Komissio julkaisi eilen kokoelman yritystoiminnan kestävyyttä ohjaavia lakeja uudelleentarkasteltavaksi. Tarkoituksena on parantaa ja yhtenäistää samaa teemaa käsitteleviä eri lakeja.

Lainsäädäntöprosessissa tyypillisesti jää pieniä eroavaisuuksia, kun lakeja kirjoitetaan hieman eri aikaan toisistaan, sovittaen usein yhteen keskenään erilaisia näkemyksiä kansalaisia edustavalta parlamentilta sekä jäsenmaita edustavalta neuvostolta. Viime kaudella eurooppalaisia käytäntöjä kestävyyden ja vastuullisuuden ympärille lähdettiin määrittelemään siksi, että yritykset kertoivat toiminnastaan lukuisien erilaisten standardien ja määritelmien mukaan. Tästä sillisalaatista oli kuluttajan tai sijoittajan vaikeaa saada selvää, mikä on aidosti ilmastoystävällistä tai tuotettu työntekijöiden oikeuksia kunnioittaen. Lisäksi kestävyyteen ja vastuullisuuteen panostavilla yrityksillä oli kannettavanaan epäreilusti hyvästä toiminnastaan syntyvät kustannukset, kun vaatimukset eivät olleet kaikille samat.

Tätä raportoinnin moninkertaisuutta ja kirjavuutta ratkomaan luotiin viime kaudella kestävän rahoituksen EU-taksonomia ja tiedonantovelvoiteasetus, sekä yritysten huolellisuusvelvoite ja yritysvastuuraportointidirektiivi. Tämän uudelleentarkastelun tarkoituksena olisi yhdenmukaistaa ja yksinkertaistaa niiden keskinäistä erilaisuutta, luoda yhdistetty ja selkeä harmonisointikehikko niiden soveltamiselle.

Kestävyyttä ohjaavien säädösten soveltamista olisi saatu mielestäni paremmaksi esimerkiksi luomalla yhteinen raportointialusta tai yhteiset mittarit lainsäädännössä eri lailla ilmaistuille ja mitattaville asioille, kuten vaikka resurssitehokkuudelle hiilidioksidin suhteen.

Nyt annetussa esityksessä ei tehdä sitä mitä pitäisi, jolloin alkuperäinen ongelma säilyy ja itse asiassa pahenee. Emme vain heitä lasta pois pesuveden mukana, vaan meille jää likavesi edelleen käsiin.

Soveltamisalan rajoittaminen ei poista perimmäistä ongelmaa tietojen vertailtavuudesta

Yrityksille on itsestään selvää laatia jokaisen tilikauden päätteeksi tilinpäätös ja toimintakertomus, jotka kertovat omistajille ja sidosryhmille senhetkisestä taloudellisesta tilasta ja toimintaan kohdistuvista suurimmista riskeistä. Vastaavalla tavalla kestävyysraportointidirektiivi edellyttää, että yrityksen toiminnalle olennaiset ilmastoon, ympäristöön ja ihmisiin liittyvät tiedot raportoidaan vertailukelpoisessa muodossa.

Euroopan teollisuus ja yritykset ovat keskimäärin ympäristöystävällisempiä ja vastuullisempia, oli kyse vaikka verojalanjäljestä tai kiertotalouden huomioon ottamisesta. Lainsäädännön tarkoituksena oli luoda tasa-arvoinen pelikenttä: kestävyysraportoinnin ollessa vaatimuksena kaikille samanlaisille yrityksille, vastuulliset ja hyvät yritykset saavat kilpailuetua hyvästä toiminnastaan.

Esitetyistä muutoksista merkittävin rajoittaa kestävyysraportointidirektiivin soveltamisalaa koskemaan vain yli 1000 työntekijän yrityksiä – päivityksellä poistettaisiin jopa 80 % nykyisen lainsäädännön parissa olevista yrityksistä. Mielenkiintoista on se, että samalla rajattaisiin soveltamisen ulkopuolelle iso joukko jo vuodesta 2018 kestävyysraportointivelvoitteen piirissä olevista yli 500 hengen yrityksistä.

