Kannanotot

Blogi

15.6.2009 Blogi

Osallistuin viikonloppuna Roomassa järjestettyyn GLOBE Internationalin G8+5 -kokoukseen. Olen järjestön maankäyttöön ja ekosysteemeihin keskittyvän komission jäsen (Commission on Land Use Change and Ecosystems). GLOBE on vuonna 1989 perustettu järjestö, joka tuo yhteen lainsäätäjiä ympäri maailman (Global Legislators Organisation for a Balanced Environment), tavoitteena nimen mukaisesti edistää korkeatasoista ilmaston- ja ympäristön suojelua.

Jäsenet ovat parlamentaarikkoja G8 -maista, sekä G8-prosessiin liittyvistä ”+5” -maista (Kiina, Intia, Brasilia, Meksiko ja Etelä-Afrikka).

Viikonlopun kokous oli erittäin antoisa, sekä hyödyllinen muistutus siitä valtavasta haasteesta, minkä ilmastonmuutos, ympäristöntilan huononeminen ja erilaisten ekologisten järjestelmien rappeutuminen meille osoittavat.

Kokouksessa painottui Kööpenhaminan joulukuisen kokouksen merkitys kunnianhimoisen ilmastosopimuksen aikaansaamisessa. Bonnin valmistelevan kokouksen merkit eivät ole lupaavia: huolimatta kasvavasta tietoisuudesta ilmastonmuutoksen kiihtyvästä tahdista ja nykyisellä mallilla jatkamisen suunnattomista riskeistä, eivät maapallon johtajat edelleenkään ole valmiita rakentamaan tämän haasteen suuruista vastausta.

Kokouksessa puhunut Rooman klubin jäsen Ian Dunlop moitti maailman johtajia siitä, että nämä luottavat edelleen siihen, että vanhaa mallia hieman tehostamalla voitaisiin ratkaista ilmastonmuutoksen esittämä haaste, kun haasteen mittainen vastaus edellyttäisi täysin uudenlaisia tuotannon, kuluttamisen ja elämisen mallien muotoilua. Kokouksen läpi kantoi myös muistutus siitä, että nykyisten neuvottelujen taustalla olevan kansainvälisen ilmastopaneelin IPCC:n tutkimustiedot ovat jo muutaman vuoden vanhoja, ja tieteen edetessä myös tieto ilmastonmuutoksen etenemisestä on kasvanut. Usea muuttuja on heikentynyt huomattavasti IPCC:n ennusteita enemmän ja paneelin vaatimia päästöleikkauksia kunnianhimoisemmat toimet ovat todennäköisesti tarpeen, jos maapallon lämpeneminen halutaan pysäyttää kahteen celsius-asteeseen.

Oman komissioni osalta komission työtä päätettiin keskittää erityisesti merten kalakantojen suojeluun. Tilanne kalakantojen osalta on dramaattinen: esimerkiksi EU:n vesillä lähes 90 prosenttia kannoista on tällä hetkellä ylikalastettuja (EU:n kalastuksen tilasta enemmän blogissani 27.5.). Kalakantojen heikkeneminen johtaa noidankehään, sillä kalat ovat olennainen osa merten ekologisten järjestelmien tasapainoa, jonka järkkyminen – esimerkiksi merien hapottuminen, jota tiettyjen kalalajien häviäminen vain kiihdyttää – järkyttää edelleen kalakantoja, mikä osaltaan nopeuttaa hapottumista jne..

Zoological Society of Londonin tutkija Alex Rogersin mukaan synkän tilanteen parantamiseksi tulee globaalisti vähentää noin 50 prosenttia kaikista suurista kalastusaluksista, ja rauhoittaa tämän lisäksi noin 40 – 50 prosenttia maailman merialueista kalastukselta täysin. Kalakantojen globaali suojelu linkittyy tiiviisti myös mm. koralliriuttojen suojeluun.

Viikonlopun kokouksessa muotoiltiin julkilausuma, joka luovutetaan G8+5 -maiden johtajille. Julkilausuman voi löytää myös GLOBE:n sivuilta.

Sirpa Pietikäinen

Sirpa Pietikäinen
Europarlamentaarikko
Tutustu Sirpaan

Kysy Sirpalta

Kysy Sirpalta

Tilaa uutiskirje

Tilaa uutiskirje

Liity tukijoukkoihin

Liity tukijoukkoihin

Saatat olla kiinnostunut myös näistä kannanotoista