Kannanotot

Sirpa sanonut

Sirpa Pietikäinen: “Tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla”

27.3.2009 Sirpa sanonutVauras Eurooppa Kannanotot

“A road to hell”, kommentoi keskiviikkona Tshekin kaatuneen hallituksen pääministeri Topolànek epäonnistuneessa puheessaan Yhdysvaltain Euroopan maille esittämiä vaatimuksia lisäelvytyksestä. “Tällä tiellä ollaan kirjaimellisesti silloin, jos G20 -maiden kokouksessa johtajat keskittyvät keskinäiseen suunsoittoon sen sijaan, että he keskittyisivät talouden ytimen sulamisen estämiseen”, kommentoi europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen tänään Helsingistä. Pietikäinen puhui Euroopan ja globaalin talouden tilasta ja tulevaisuudesta järjestetyssä talousseminaarissa.

Pietikäisen mukaan nykyhistorian pahimman finanssi- ja talouskriisin vapaa pudotus voidaan pysäyttää vain uskottavalla ja yhdenmukaisella globaalilla ratkaisulla: “Globaalit markkinat tarvitsevat globaalit pelisäännöt. Ensi viikon kokous on paljon vartija. Se joko vakauttaa tilanteen päättämällä tarvittavista keinoista, jolloin kokous lähettäisi vahvan viestin siitä, että poliittinen järjestelmä kykenee toimimaan. Viesti voi olla myös, ettei tähän kyetä. Tällöin edessämme on pitkäaikainen epävakauden ja taloudellisen turbulenssin aika”, painotti Pietikäinen.

Pietikäinen näkee tarvittaviin keinoihin kuuluvan eurooppalaisen elvytyksen yhtenäistämisen, kehittyvien talouksien voimakkaan tukemisen, kansainvälisten sitovien ja valvottavien finanssisäännösten luomisen ja niihin liittyvien instituutioiden – kansainvälinen valuuttarahasto ja maailmanpankki – uudistamisen. ”Euroopan on yhdessä ponnisteltava tämän globaalin ratkaisun saavuttamiseksi”, Pietikäinen alleviivasi.

Finanssimarkkinoiden sääntelyssä ja valvonnassa tarvitaan Pietikäisen mukaan nyt kaikkia finanssituotteita yhtälailla koskeva, oikeudellisesti sitova pohja vakavaraisuuden, tietojen ilmoittamisen, valvonnan ja vastuiden aikaansaamiseksi. Näihin toimiin kuuluvat niin ikään veroparatiisien toiminnan lopettaminen ja pidemmällä aikavälillä myös veroaloitteet kansainväliseen finanssikauppaan.

Pietikäinen muistuttaa, että eurooppalaisessa elvytysongelmassa kyse on pikemminkin laadusta kuin määrästä: “komission 5 miljardin pakettiin nähden melkein 100-kertaiset kansalliset elvytysvarat leviävät nyt kuin tuhka tuuleen protektionismin nostaessa päätään. Eurooppa tarvitsee vakauspaketin rinnalle vaurauspaketin, jossa sitovasti suunnataan kansalliset elvytysvarat yhteisesti uusien talousmahdollisuuksien – mm. uusiutuvien energioiden, tietotekniikan, biotieteiden sekä ympäristöteknologian – tukemiseen”.

Lisätietoa:
europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen, gsm. 050-4666 222
poliittinen avustaja Kiti Vihavainen, gsm. +32 49 654 884

Sirpa Pietikäinen

Sirpa Pietikäinen
Europarlamentaarikko
Tutustu Sirpaan

Kysy Sirpalta

Kysy Sirpalta

Tilaa uutiskirje

Tilaa uutiskirje

Liity tukijoukkoihin

Liity tukijoukkoihin

Saatat olla kiinnostunut myös näistä kannanotoista