”Mikään ei muutu hetkessä: hiljalleen kuumenevassa ammeessa kiehuu kuoliaaksi ennen kuin huomaakaan”, kuuluu kirjailija Margaret Atwoodin lainaus ihokarvat pystyyn nostattavan ajankohtaiseksi muuttuneessa Orjattaresi (englanniksi Handmaid’s Tale) -teoksessaan. Näillä sanoilla alkaa myös Euroopan seksuaali- ja lisääntymisoikeuksien parlamentaarisen foorumin kesäkuussa 2025 julkaistu laaja raportti The Next Wave: How Religious Extremism is Reclaiming Power.
Raportti paljastaa Euroopassa toimivien sukupuolten tasa-arvoa kyseenalaistavien ns. anti-gender-liikkeiden systemaattisuuden ja laajuuden. EU:ssa ajanjaksolla 2019–2023 anti-gender-liikkeiden kokonaisrahoitus oli yli 700 miljoonaa USA:n dollaria, ja luvun oletetaan tosiasiallisesti olevan vielä paljon suurempi. Rahoituksen ytimessä toimivat anti-gender-agendaa tukevat edunvalvonta- ja lobbarijärjestöjen, median ja säätiöiden lisäksi myös aristokraatteja, Elon Muskin ja Peter Thielin kaltaisia teknologian alan monimiljardöörejä ja MAGA-liikkeeseen liitoksissa olevia miljardöörisukuja Yhdysvalloista.
Tiukasti toimintaan ovat sitoutuneita jopa tiettyjen maiden hallitukset, esimerkkinä Unkari, jossa kesäkuun lopulla yritettiin tukahduttaa LGBTQ+ -yhteisön oikeuksia rauhanomaisesti tukeva Pride-kulkue. Raportin mukaan osalla Euroopan parlamentin puolueista, kuten äärioikeistolaiset Patriots for Europe (PfE) ja European Conservatives and Reformists Group (ECR) on linkkejä anti-gender-liikkeiden rahoitukseen, ja jopa EU-rahoja, kuten Erasmus+ -varoilla on rahoitettu anti-gender-liikkeitä. Suomestakin meillä on surullinen esimerkki siitä, kuinka samalla kun lähes kaikilta ihmisoikeus- ja tasa-arvotyötä tekeviltä maineikkailta järjestöiltä leikataan julkisia varoja, ministeriöltä löytyi puoli miljoonaa Miesten tasa-arvo ry:lle, vaikka hakemuksessa faktat olivat pielessä eikä yhteistyökumppaneilta kysytty suostumusta.
Anti-gender-liikkeen keskiössä liikkuvat teemat vaihtelevat LGBTQI+ -yhteisön ja abortin vastustamisesta rokotesalaliittoteorioihin, tieteen kyseenalaistamiseen ja niin sanottujen perinteisten perhearvojen puolustamiseen. Se tarjoaa myös niin kutsuttuja palveluita, kuten abortinvastaista neuvontaa raskaana oleville naisille ja eheytysterapiaa seksuaalivähemmistöille. Liike yrittää kääntää sananvapauden käsitteen päälaelleen väittämällä, ettei EU:ssa kunnioiteta sananvapautta, vaikka samalla liikkeeseen tiukassa liitoksessa oleva Trumpin hallinto lopettaa rahoitusta päteviltä tutkimushankkeilta. Anti-gender-liikkeet vaikuttavat raportin mukaan jopa Afrikassa asti, jossa äärioikeistolaiset lännen toimijat systemaattisesti levittävät abortin ja seksuaalivähemmistöjen vastaista propagandaansa.
Moni katsoi keväällä Netflixistä tv-sarjan nimeltään Adolescence, joka kuvasi kouriintuntuvasti väkivaltaisen ja naisvihamielisen incel-kulttuurin valtavirtaistumista koulumaailmassa. Yksinäiset ja ahdistuneet nuoret miehet löytävät internetin algoritmien syöttämänä roolimalleja Jordan Petersonin, Andrew Taten ja Ben Shapiron kaltaisista äärikonservatiivisista vaikuttajista, ja Suomessakin on jo nähty Pirkkalan koulupojan tyttöihin kohdistama puukotus. EU-tasolla tähän voitaisiin puuttua esimerkiksi digipalvelusäädöksen avulla, jonka nimissä voitaisiin vaatia tiukempaa regulaatioita algoritmeille ja velvoittaa sovelluskauppoja poistamaan valikoimastaan muun muassa sovellukset, jotka tekoälyn avulla riisuvat vaatteet pois ihmiseltä valokuvasta.
Uskovatko anti-gender-liikettä rahoittavat miljardöörit oikeasti äärioikeistolaiseen agendaan? Tuskinpa. Todennäköisenä syynä agendan lietsomiselle on helppo poliittinen valta pelokkaita ja turhautuneita massoja manipuloimalla, joka kumuloituu takaisinpäin kerääntyneeksi varoiksi anti-gender-pyramidin huipulle, samalla kun aatteen rivikannattajat köyhtyvät entisestään. Anti-gender-liike käyttää moraalipaniikkia autoritaarisen kontrollin välineenä. Erityisesti trans-vastaista narratiivia käytetään systemaattisesti feministisen liikkeen ’hajota ja hallitse’ -taktiikkana. Pysytään hereillä ja valppaana, ja hypätään pois ammeesta ennen kuin vesi alkaa kiehua – stay woke.