Miten Suomen ja EU:n tulisi ratkaista
energiantarpeen haasteet?
Halusimme kartoittaa ja kirjata Suomen europarlamentaarikkojen toisistaan poikkeavia näkemyksiä energia- ja ilmastoasioista. Näkemysten ääripäitä edustavat ainakin mediasta nousseiden ennakkonäkemysten mukaan Eija-Riitta Korhola (kok.) ja Satu Hassi (vihr.) Korhola haukkui hallituksen tuulivoimapäätökset ja nimitti Suomea energiansäästön ’hosupelleksi’. Hassi, joka vastustaa ydinvoimaa puolueensa näkemyksen mukaisesti, on todennut, että ’Korhola näyttää olevan aika siekailematon. Eniten minua on ihmetyttänyt se, miten hän suurentelee rooliaan’. Puolueensa näkemyksiin puolestaan ex-ympäristöministeri Sirpa Pietikäinen (kok.) ei yhdy ydinvoiman riskiarvionsa ja riskittömien vaihtoehtojen perusteella.
Eija-Riitta Korhola vetosi kiireisiinsä ja haluttomuuteen jatkaa kahdenvälistä mediataistelua Satu Hassin kanssa ’Elämää & Energiaa’-lehdessä. Omissa mediapuheenvuoroissaan ja blogissaan hän on sanonut, että Suomi hosuu muita enemmän energiansäästön kanssa ja on sitoutumassa vaarallisiin EU-tavoitteisiin. Hän sanoo epäilevänsä joidenkin EU-tavoitteiden mielekkyyttä, kannattavansa kyllä energiansäästötavoitteita ja päästöleikkauksia. Mutta pitää uusiutuvien energialähteiden 20 %:n kasvutavoitetta vuoteen 2020 mennessä vaarallisena, koska se voi johtaa sekä ympäristön että talouden kannalta takapakkiin – metsien ylihakkuisiin ja kauniin rannikkomme tuhoamiseen meluisalla ja tehottomalla tuulivoimalla.
Kovat sanat kohdistuvat Suomen energiastrategiaan: ”Se on juuri yhtä vino kuin EU-komission ehdotus, johon Suomi on jumittunut. Vihreiden ajama tuulivoiman 17-kertainen lisääminen on suuri virhe. Raha otetaan kotitalouksilta ja teollisuudelta. Maisema- ja meluhaitat myös eliöstölle tiedetään, mutta uusimpien tutkimusten mukaan tuulivoiman lisääminen kasvattaa käytännössä hiilivoiman osuutta säätövoimatarpeen vuoksi. Ja talousseuraamukset ovat vielä vakavammat, jos raaka-ainepula ajaa metsäteollisuutemme ulos Suomesta.”
Korhola toteaa, että oma puolueensa kokoomus on ottanut ydinvoimaan selvän myönteisen kannan, parlamentissa myös Italia on pyörtänyt aiemman kielteisen linjansa.
Osin samaa – osin eri mieltä:
Hassi on valmistunut tekniseltä,
Pietikäinen kaupalliselta puolelta
Satu Hassi ja Sirpa Pietikäinen vastasivat heille esittämiimme kysymyksiin, jotka
jatkuvat Lappeenrannan Energian nettisivuilla.
Sirpa Pietikäinen arvelee heidän näkemyserojensa yhdeksi lähtökohdaksi erilaista koulutustaustaa.
– Satu Hassi katsoo asioita mm. energiatehokkuuden ja mekanismien kannalta eli että miten moottori toimii. Minä olen lukenut liiketalous- ja kansantaloustieteitä ja katson asioita, miten ne saadaan toimimaan markkinoilla. Olen kiinnostunut, miten asia saadaan aikaan verrattuna siihen, miten sen pitäisi olla, koska minulla on käsitys, että maailma on kyllä täynnä hyviä aikomuksia. Me kyllä aika hyvin tiedämme, mitä tarvitsisimme ilmastonmuutoksen, kestävän elämän ja luonnon monimuotoisuuden kannalta. Mutta ongelma on kahdessa asiassa, joista toisessa olen vähän parempi ja toinen on yleisen uteliaisuuteni kohde. Talous on minulle eräänlainen superinformaatio eli että mikä on jonkin toimenpiteen hintalappu, ja miten näitä lappuja käytämme järkevästi niin, että saamme systeemit toimimaan ja kannustimet ovat oikeat.
