Ajankohtaista

Kuukauden puheenaihe
Toukokuu 2022

Eurooppalainen hoivastrategia

Euroopan parlamentti valmistelee parhaillaan kannanottoaan Euroopan komission valmistelemaan eurooppalaiseen hoivastrategiaan, joka komission on tarkoitus julkistaa syyskuussa. Olen tämän parlamentin tärkeän kannanoton toinen pääneuvottelija, ja neuvottelut raportista ovat juuri nyt kiivaimmillaan parlamentin poliittisten ryhmien kesken. Parlamentin kannanoton on tarkoitus valmistua ennen kesälomia, jotta voimme vielä vaikuttaa sillä komission syksyisen hoivastrategian sisältöön.

Hoivan rakenteellisiin ongelmiin on puututtava

Hoivaraportti on yksi tärkeimmistä tällä vaalikaudella neuvottelemistani raporteista. Hoivan ongelmat ovat kautta Euroopan varsin samanlaisia, ja tarvitsemme yhteisiä EU:n laajuisia toimia hoivan laadun parantamiseksi. Koronaviruspandemia on kahden viime vuoden aikana tuonut lopullisesti päivänvaloon vakavat ongelmat, joita piilee eurooppalaisessa hoivassa ja terveydenhuollossa. Terveydenhuoltojärjestelmämme tai hoivamme eivät olleet varautuneita pandemiaan eivätkä minkäänlaiseen erikoistilanteeseen. Tämä pitää korjata. Hoivaa on uudistettava niin, että se ottaa paremmin huomioon hoidettavien itsemääräämisoikeuden ja henkilökohtaiset tarpeet, ja niin, että hoitajat voivat paremmin ja saavat enemmän tukea.

Myös hoivan rakenteellisiin ongelmiin on korkea aika puuttua – jos hoiva ei ole sukupuolikysymys, en tiedä, mikä on. Naiset ovat enemmistössä sekä hoivatyöntekijöinä että hoivan saajina. Hoitovelvoitteet ovat lähes 20 prosentille naisista syy pysytellä poissa työelämästä. Tällä on kauaskantoisia vaikutuksia naisten sosiaaliturvaan ja eläkkeisiin. EU:ssa tehdystä hoivatyöstä noin 80 prosenttia on omaisten hoitamista, ja sen tekijöistä 75 prosenttia on naisia.

Suurista lupauksista huolimatta naisvaltaisen hoiva-alan ongelmia ja esimerkiksi palkkatasoa ei ole edelleenkään korjattu sille tasolle, millä sen pitäisi olla. Hoiva-alan palkkakuoppa johtuu osaltaan siitä, että naisten työtä ei ole historiallisesti arvostettu yhtä paljon kuin miesten. Olen aina ihmetellyt, miksi autojen korjaamisesta maksetaan paremmin kuin ihmisten hoitamisesta.

Omaishoitajille enemmän tukea

Haluan korostaa parlamentin hoivakannanotossa etenkin omaishoitajuuden tunnistamista ja tunnustamista sekä heidän tukemistaan. Tähän tarvitsemme eurooppalaisen omaishoitajaohjelman. Ongelma on, että emme vieläkään aina edes tunnista omaishoitajuutta, varsinkaan silloin, kun se on osa-aikaista. Työssäkäyvä puoliso tai lapsi voi tosiasiallisesti avustaa, hoitaa ja vastata läheisestään päivittäin, ilman että edes hän itse, saati sitten järjestelmämme, tunnistaa tätä omaishoitajuudeksi.

Työssä käyvien osaomaishoitajien asema on usein raskas niin fyysisesti kuin henkisesti. Heitä painavat huoli läheisestä, ajan puute, vaikeus tarvittaessa lähteä työstä kesken kaiken, kotihoidon järjestäminen, välimatkat hoidettavaan ja muut arjen huolet. Hoitajat eivät jaksa, jollei heitä tueta ja auteta. Emme voi olettaa iäkkään puolison hoitavan yksin toista edelleen, kun kummankin hoivan tarve on jo entuudestaan suuri ja koko ajan kasvava. Siksi omaishoitajille tarvitaan elämäntilanteen taloudellinen tuki – lapsilisän tapaan, lakisäteinen kaikille – mutta myös riittävät heidän tarvitsemansa palvelut.

Lisäksi haluan varmistaa, että parlamentin kannanotto vaatii saavutettavaa, kohtuuhintaista ja laadukasta hoitoa kaikille eurooppalaisille. Eurooppalaisen hoivan pitää siirtyä laitoksista kohti entistä yhteisöllisempää ja personalisoidumpaa, yksilön tarpeisiin vastaavaa hoivaa. Lisäksi tarvitsemme selkeitä eurooppalaisia mittareita, joilla arvioida esimerkiksi hoivan laatua, saavutettavuutta ja hyviä käytäntöjä eri jäsenmaissa.

Meidän pitää etsiä yhteistä eurooppalaista ratkaisua, jolla takaamme ihmisoikeuksia ja perusoikeuksia kunnioittavan hoivan kaikille eurooppalaisille. Jokainen meistä tarvitsee hoivaa ja on siitä riippuvainen jossain vaiheessa elämäänsä. Hoivan arvostuksen pitäisi olla sen mukaista.

