Ajankohtaista

Marraskuu 2023

Kriittinen ehdotus kriittisistä raaka-aineista

Euroopan komissio julkaisi kesällä 2021 Fit for 55 -lakipaketin, jonka tarkoituksena on varmistaa EU:n ilmastotavoitteiden saavuttaminen. Lakipaketin ehdotuksien käsittely lähenee nyt loppuaan, kun ehdotuksista saadaan sopu ehdotus ehdotukselta Euroopan parlamentin ja neuvoston välillä.

Euroopan komissio heräsi uuteen ongelmaan. Kuinka varmistaa tarvittavat raaka-aineet energiaremontin ja hiilineutraalin teollisuuden läpiajamiseksi? Energiaratkaisut, digitalisaatio ja esimerkiksi sähköautot vaativat valtavan määrän kriittisiä raaka-aineita. Siis sellaisia raaka-aineita, joiden kysyntä on suurta ja saatavuus rajallista.

Samaan aikaan Euroopan geopoliittinen tilanne on kiristynyt Venäjän hyökkäyssodan johdosta. Eurooppa ei voi enää luottaa Venäjältä tuotaviin kriittisiin raaka-aineisiin. Myöskään maailmankauppaa ja luonnonvaroja yhä enemmissä määrin hallitsevalle Kiinalle ei haluta antaa lisää valtaa Euroopan energiaremontin toteutumisessa. Kiinan kasvava valta ja investointien massiivisuus muun muassa Afrikassa on herättänyt huolta Euroopassa. Raaka-aineiden saatavuuden riippuvuus lisää epävarmuuksia ja investointiriskejä. Strateginen omavaraisuus on nyt uusi hittilause, jolla perustellaan kaikkia lainsäädäntöehdotuksia ja poliittisia mielipiteitä.

Strategisen omavaraisuuden ja hiilineutraalin teollisuuden läpiajamiseksi Euroopan komissio esitti maaliskuussa 2023 ehdotuksen kriittisistä raaka-aineista osana uutta Vihreän kehityksen ohjelman teollisuussuunnitelmaa. Tausta-ajatus on hyvä, sillä eurooppalainen omavaraisuus vakauttaa markkinoitamme maailmankaupan heilahduksilta ja turvaa teknologiaan vaadittavien raaka-aineiden saatavuuden sekä hiilineutraaliustavoitteen saavutettavuuden.

Todellisuudessa ehdotus kriittisistä raaka-aineista on kuitenkin Suomelle suorastaan katastrofaalinen. Kyseessä on ennen kaikkea eurooppalaisen kaivosteollisuuden hätäkäynnistäminen. Ehdotus antaa pikakaistan uusille strategisille kaivosprojekteille, joiden lupaprosessit eivät saisi kestää kahta vuotta pidempää. Lupaviranomaisille annettu kuukauden toteamisaika lupahakemuksen käsittelyyn otosta on myös aivan liian lyhyt aika kuulla eri osapuolia. Hakemuksen täydennykseen varattu kahden viikon toimitusaika onkin jo sitten täysin epärealistinen, sillä täydennykset saattavat koskea esimerkiksi ympäristön tilan lisäselvityksiä.

Kaivosten pikakaista ei ole ympäristön tai valtiontalouden kannalta kestävää saatikka järkevää. Lupaprosessien pikakaista johtaa ympäristövaikutusten arvioinnin huolimattomaan laatimiseen, jolloin vaarana on uusien Talvivaara- tapausten yleistyminen. Huolimaton ympäristövaikutuksen arviointi uhkaa ympäristön tilaa, kuten herkkiä vesistöjä, eliöitä ja luonnon monimuotoisuutta. Vaikutukset koituvat myös paikallisille yhteisöille, joille voi koitua vakaviakin kansanterveyteen ja elinkeinoon liittyviä riskejä.

Vaarana on, että EU:n periferia-alueista, kuten Pohjois-Suomesta olisi tulossa EU:n raaka-ainepankki, jossa nopeasti pystyyn laitetut kaivokset louhivat EU:n kasvavaan materiaalikysyntään kriittisiä raaka-aineita. Raaka-aineet virtaavat keskusvalloille ja Suomelle jäisi käteen sotku ja pilaantunut ympäristö. Vaarana on myös paikallisten yhteisöjen ja saamelaisten oikeuksien, vaikuttamismahdollisuuksien ja elinkeinon rajoittaminen monikansallisten kaivosten nopean käynnistämisen varmistamiseksi.

Erityisen huolestuttavaa ehdotuksessa on se, että se helpottaisi Natura- alueiden suojelusta ja vesiensuojelusta poikkeamista, jos hanke on strategisesti riittävän tärkeä. Tämähän on täysin ristiriidassa EU:n biodiversiteettistrategian ja ennallistamisasetuksen kanssa, mikäli luovutamme suojelukohteitamme kaivoksille, sen sijaan, että lisäisimme suojeltua pinta-alaa, jota niin kipeästi tarvitsemme luontokadon pysäyttämiseksi.