– Toinen minua yhä enemmän kiinnostava asia on se, mitä ihmisten korvien välissä tapahtuu eli psykologinen, sosiaalipsykologinen näkemys. Monissa asioissa suurin ongelma ei ole tekniikka eikä raha, vaan pisin matka toteutukseen on siellä korvien välissä, asenteissa ja mielikuvissa. Tulevaisuuden johtajille ei enää riitä, että ymmärtää strategista johtamista, miten päin tasetta pidetään kädessä ja tuloslaskelmaa arvioidaan – pitää ymmärtää sekä ekonomiaa että ekologiaa ymmärtääkseen kokonaisuuksia.
Mitä on suomalainen
ydinvoimakeskustelu
Sirpa Pietikäisen mukaan suomalaista ydinvoimakeskustelua ymmärtääkseen on nähtävä sen ainakin neljä näkökulmaa.
– Suomessa ydinvoimakeskustelu on eniten intohimon sävyttämää, jopa enemmän kuin Ranskassa, jossa se on iso bisnes. Meillä on homogeeninen maa ja teollisuusrakenne ja Brysseliä syytetään lobbauksesta. Eihän meillä Suomessa ole koskaan lobattu, eihän? Meillä on vain käyty Saariselällä ja EK:n (Elinkeinoelämän keskusliiton) rapuillallisilla ja MTK:n sadonkorjuujuhlissa ja SAK:n palkansaajapäivillä. Kyllä meille on muodostunut aika iso joukko, joista minäkin tunnen osan, mukavia ja sympaattisia ihmisiä, joiden työnä on ollut lobata ydinvoimaa 20-30 vuotta. Ydinvoimasta on tullut henkien taistelu, eräänlainen kukkotappelu. Vähän samanlainen tilanne kun Eurooppaan ja euroon siirryttiin, jolloin suhdanteet ja muutamat tahot taustalla sanelivat valuuttakurssipolitiikkaa – symbolista tahtojen taistelua. Sama näkyy keskusteluissa ydinvoimasta. Nyt vallitsee eräänlaisen poliittisen huutamisen meininki: yksi lisää, ei kun kaksi, ei kun kolme lisää…odottelen mielenkiinnolla kuka pistää paremmaksi ja lisää neljännen ja viidennen ydinvoimalan tähän huutokauppaan. Ei tällä asialla ole mitään tekemistä energiapolitiikan kanssa.
– Itse ydinvoimaa arvioidaan eri tavoin sen riskeihin liittyen. Ihmisillä on tapa lotota, vaikka voiton todennäköisyys on äärimmäisen, äärimmäisen pieni, mutta jollekin se kuitenkin joskus onnistuu. Kun on kysymys kielteisistä riskeistä, kuten ydinvoimaonnettomuudesta tai ydinjäteriskistä, niiden todennäköisyys on myös todella pieni – mutta riskin sisältyvä aikajänne tosi pitkä. Jotkut ajattelevat, että riskin toteutumisen todennäköisyys on niin pieni, että siitä ei kannata kantaa murhetta. Luulen, että ydinvoimaan sisältyvä riskiarvio on vähän samantapainen kuin ihmisten suhtautuminen ilmastonmuutokseen ja geenimanipulaatioon – jotka kaikki ovat kuitenkin ikään kuin käänteisiä lottoja.
– Ja minä kuulun enemmän näihin varovaisuusperiaatteen noudattajiin. Ei pidä ottaa riskejä, joiden toteutumisen todennäköisyys on pieni, mutta seuraus katastrofaalinen.
