Kannanotot

Blogi

Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät

14.11.2025 BlogiYleinen

Tunnetun raamatunjakeen mukaan ihmiselle on annettava anteeksi, jos hän ei tiedä mitä tekee. Mutta voisiko kuitenkin olla olemassa tilanteita, missä tietämättömyys ei saisi olla lieventävä asianhaara?

Äänestimme Euroopan parlamentissa eilen yritysvastuulainsäädännöstä. Parlamentin käsittelyssä, voimassa olevaa lainsäädäntöä heikentävää komission pohjaehdotusta kutistettiin entisestään: lähestulkoon kokonaan vesittäen yritysten arvoketjun huolellisuusvelvollisuuden ja kaventaen liiketoiminnastaan raportointivelvollisten yritysten määrää noin promilleen eurooppalaisista yrityksistä. Kiihkossamme sääntelyn keventämisen perään unohdamme usein, miksi siihen on alun perin ryhdytty.

Esimerkiksi vihreän siirtymän osalta tilanne heikkenee kiihtyvää vauhtia. Kunnianhimoisimmillakin suunnitelmilla ilmaston lämpeneminen ylittää kahden asteen rajan Euroopassa 2050 mennessä. Maapallon kantokykyä kuvaavat planetaariset rajat ylitämme tyypillisesti heti sen perään, kun olemme onnistuneet mittaamaan vaikutuksia riittävän tarkasti. Kymmenen vuoden päästä talousjärjestelmämme pettää alta, kun ilmastoriskit manifestoituvat yritystoimintaa kannattelevan luonto-, luotto- ja vakuuspääoman huvetessa.

Tämä ei ole ideologinen kysymys – vaan tosiasia. Siksi yritykset ja etenkin finanssiala ovat huolissaan länsimaisten kestävyysstandardien rapautumisesta. Talouden romahdus tuhoaa meidät paljon merenpintojen nousua aikaisemmin. Voimme toki hakea ennusteen vahvistamiseksi toisen mielipiteen, mutta toimenpiteiden kanssa ei olisi aikaa vetkutella.

Keskustaoikeisto on ollut politiikassa aina järjen sekä tiedepohjaisuuden kantava voima. Snellmanilainen sivistysaate Kokoomuksessa ja valistuksen aate eurooppalaisessa puolueperheessämme on ollut politiikan ytimessä alusta saakka. Sosiaalinen markkinatalous samoin. Jos tämä häviää meiltä, politiikkaan tulee valtava aukko, joka täyttyy populismilla sekä harhaluuloilla. Meidän on oltava tiedevihamielisen ja rokotevastaisen MAGA-liikkeen vastavoima.

Olen seurannut kauhistuneena ja järkyttyneenä tätä populistista yritysraportointivihaa, jonka pauloihin parlamentin oikeistoenemmistö on hullaantunut. Lainsäädännöstä vastaavat mepit ovat kieltäytyneet keskustelemasta kehityksestä huolestuneiden yritysten ja finanssitoimijoiden kanssa. Tosiasiallisesti tämä johti tilan ja äänen antamiseen auringonlaskun yrityksille.

Emme siis heitä lasta pois pesuveden mukana, vaan heitimme vauvan ulos ikkunasta ja likavesi jäi sankoomme. Pk- ja kasvuyrityksille ei jätetä mahdollisuutta kertoa niiden paremmuudesta ja päätökset luovat kuvaa kestävyysvihamielisyydestä. Näinhän ei ole, kyse on tietämättömyydestä. Mutta jos tietämättömyys aiheuttaa laajamittaista tuhoa, niin sitä ei voida tukea millään.

Ajatellaan tilannetta, missä kotipuolueeni EPP saisi päähänsä esittää, että leikataan puolet puolustuksesta pois. Vaikka päätöstä miten perusteltaisiin eurooppalaisen kilpailukyvyn ja tehokkuuden kannalta, en silti voisi äänestää sellaisen politiikkalinjauksen puolesta, mikä lisää meidän riskejämme ja asettaa meidän uhan alaisiksi. Vastaavalla tavalla, en voi tukea tällaista politiikkaa, joka ei pohjaudu tosiasioihin ja faktoihin. Turvallisuuspolitiikka on kuitenkin pääsääntöisesti epävarmaa ja lokaalia, ilmastonmuutos on varmaa ja globaalia.

Mikäli haluamme keskustaoikeistolaista vakaata yhteiskuntakehitystä, meidän on oltava se järkevä keskustaoikeisto, jonka kanssa voi tehdä yhteistyötä.

 

 

Sirpa Pietikäinen

Sirpa Pietikäinen
Europarlamentaarikko
Tutustu Sirpaan

Kysy Sirpalta

Kysy Sirpalta

Tilaa uutiskirje

Tilaa uutiskirje

Liity tukijoukkoihin

Liity tukijoukkoihin

Saatat olla kiinnostunut myös näistä kannanotoista