Aiemmat kuukauden puheenaiheet

Sirpa livenä ja linjoilla

7toukokuu

Kokoomusnaisten eurovaalipaneeli kello 18.30, Botta, Museokatu 10, Helsinki

8toukokuu

Lahden markkinat kello 9.00

8toukokuu

Orimattila, Kahvila Marenki kello 10.00

8toukokuu

Hätilan Kokoomuksen turvallisuuspaneeli kello 17.30-19.00, Hämeenlinna

11toukokuu

Hanami-juhla kello 12.00-14.00, Roihuvuoren kirsikkapuutarha, Helsinki

13toukokuu

Mieli ry:n EU-vaalikeskustelu kello 12.00-13.00, Oodi-kirjasto, Kuutio-tila (2. krs), Helsinki

Miten mielenterveyskriisi ratkaistaan Euroopassa?

13toukokuu

Taiteen edistämiskeskuksen EU-keskustelu kello 13.15-14.00, eduskunnan kansalaisinfo

13toukokuu

Väestöliiton paneeli kello 14.15-16.00, Eurooppasali, Helsinki

Seksi on EU-politiikkaa

13toukokuu

Animalian eläinpoliittinen eurovaalipaneeli kello 17.00-18.30, Oodi-kirjasto, Saarikoski-matto (3. krs), Helsinki

14toukokuu

Arkkitehtitoimistojen liiton paneeli kello 15.30-17.00, Eurooppasali, Helsinki

14toukokuu

PKMO ry:n EU-metsäpaneeli kello 17.30-18.30, Töölön kirjasto, Helsinki

14toukokuu

Töölön Kansallisseuran vaalikeskustelu kello 19.00-19.30, Botta, Helsinki

15toukokuu

THL:n EU-paneeli kello 17.00-19.00, Helsingin yliopiston Tiedekulma, Helsinki

16toukokuu

Helsingin yliopiston vaalipaneeli kello 16.00-18.00, Tiedekulma

Osaamisen merkitys Euroopan tulevaisuudelle

16toukokuu

Puhe Maksaviikko 2024: Olenko riskissä sairastua maksasairauteen? -yleisöluennolla kello 18.05-18.20, Porthania PIII, Helsinki

Euroopan näkökulma maksasairauksiin

17toukokuu

Lahden lyseon vaalipaneeli kello 13.15-14.30

18toukokuu

Puhe Muistiliiton liittovaltuuston kevätkokouksessa kello 13.00-14.00, Helsinki

18toukokuu

Suomen Hazaroiden kultuuriyhdistyksen EU-vaalipaneeli kello 15.00-16.00, Stadin ammattiopiston auditorio, Vilppulantie 14, Helsinki

19toukokuu

Kotkan kalamarkkinoilla kello 10.00-13.00

20toukokuu

Nordean vaalipaneeli kello 15.00-16.30, Tampere

20toukokuu

Yleisötilaisuus ja kahvit kello 17.15-18.00, Tampere

21toukokuu

Puhe kello 12.40-13.10, Radical Health Festival, Messukeskus, Helsinki

Suomen paikka eurooppalaisella terveydenhuoltokartalla

22toukokuu

Puhe kello 14.15-15.00, InFLAMES Corporate Corner -tilaisuus, Vierailukeskus Joki, The Cave, Turku

From Science to Success: How new science understanding can deliver to combat future challenges and create flourishing business?

22toukokuu

Paneeli kello 15.15-16.00, InFLAMES Corporate Corner -tilaisuus, Vierailukeskus Joki, The Cave, Turku

22toukokuu

Yleisötilaisuus ja kahvit kello 17.00, Panimoravintola Koulu, Turku

23toukokuu

Sosten EU-vaalipaneeli kello 9.30-11.00, Eurooppasali, Helsinki

24toukokuu

Puhe ja paneelikeskustelu kello 9.00-10.15, Valkoinen Sali, Aleksanterinkatu 16–18, Helsinki

SFS:n "Vihreä siirtymä tulevaisuuden standardina" -tilaisuus

25toukokuu

Sirpa tavattavissa Maailma kylässä -festivaaleilla, teltta T643, Suvilahti, Helsinki

26toukokuu

Sirpa tavattavissa Maailma kylässä -festivaaleilla, teltta T643, Suvilahti, Helsinki

27toukokuu

Tehyn ja Lääkäriliiton vaalipaneeli kello 9.00-11.00, Arvo-kabinetti, Mäkelänkatu 2 A, Helsinki

29toukokuu

EETUn ja Senioriliiton EU-vaalipaneeli kello 10.30-12.00, Cinema Orion, Helsinki

30toukokuu

Eurooppalainen Suomi -kiertueen vaalipaneeli kello 16.00-18.00, Jyväskylän kaupungintalo

31toukokuu

DIAK:n vaalipaneeli kello 10.00-12.00 (etänä)

Sosiaalisesti kestävä Eurooppa

6kesäkuu

Tavattavissa Salon torilla kello 10.00-11.00

6kesäkuu

Kaarinassa kello 12.00-13.00

6kesäkuu

Eurooppalaisen Suomen kiertue kello 15.00-16.00, Vähätori, Turku

Tilaa uutiskirje

Tilaa uutiskirje

Liity tukijoukkoihin

Liity tukijoukkoihin

Sirpa somessa