiukoista kannoistaan. Näihin lukeutuvat mm. Sveitsi, Luxemburg, Itävalta ja Monaco.

Sirpa Pietikäinen

Sirpa Pietikäinen
Europarlamentaarikko
Tutustu Sirpaan

Kysy Sirpalta

Kysy Sirpalta

Tilaa uutiskirje

Tilaa uutiskirje

Liity tukijoukkoihin

Liity tukijoukkoihin

Saatat olla kiinnostunut myös näistä kannanotoista