Kannanotot

Sirpa sanonut

Suomalaiset opiskelijat ja opettajat liikkeelle!

25.5.2009 Sirpa sanonut

EU:n on ensi vuoden budjetissaan kohdennettava lisävoimavaroja opiskelija- ja opettajaliikkuvuuden lisäämiseen, vaatii Euroopan parlamentin jäsen Sirpa Pietikäinen: ”Opiskeluun ja työssäoppimiseen liittyvä liikkuvuus lisää suvaitsevaisuutta, kulttuurien ja kielien ymmärrystä sekä antaa käsityksen työskentelystä erilaisissa yhteiskunnissa. Nämä taidot ovat välttämättömiä kaikille EU -kansalaisille koulutustasosta riippumatta rajattomassa Euroopassa”, toteaa Pietikäinen.

”Työmarkkinat ovat yhteiset, eikä työntekijöiden liikkuvuus ole todellisuutta ennen kuin kansalaisilla on riittävät valmiudet toimia eri maissa – nämä valmiudet synnytetään opiskelemalla tai harjoittelemalla EU:n liikkuvuusohjelmien avulla”, Pietikäinen huomauttaa.

Vähintään kaikilla korkeakouluopiskelijoilla tulisi Pietikäisen mukaan olla mahdollisuus kansainvälistymiseen joko liikkuvuusjaksolla ulkomaille tai osallistumalla kansainväliseen opetukseen kotimaassa.

”Jotta mahdollisuus liikkuvuusjaksolle voidaan edes lisätä kaikkiin tutkintoihin, on liikkuvuuden kustannuksiin saatava lisärahoitusta. Kysymys on tasapuolisista mahdollisuuksista erilaisista taustoista tuleville”, Pietikäinen sanoo.

Euroopan opetusministerit asettivat huhtikuun lopussa tavoitteeksi, että vuonna 2020 vähintään 20 % korkeakoulutetuista on opiskellut tai harjoitellut ulkomailla. Suomalaisista ammattikorkeakouluopiskelijoista vain 6 % ja yliopisto-opiskelijoista alle 4 % osallistuu tällä hetkellä opiskelijavaihtoon.

”Opettajien liikkuvuuden kolminkertaistaminen on välttämätöntä, jotta opiskelijat ja oppilaat saadaan aidosti kiinnostumaan kansainvälistymisestä. Mikäli opettajilla on kiinnostusta ja osaamista, myös opiskelijat ja oppilaat saadaan eri koulutusasteilla innostumaan kansainvälistymisestä”, muistuttaa Pietikäinen. Tästä syystä Suomen on painotettava opettajaliikkuvuuden rahoituksen moninkertaistamista, niin EU:n nykyisten rahoituskehyksien suuntaamisessa kuin etenkin uudesta rahoituskaudesta neuvoteltaessa.

Sirpa Pietikäinen

Sirpa Pietikäinen
Europarlamentaarikko
Tutustu Sirpaan

Kysy Sirpalta

Kysy Sirpalta

Tilaa uutiskirje

Tilaa uutiskirje

Liity tukijoukkoihin

Liity tukijoukkoihin

Saatat olla kiinnostunut myös näistä kannanotoista