– Kuriositeettina – keskustellessani ja kysyessäni erään Siemensin ydinenergiapuolen johtajan mielipidettä ydinenergian riskeistä, tämä sympaattinen kokenut herra totesi, että teollisuuden ei sitä ihan hirveästi tarvitse miettiä, koska he vastaavat siitä vain ensimmäiset 90 – 100 vuotta – ja te poliitikot vastaatte riskistä seuraavat 9900 vuotta ja rapiat!
Sirpa Pietikäisen mukaan kolmas näkökulma ydinvoimaan on se, kuinka paljon me oikeasti tarvitsemme energiaa, jos ajattelemme ilmastonmuutosta ja tehokasta luonnonvarojen käyttöä. Ilmastonmuutos on vain yksi oire, se ei ole ainoa ympäristöongelmamme, jossa pitäisi tehostaa äärettömästi energian käyttöä.
– Jos parantaisimme esimerkiksi olemassa olevan rakennuskannan energiatehokkuutta niin paljon kuin se on mahdollista, säästäisimme helposti sen ensimmäisenkin nyt päätetyn ydinvoimalan lisärakentamistarpeen. Ei myöskään paperi- ja prosessiteollisuudella ole sellaisia lisäenergiatarpeita ydinvoiman tai muun laajamittaisen energiayksikön rakentamiselle. Minusta on myös ristiriitaista kehottaa samaan aikaan säästämään energiaa ja rakentaa valtava määrä lisää sitä, mitä kehotetaan säästämään. Koska, jos samaan aikaan on runsaasti edullista energiaa saatavilla, energian tehostamisinvestoinnit eivät ole kannattavia, ei yksityiselle ihmiselle, ei teollisuudelle eikä julkiselle sektorille, jolla myös on tärkeä osansa tässä infrastruktuurissa.
Neljäs näkökulma on suhtautuminen uusiutuviin energiamuotoihin.
– Väitän, että teknisesti olisi mahdollista ja taloudellisesti kannattavaa – jos teemme riittävät investoinnit ja aloitamme välittömästi – tuottaa uusiutuvalla energialla 80 % kokonaisenergian tarpeestamme, mikä tarkoittaisi 90 % sähköstä. Pääsääntöisesti aurinkoenergialla, mutta hajautetusti niin, että siinä olisi aurinkoa, tuulta ja maalämpöä talo- ja kiinteistökohtaisena tuotantona. Mutta, jos me nyt investoimme ydinvoimaan ja tuotamme merkittävässä määrin ydinenergiaa, ydinsähköä, ei rahaa riitä muihin energiainvestointeihin. Eikä riitä motivaatio ja energiamarkkinakin on rajallinen. Tuskin kukaan kuitenkaan ajattelee, että ryhtyisimme energian tuotantomaaksi, jonka merkittävin kilpailuvaltti Nokian jälkeen olisi tuottaa ydinvoimaa, louhia uraani täältä, myydä energiaa eri puolille ja säilyttää kaikki Euroopan ydinjätteet.
– Minun on kaiken tämän johdosta mahdoton nähdä energiapoliittisesti rationaalisia syitä investoida ydinvoimaan, tehdä ydinvoimapolitiikkaa. Päinvastoin, näen sen hyvin surullisena valintana – ilman vähäisintäkään intohimoa asiaan. Nimittäin heti, kun meillä on turvallisia pienimuotoisia fuusioenergialaitoksia, tuommoisia taskufuusiolaitoksia, niin siitä vain. Minulle ydinvoima ei ole uskonkappale, mutta niin kauan kuin ydinvoima on tätä fissiota nykyisine ongelmineen, en näe siinä järkeä. Minun on hirveän vaikea eläytyä siihen suomalaiseen keskusteluun ja tunnelataukseen, joka on aika ainutlaatuinen ja aika toiseen suuntaan kulkeva kuin ilmasto- ja energiapolitiikka muuten.