Kriittisisten raaka-aineiden ehdotuksen pohja on rakennettu uusien kaivosten varaan. Ehdotuksessa esitetään, että vain 15 prosenttia EU:n kriittisistä raaka-aineista olisi kierrätettyjä vuonna 2030. Vaikka parlamentin kanta sitä hieman nosti niin mielestäni tavoitteen tulisi olla 75 prosentissa. Ehdotuksen pohjana tulisi olla kiertotaloushierarkia ja ehdotuksen tavoitteena tulevaisuuden rakentamista tukeva kriittisten raaka-aineiden kiertotalous, joka ottaa huomioon ilmastotavoitteiden lisäksi myös muut ympäristötekijät, kuten biodiversiteetin, myrkyttömyyden ja yleisen kestävyyden.

Ehdotuksen tavoitteena tulisikin olla vaihtoehtoisten, kestävämpien raaka-aineiden ja innovaatioiden kehittäminen, suljettujen materiaalikiertojen saavuttaminen, resurssitehokkuuden maksimoiminen, tuotteiden elinkaaren maksimoiminen ja urbaanin kaivostoiminnan mahdollisuuksien hyödyntäminen, kuten kaatopaikkojen vastuullinen avaaminen. Vaihtoehtoisista materiaaleista esimerkkinä toimii suola-akut, jotka tulevat todennäköisesti mullistamaan akkuteollisuuden ja tekemään litium-pohjaisista akuista vanhentunutta teknologiaa. Tällöin investoinnit litium- kaivoshankkeisiin kostautuvat myös investoijille.

Uusien kaivosten avaamisen tulisi olla vihoviimeinen vaihtoehto, mikäli kaikki edellä mainitut toimintatavat osoittautuvat riittämättömiksi. Mikäli uusia kaivoksia joudutaan avaamaan, tulee ne tehdä kaikki kestävyystekijät huomioiden pikakaistaa käyttämättä ja paikallisten yhteisöjen mielipiteet huomioiden noudattaen Aarhusin sopimuksen periaatteita ja valitusoikeutta. Uudet kaivokset tulee suunnitella tunnelikaivoksiksi avolouhosten sijaan ja parasta teknologiaa käyttäen minimoiden näin negatiiviset vaikutukset ympäristöön, paikallisiin yhteisöihin ja kansanterveyteen.

Uusien kaivosprojektien tulisi myös laatia ja varmistaa käytöstä poistuvien kaivosten siivoaminen ja ympäristön ennallistaminen. Ehdotuksen tulisikin nojautua varovaisuusperiaatteeseen, sillä kaivosprojektin vaikutukset ympäristöön ja yhteisöihin ovat merkittäviä vuosikymmenten ajan ja jatkuvat yleensä kaivoksen sulkemisen jälkeenkin.

Euroopan parlamentti äänesti syyskuun täysistuntoviikolla kriittisten raaka-aineiden asetuksen puolesta. Äänestin itse asetusta vastaan. Suomessa kaivokset, kuten Kevitsan suurkaivos, rikkovat jo nyt olemassa olevaa kaivosjätedirektiiviä. Kaivokset vuotavat, eikä kyse ole mielipiteestä, vaan mitatusta totuudesta. Jos nykyiset kaivokset vuotavat, niin pikakaistalla pystyyn laitetut kaivokset tulevat myös vuotamaan – riippumatta siitä, oliko ympäristön suojelu mainittu vaatimuksissa vai ei. Ei Talvivaarakaan olisi saanut lain mukaan vuotaa, mutta kaivos vuoti silti. Sen sijaan, että löysentäisimme nykyistä kaivoslainsäädäntöä, meidän tulisi kiristää sitä. Meidän on siis kiireisesti muutettava Suomen kansallista kaivoslakia, jotta vältymme pahimmilta ympäristökatastrofeilta ja turvaamme paikallisten yhteisöjemme vaikuttamismahdollisuudet.

Hiilineutraaliuden saavuttaminen on tietenkin välttämättömyys ilmastonmuutoksen torjunnassa ja toivotankin tervetulleeksi Euroopan komission pyrkimykset eurooppalaisen teollisuuden vihreän siirtymän varmistamiseksi. Hiilineutraaliuteen pyrkiessämme emme saa kuitenkaan unohtaa muita ympäristötavoitteita, kuten biodiversiteettitavoitteita, sillä luontokato ja ilmastonmuutos kulkevat käsi kädessä toisiaan ruokkivina voimina. Kriittisten raaka-aineiden saatavuuden varmistamiseksi meidän on toimittava siis hieman kriittisemmin, jotta vältymme yhä suuremmilta ympäristöongelmilta, joita kaivostoiminnan hätäkäynnistys tulee väistämättä aiheuttamaan.

Kyseessä on peruuttamaton muutos ympäristöön.