Kannanotot

Sirpasta sanottua

YLE: Suomi-meppien valta on kysymysmerkki

1.12.2013 Sirpasta sanottua

Euroopan parlamentin suomalaisjäsenten eli meppien vaikutusvallasta on vaikea muodostaa kokonaiskuvaa. 13 suomalaista meppiä on alle kaksi prosenttia yli 700 edustajasta.

Parlamentin Suomen-tiedotustoimistossa uskotaan vakaasti, että suomalaismepeillä on lukumääräänsä enemmän vaikutusvaltaa.

– Olen vuosikausia seurannut heidän toimintaansa ja katsonut minkä tyyppisissä tehtävissä he ovat olleet. Uskallan väittää tämän seurannan perusteella, että suomalaiset nimenomaan lainsäädäntöasioissa ovat olleet hyvin vaikutusvaltaisissa asemissa, tiedotustoimiston päällikkö Pekka Nurminen sanoo.

Nurminen perustaa väitteensä valiokunnissa jaettaviin esittelijän tehtäviin. Esittelijällä on valtaa, koska hän sorvaa valiokunnan kannan lakiesitykseen.

YLE:n laatimasta grafiikasta käy ilmi, että että Sirpa Pietikäinen (kokoomus, EPP) on valittu esittelijäksi viisi kertaa, Satu Hassi (vihreät, Greens/EFA) ja Nils Torvalds (rkp., ALDE) kahdesti.

Linkki: http://yle.fi/uutiset/suomi-meppien_valta_on_kysymysmerkki/6961991

Sirpa Pietikäinen

Sirpa Pietikäinen
Europarlamentaarikko
Tutustu Sirpaan

Kysy Sirpalta

Kysy Sirpalta

Tilaa uutiskirje

Tilaa uutiskirje

Liity tukijoukkoihin

Liity tukijoukkoihin

Saatat olla kiinnostunut myös näistä kannanotoista