Bioenergiasta
– jos kysymys on väärä, ei
vastauskaan voi olla oikein
Sirpa Pietikäinen sanoo, että meidän on jatkossa pakko yhdistää ympäristö ja talous. Eli
talouden, markkinan, ihmisten intressien ja ympäristön pitää kohdata. Hyvä testikysymys on se, siirtyykö jotakin tehdessä siihen liittyvä ongelma johonkin muualle, mikä kertoo, että ratkaisukeino on väärä. Viime syksynä puhuttiin EU:n 10 %:n bioenergiatavoitteesta paljon ja käytiin samalla ruokakeskustelua, joka on hetkeksi jäänyt finanssikriisin vuoksi taustalle. Mutta, jos me bioenergian käytön lisäämiseksi käytämme etanolin tuotantoon ruokapeltoja, on selvää, että yritämme väärällä keinolla ratkaista bioenergian lisäämistavoitetta
– Minusta St1:n biopolttoainetta jätteestä projekti on upea esimerkki, jossa ratkaistaan kahta ongelmaa, jäte- ja energiaongelmaa.
Sirpa Pietikäinen ei yhdy puoluetoverinsa Eija-Riitta Korholan lausumiin tuulienergian problematiikasta. Hänen mukaansa tuulienergialla voitaisiin kattaa merkittävä osana uusiutuvan energian tavoitteista. Hän toteaa, että olemme jääneet tuulienergiakehittelyssä puuhastelun asteelle, kunnon tuulipuistoja ei ole vielä tehty. Ja, että Suomessa kyllä tuulee kokemusten ja tutkimustenkin mukaan riittävästi niin, että uudella, seuraavan sukupolven teknologialla voitaisiin tuottaa 20 % Suomen energian tarpeesta. Ja vaikka Suomen metsäsektori kapasiteetti väheneekin, puu eri muodoissaan tulee olemaan merkittävä bioenergiaa tuotettaessa.
– Meidän pitäisi miettiä myös, minkälaisia uusiutuvan energian tuotantomuotoja subventoimme ja millä tavalla. Esimerkiksi hiilen ja öljyn hinnassa ei ole huomioitu niiden ilmastohaittoja, joka tarkoittaa, että niitä subventoidaan. Jo sen subvention poistaminen tekisi uusiutuvien energioiden hinnan suhteellisesti edullisemmaksi. Tuotantotuki on hyvä muoto silloin, kun se kohdistetaan kehittämisen alla olevaan innovaatioon, jota monistamalla pyritään taloudellisesti kannattavaan massamittakaavan energiantuotantoon.
– Toinen tehokas keino, kun päästään massamittaisen tuotannon rakentamiseen, ovat ostovelvoitteet. Eli velvoitetaan energiayhtiöitä hankkimaan uusiutuvaa energiaa tietty määrä, jolloin niillä ei olisi kiusausta kampittaa toisen kustannuksella yhtä energiamuotoa, joka ympäristön kannalta on kuitenkin kokonaisedullisempi.
– Puhuttaessa EU:n puitteissa uusiutuvasta energiasta, pitäisi puhua myös yhteisestä eurooppalaisesta kantaverkosta, jolloin kulutushuippuja voitaisiin tasapainottaa eri energiantuotantomuotojen vaihteluiden mukaan.
Sirpa Pietikäinen puhuu myös pienimuotoisista tuista, jotka liittyvät kotitalouksien energiantuotantoon. Hän tietää, että asiaa vähätellään pienimuotoisuutensa vuoksi. Että mikä merkitys sillä on, jos yhdessä omakotitalossa öljyn sijasta käytettäisiin aurinkopaneelia ja ilmalämpöpumpulla tuotettua energiaa.
– Mutta kotitalouksiinhan energiantarpeesta menee merkittävä osa. Jos tekisimme matalaenergiataloja ja nollaenergiataloja, energian tarve vähenee. Sitä varten pitäisi vain luoda järjestelmä. Nämä olisivat energiaomavaraisia ja nollaenergiatalot voisivat olla jopa energian tuottajia ja myydä energiaa kantaverkkoon.
Sivujuonteena Vuotos
Sirpa Pietikäinen toteaa uusiutuvista energioista keskustellessamme sivujuonteena, että Vuotoksen allashankkeella ei ole minkäänlaista energiapoliittista merkitystä.
