Ihmiskunnan haasteiden ratkominen edellyttää yhdessä toimimista, eli sivilisaatiota. Sivilisaatio taas edellyttää sivistystä. Elintärkeä asia, mutta tänä päivänä usein pimentoon jäävä käsite politiikan suurten kysymysten myllerryksessä. Sivistys on moniulotteinen sana – kuten pöytä, joka tarvitsee useaa jalkaa pysyäkseen pystyssä, niin myös sivistys edellyttää sekä tietoon, tunteeseen, että kulttuuriin liittyviä tasoja toteutuakseen. Toisin kuin pöytä, sivistys on kuitenkin sanana suuri, monimutkainen, ja usein ihmisten silmissä turhankin abstrakti.
Yksi sivistyksen osa-alue on älyllinen sivistys, eli tietäminen ja tiedon hakeminen. Tieto toimii kaiken pohjana – jos maapallon kuvittelee olevan litteä, ei sen ympäri purjehtimisesta voisi edes unelmoida. Tiedon haku saattaa näyttäytyä elämänvaiheesta riippuen koulun penkillä istumisena, lounaskeskusteluna kollegan kanssa tai sanomalehtenä aamukahvin äärellä. Yhteistä kaikissa tilanteissa on kriittisen medialukutaidon tärkeys, jossa faktat ja lähteet on hyvä tarkistaa ennen tiedon levittämistä eteenpäin. Sitäkin tärkeämpää, että on kaikesta heti oikeassa, on kuitenkin uteliaisuus ja elinikäinen oppiminen.
Omanlaistaan oppimista on sekä henkinen että hengellinen kasvu. Henkinen kasvu on sydämen sivistystä. Tieteellinen älykkyys ei riitä viisauteen, vaan se edellyttää tunneälyä. Faktat eivät yksin kerro meille, miten kohdella kanssaihmisiä, jolloin on tarve empatialle ja sympatialle. Hengellisyys on taas laajempaa maailmankatsomusta. Tämä on muun muassa filosofisuutta siitä, mistä kaikessa on kysymys, joka voi näyttäytyä esimerkiksi uskonnollisuutena. Yhdessä keskittyminen henkiseen ja hengelliseen kasvuun kehittää kykyä yhdistää erilaisia elementtejä suuremman merkityksen luomiseksi.
Tämän merkityksen ymmärtämiseksi ja kertomiseksi tarvitaan taas kulttuuria ja taidetta. Kuten tiede, kulttuuri on tapa ymmärtää maailmaa, mutta eri tasolla. Tiede voi kertoa meille metsän hiilensidontakyvyn, mutta ei luonnon itseisarvoa. Se voi paljastaa aivojen hormonitoiminnan salat, mutta ei yksin sitä, minkä takia ihmisellä on paha olla. Tiedämme kaikki sen tunteen, kun yritämme löytää sanaa jollekin kokemukselle, ja vaikka emme pääsisi takeltelua pidemmälle, toinen ymmärtää silti hakemasi merkityksen. Nopeasti muuttuvassa maailmassa on paljon asioita ja kokemuksia, joille ei vielä löydy sanoja tai tieteellistä selitystä, ja silloin yksin taide voi antaa niille hahmon.
Kokonaiskuva sivistyksestä edellyttää kaikkia näitä elementtejä. Liian usein ihmiset keskittyvät monimutkaisten haasteiden edessä osaratkaisuihin – kuin keskityttäisiin porkkanaan kalakeitossa, vaikka tarvittaisiin koko sopan resepti. Esimerkiksi ilmastonmuutoksen kohdalla tiede saattaa opettaa meille keinon paeta Marsiin, mutta tunne ja kulttuuri kertoo, ettei tämä ole paras ratkaisu. Tämä on osa sitä kuuluisaa systeemiajattelua, jossa asioita tarkkaillaan kokonaisuuksina – yksilöä osana yhteiskuntaa, ja yhteiskuntaa osana planeettaa. Tarvitaan siis ekososiaalista sivistystä, jotta emme yhteiskuntien kehittyessä ja tietoa haaliessamme vieraannu siitä totuudesta, että olemme osa ympäristöä – laji muiden joukossa.
Juuri tämän takia toivon, että Suomi ja EU toimivat aktiivisina osina UNESCO:a – eli YK:n kasvatus-, tiede-, ja kulttuurijärjestöä – sen puolesta, että sivistyksestä tulisi oma YK:n kestävän kehityksen tavoite. Kuten nykyiset tavoitteet yhteistyöstä, rauhasta, ja vahvoista instituutioista, myös sivistys on edellytys kaikkien muiden tavoitteiden saavuttamiselle. Tämä ajatus on esimerkiksi Sustainable Development Goal:eja peilaavan Inner Development Goal:in taustalla. Kyseessä on sisäisen kehityksen, itsenäisen ajattelun, ja yhteisen toiminnan vaalimiseen keskittyvä aloite kestävän kehityksen edistämiseksi, jotta ajatukset ja ideat voitaisiin valjastaa teoiksi.
Vaikka sivistys on monimutkainen käsite, on sen ymmärtäminen vaivan väärti. Olemme viime vuosina nähneet useita yrityksiä pyyhkiä pölyt sivistyksen päältä, kuten Opetus- ja kulttuuriministeriön nimittämä Sivistyksen teemavuosi edeltävä vuonna. Tätä työtä tulee jatkaa, sillä sivistys on paitsi rikkautta kulttuurin muodossa, niin myös elinehto kriisien jyllätessä. Taide on tapa ymmärtää ja kommunikoida, tunneäly on tapa ottaa toiset ihmiset huomioon, ja yhdenvertaisuus tapa korjata yhteiskunnan epäkohtia. Yhdessä tiedon ja systeemiajattelun kanssa nämä luovat raamit onnistuneelle yhdessä elämiselle ja hyvinvoinnille – eli pohjan sille kuuluisalle sivilisaatiolle.
Sirpa Pietikäinen
Europarlamentaarikko
Tutustu Sirpaan