Kannanotot

Sirpa sanonut

Pietikäinen varoittaa harkitsemattomista menoleikkauksista kriisitilanteessa

24.2.2009 Sirpa sanonut

”1990-luvun hallitus teki leikkauslistaa väärästä päästä. Julkisen hallinnon leikkauksia olisi pitänyt tehdä harkitummin ja vähemmän”, toteaa europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen (kok). ”Virheistä on myös opittava. Edellisen laman aikana jouduttiin tekemään leikkauslistoja liian nopealla aikataululla, jotta turvattaisiin Suomen taloustilanne ja kirkastettaisiin ulkomaisten lainanantajien usko Suomeen”.

Pietikäinen muistuttaa, että paniikkileikkauksista kärsittiin sekä taloudellisesti että inhimillisesti myöhemmin, kun liian moni asia tehtiin vain talouden ehdoilla. ”Ihminen jätettiin huomioimatta. Talous on ihmistä varten, ja talouden tulee palvella ihmistä myös vaikeina aikoina. Olemme sivistysvaltiossamme joutuneet näkemään liikaa työttömyyttä, kansalaisten syrjäytymistä ja köyhyyttä sekä maksamaan näistä seurauksista suuren hinnan. Heikompiosaisista on aina pidettävä huolta”, Pietikäinen korostaa.

”Hallituksen arvion mukaan työttömyys nousee tämän vuoden aikana kahdeksaan prosenttiin. Työttömiä on tällä hetkellä jo 184 000. Talouskriisi on sysännyt esimerkiksi Kanta-Hämeestä liikkeelle kampanjan, jossa pk-yritykset sitoutuvat siihen, että yritykset eivät tee tarvittavia säästöjä henkilöstöä irtisanomalla. Suomessa tarvitaan nyt laajaa yhteiskuntasitoutumista eri tahoilta”, Pietikäinen vaatii.

Pietikäisen mielestä hallituksen politiikkariihen elvytyspaketti on oikeansuuntainen. Hän kannattaa verotulojen kasvattamista eri toimenpitein sekä työllisyysasteen nostamista työuria pidentämällä. Hän painottaa kuitenkin, että myös työntekijöiden osaamiseen ja jaksamiseen on panostettava.

Pietikäinen ihmettelee, miten pääministeri Vanhanen aikoo toteuttaa julkisen tuottavuuden parantamisen. ”On ollut valitettavaa, että valtion tuottavuusohjelma on tarkoittanut ainoastaan henkilöstön vähentämistä. Julkinen sektori tulee pitää myös haluttuna työpaikkana tulevaisuudessakin.”

”Elvytyspaketissa tulisi panostaa koulutukseen ja tutkimukseen, viherteknologiaan sekä yrittäjyyden edistämiseen. Tarvitaan laaja kansallinen investointiohjelma, jossa säilytetään kansainvälinen kilpailukyky niin julkisella kuin yksityiselläkin sektorilla”, Pietikäinen katsoo.

Sirpa Pietikäinen

Sirpa Pietikäinen
Europarlamentaarikko
Tutustu Sirpaan

Kysy Sirpalta

Kysy Sirpalta

Tilaa uutiskirje

Tilaa uutiskirje

Liity tukijoukkoihin

Liity tukijoukkoihin

Saatat olla kiinnostunut myös näistä kannanotoista