– Kyse on vain alue- ja puoluepolitiikasta. Samanlaista suunsoittoa kuin ydinvoimakeskustelussakin, hyvitetään omia kannattajia ja kiusataan vastustajia. Poliittista retoriikkaa, joka on toki sallittu politiikan tekemisen muoto.
Vastaajana Satu Hassi
Miten Suomen ja muiden EU-maiden tulisi ratkaista lisääntyvän energiantarpeen haasteet?
– Johtolankana tulisi olla ilmastonsuojelu ja kestävä kehitys. Lisääntyvä energiantarve ei ole luonnonlaki. Energiatehokkuutta parantamalla voidaan katkaista energian kulutuksen kasvu, moni muu maa on jo tehnytkin sen, esimerkiksi Pohjoismaat. Energiatehokkuuden parantaminen on asia numero yksi, seuraava on investoiminen tulevaisuuden energianlähteisiin eli uusiutuvaan energiaan.
Mitkä ovat ilmastonmuutoksen hidastamisen/torjunnan tärkeimmät tavoitteet?
– Se, että saadaan estettyä ilmastonmuutoksen kehkeytyminen ihmisyhteiskunnille vaaralliseksi. Maapalloa ei pitäisi päästää lämpenemään ainakaan yli 2 astetta yli esiteollisen tason, ja uusimpien tutkimusten perusteella sekin voi olla liikaa.
Mitkä ovat suurimat uhkakuvat, jos tavoitteita ei saavuteta?
– Ilmastonmuutoksen ryöstäytyminen käsistä itse itseään kiihdyttäväksi.
Mitä luku 20-20-20 pitää sisällään, mikä siinä on kaikkein tärkeintä ja millä toimilla saavutetaan parhaiten sen tavoitteet?
– Päästövähennys 20 % vuoteen 2020 mennessä verrattuna vuoteen 1990: Tosin tätä pitää tiukentaa, ja EU on sitoutunutkin tiukentamaan, mikäli seuraava kansainvälinen ilmastosopimus saadaan aikaan. Uusiutuvan energian osuuden nosto 20 %:iin ja energiatehokkuuden nosto 20 %:lla ovat keinoja päästä tähän tavoitteeseen.
Tuleeko EU:n tasolla päästöjä vähentää 20 % vai 30 % ja millä keinoilla? Kuinka kehittyvien maiden tulisi olla mukana?
– Tavoitteeni on YK:n ilmastosopimus, joka kääntää globaalit kasvihuonekaasupäästöt laskuun ensi vuosikymmenen kuluessa. Jotta se olisi mahdollista, EU:n päästöjä tulee vuoteen 2020 vähentää vähintään 30 %, mieluiten enemmän. Päästövähennyksiin tarvitaan monia asioita, päästökaupan lisäksi esimerkiksi rakennusten energiaremontteja, joukkoliikenteen suosimista, tiukempien energianormien asettamista monenlaisille laitteille, esimerkiksi televisioille ja muille kodinkoneille, ja myös kansainvälisiä sopimuksia, joilla lopetetaan trooppisten metsien hävittäminen. Monissa kehitysmaissa, esim. Afrikassa, pääasia on lopettaa metsien hävitys. Kiinan, Intian ja muiden isoimpien ja vauraimpien kehitysmaiden tulee myös rajoittaa päästöjään ja kääntää ne laskusuuntaan viimeistään 2020-luvulla.
Kuinka tehokkuusvaatimukset ja ympäristöystävällisyys huomioiden voidaan säilyttää edullinen energian hinta?
– Maapallon säilyminen sellaisena että ihmisyhteiskunnat voivat jatkaa olemassaoloaan on tärkeämpi kuin halpa energia. Tähänastisten kokemusten valossa uuteen energiatekniikkaan investoiminen ei kuitenkaan ole nostanut energian hintaa. Uusiutuva energia on kotimaista. Jos olisimme vain tuontienergian varassa, olipa kyse fossiilisista tai uraanista, altistuisimme nopeillekin maailmanmarkkinahintojen nousuille, sehän on jo nähty.
