Kannanotot

Ajankohtaista

Suomi rikkoo EU-oikeutta lintujen suojelussa 

11.11.2018 AjankohtaistaBlogiEkologinen Eurooppa KannanototYleinen

Viranomaiset ovat Suomessa omaksuneet tulkinnan, että lintudirektiivi ja luonnonsuojelulaki eivät rajoita talousmetsien kesähakkuita. Tulkinta perustuu näkemykseen, etteivät hakkuut ole lintujen tahallista häirintää.

Euroopan unionin komissio pitää Suomessa omaksuttua tulkintaa EU-oikeuden vastaisena, ilmenee komission vastauksesta kirjalliseen kysymykseeni.

Lintudirektiivin 5 artiklan mukaan lintujen tahallinen häirintä erityisesti lisääntymis‐ ja jälkeläisten kasvatusaikana on kielletty, jos häirintä vaikuttaisi merkittävästi direktiivin tavoitteisiin. Vaikka hakkuista aiheutuvat häiriöt eivät välttämättä aina ole merkittäviä, komission mukaan näin voi kuitenkin olla hakkuiden intensiteetin, laajuuden tai paikallisten olosuhteiden vuoksi.
Yleinen tulkinta, jonka mukaan talousmetsien hakkuut lintujen pesintäaikana eivät ole tahallista häirintää, ei olisi lintudirektiivin mukainen, todetaan komission vastauksessa.

Tein lintudirektiivin velvoitteiden noudattamisesta talousmetsien hakkuissa lintujen pesintäaikana kirjallisen kysymyksen komissiolle, koska mielestäni Suomessa omaksuttu tulkintalinja on EU:n lintudirektiivin velvoitteiden näkökulmasta kyseenalainen. Suomessa lintudirektiivi on pantu täytäntöön luonnonsuojelulailla, jonka 39 §:ssä kielletään rauhoitettujen lintujen tahallinen häirintä, erityisesti niiden lisääntymisaikana.

Pyysin komissiota arvioimaan, onko Suomen viranomaisten tulkinta, että talousmetsien hakkuut lintujen pesintäaikana eivät koskaan ole tahallista häirintää EU:n lintudirektiivin mukainen. Näkemys esitetään muun muassa maa- ja metsätalousministeriön kesähakkuutyöryhmän muistiossa (MMM 2000:8, s. 24), johon edelleen usein viitataan kesähakkuista keskusteltaessa. Komission vastauksesta ilmenee, että komissio ei ole ollut tietoinen maa‐ ja metsätalousministeriön muistiosta eikä sen tulkinnasta. Vastauksen mukaan komissio ottaa yhteyttä Suomen viranomaisiin saadakseen asiasta selvennystä.

Komission vastaus on mielestäni merkittävä. Se osoittaa Suomen laiminlyöneen luonnonsuojeluun liittyvien EU-oikeudellisten velvoitteiden tehokkaan täytäntöönpanon.

Pidän huolestuttavana sitä, että istuva hallitus ei ole kovin tehokkaasti edistänyt luonnonsuojelua. Luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen on aikamme suurimpia uhkia ilmastonmuutoksen ohella.

WWF:n tuore Living Planet -raportti kertoo ennennäkemättömästä sukupuuttoaallosta ja kiihtyvästä eläinten määrän vähenemisestä. Suomelle metsäisenä maana uhanalaisuus ja monimuotoisuus ovat ennen kaikkea metsälajien suojeluun liittyvä kysymys. Seuraavan hallituksen ohjelmassa luonnon- ja ympäristönsuojelun sekä ilmastonmuutoksen torjunnan on oltava selvästi nykyistä keskeisemmällä sijalla.

Kirjallinen kysymys ”Lintudirektiivin velvoitteiden noudattaminen talousmetsien hakkuissa lintujen pesintäaikana”: http://www.europarl.europa.eu/doceo/document/E-8-2018-003262_FI.html

Komissaari Karmenu Vellan komission puolesta antama vastaus: http://www.europarl.europa.eu/doceo/document/E-8-2018-003262-ASW_FI.html

WWF:n Living Planet Report 2018: https://wwf.fi/mediabank/11561.pdf

Sirpa Pietikäinen

Sirpa Pietikäinen
Europarlamentaarikko
Tutustu Sirpaan

Kysy Sirpalta

Kysy Sirpalta

Tilaa uutiskirje

Tilaa uutiskirje

Liity tukijoukkoihin

Liity tukijoukkoihin

Saatat olla kiinnostunut myös näistä kannanotoista