Miten eri ratkaisut vaikuttavat Suomen kilpailukykyyn kansainvälisillä markkinoilla?
– Kaikki maat, jotka ovat asettuneet etunenään uuteen energiatekniikkaan investoijina, ovat saaneet siitä merkittävän vientivaltin ja ison työllistäjän. Suomessa asiaan on herätty valitettavan hitaasti. Voimme tehdä uudesta energiatekniikasta seuraavan Nokian, mutta jos haluamme tähän junaan, meidän pitää pystyä hyppäämään mukaan kun vauhti on jo kova.
Mitkä ovat nykyisen päästökauppajärjestelmän heikkoudet, puutteet – ja hyvät puolet?
– Nykyisen järjestelmän paras puoli on, että päästökauppa on pakottanut vastahakoisimmatkin firmat ottamaan hiilidioksidipäästöt osaksi kustannuslaskelmiaan. Huono puoli on, että hallitukset ovat jakaneet päästöoikeuksia liian avokätisesti ja että melkein kaikki päästöoikeudet on jaettu ilmaiseksi, mikä juuri on mahdollistanut windfall-voitot.
Huutokauppa vai joku muu menettely? Kuinka maksuttomat päästöoikeudet tulisi jakaa?
Kaukolämmön kohtelu? Mitä vaikutuksia sähkön-/lämmönkäyttäjille?
– Päästökaupassa kannatan siirtymistä päästöoikeuksien huutokauppaan. Kaikki taloustieteilijät, jotka ovat analysoineet sitä, miten ilmastonmuutos saadaan kuriin kansantalouksien kannalta fiksuimmalla tavalla, neuvovat asettamaan päästöille hinnan, joko veroilla tai sillä, että teollisuuden päästöoikeudet huutokaupataan. Kaukolämpö saa jo nyt merkittävän edun siitä, että samasta polttoainemäärästä saadaan enemmän myytävää energiaa, en ymmärrä mitä lisäsuosintaa sen päälle tarvittaisiin. Valtioiden tulisi käyttää päästöoikeuksien huutokaupasta saamansa tulot pääosin ilmastonsuojelua palveleviin tarkoituksiin, esimerkiksi uuden tekniikan tutkimukseen ja kehitykseen, energiaremonttien porkkanoihin, joukkoliikenneinvestointeihin, ja myös kehitysmaiden ilmastotoimien avustamiseen.
Ilmaisia päästöoikeuksia tulisi jakaa vain niille aloille, jotka ihan oikeasti muussa tapauksessa joutuisivat kansainvälisessä kilpailussa epäreiluun asemaan. Näitä aloja on tosiasiassa vain vähän.
Onko Windfall verotus kohtuullinen tai oikea tapa ratkaista energiayhtiöiden ns. ansiottamat voitot?
– On, parempaakaan konstia ei ole keksitty, niin kauan kuin päästöoikeuksia jaetaan ilmaiseksi. Sitten kun päästöoikeudet muuttuvat maksullisiksi, asia on toinen.
Millä keinoilla Suomen uusiutuvien energialähteiden lisäys katetaan?
– Isoimmat asiat Suomessa ovat metsähake, peltobiomassa (kuten ruokohelpi) ja tuulivoima.
Kuinka paljon EU:ssa tulee ajaa omaa etua esim. turve konkreettisena etuna – tai ajatella yhteistä hyvää?
– EU:ssa jokainen teollisuuslobbari väittää oman maansa poliitikoille ajavansa kansallista etua, näin tekevät myös suomalaiset turvelobbarit. Jos turve olisi luokiteltu uusiutuvaksi EU:ssa – vastoin YK:n ilmastotutkijapaneelin näkemystä – saman tekisi Indonesia ja sen jälkeen saisimmekin heittää hyvästit mahdollisuudelle saada ilmastonmuutos kuriin. Suomalaistenkin tärkein etu on se, että maapallo pysyy ihmisille asuttavassa kunnossa.
Sirpa Pietikäinen
Europarlamentaarikko
Tutustu Sirpaan