Palaisimme siis lähtötilanteeseen. Vapaaehtoinen kirjava raportointi lisääntyy yritysten halutessa edelleen kertoa vastuullisuudestaan, mutta sovellettaessa erilaisia kehikoita, tiedot eivät ole keskenään vertailukelpoisia. Heikentämällä eurooppalaisia standardeja, mahdollistamme myös jäsenmaille lisätä omia vaatimuksiaan niiden päälle. Näiden yhteisvaikutuksena itse asiassa lisäämme hallinnollista taakkaa, emme vähennä sitä.

Muutokset eivät suojaisi pk-yrityksiä tietopyynnöiltä

Siinä missä taloudellinen huolellisuus yrityksen toiminnassa on arkipäivää, lainsäädäntö ei ole edellyttänyt suurten yritysten ottavan vastaavalla tavalla huomioon arvoketjuissaan ihmisoikeuksia tai ympäristövastuuseen liittyviä asioita. EU:n yritysvastuudirektiivin ytimessä oli luoda selkeä ja yhtenäinen ohjeistus yrityksille arvioida oman toimintansa sekä alihankkijoidensa vaikutuksia, sekä laatia suunnitelmat riskien pienentämiseksi. Lainsäädännön tavoitteena oli myös tukea yritysten kokonaisvaltaista riskienhallintaa ja ehkäistä liiketoiminnan kestävyysriskejä.

Yritysvastuudirektiivin keskeisimmät muutosesitykset liittyvät arvoketjun vaikutusten sijaan selvittämisvaatimuksen rajaamiseen lähinnä suoriin kumppaneihin ja pk-yrityskumppaneihin kohdistuvien tiedonsaantipyyntöjen keventämiseen. Vahvana perusteluna on pelko raportointivaatimusten valumisesta pk-yrityksille ja resursseiltaan pienempien toimijoiden suojaaminen suuryritysten tietopyynnöiltä.

Muutokset eivät estä suuria yrityksiä pyytämästä tietoa pienemmiltä, ne tulevat tekemään sen joka tapauksessa laatiakseen oman raporttinsa. Tilanne on verrattavissa kirjanpitoon: millaista olisi, jos tilaajan ei tarvitsisi selvittää alihankkijoitansa esimerkiksi rahanpesun varalta? Vastuuta hoidetaan ketjuttamalla vakiosopimusehtoja ja alihankkijoiden on edelleen pidettävä kestävyydestään sekä vastuullisuudestaan huolta. Käyttäessä lukuisia erilaisia raportointistandardeja sekä -kehikkoja, ja etenkin karsittaessa eurooppalaisia ESRS-ohjeita, pk-yritykset vastaavat jatkossakin toisistaan eroaviin sisältöpyyntöihin yhtenäisten ja ennakoitavien tietopyyntöjen sijaan.

Vastuullisuus ja kestävyys vesittyvät kautta linjan

Soveltamispiirissä olevien toimijoiden lisäksi yritysvastuudirektiivin esityksessä ehdotetaan esimerkiksi sidosryhmien käsitteen sekä taloudellisten seuraamusten rajaamista. Ehdotuksella poistettaisiin myös EU-tasoinen vastuu ihmisoikeus- ja ympäristörikkomuksista sekä pakote jäsenmaille hyväksyä kansalaisjärjestöjen oikeus edustaa uhreja mahdollisissa oikeudenkäynneissä. Nämä vesittävät yhteiskunnan ja sidosryhmien mahdollisuuksia vaatia yrityksiä pitämään kiinni kestävyydestä sekä vastuullisuudesta.

Yhtenä merkillepantavana mahdollisena tulevana muutoksena on heikennys niin sanottuun ”ei merkittävää haittaa” -periaatteeseen. Planetaaristen rajojen paukkuessa rikki, meidän on pakko tarkastella aiheuttaako liiketoimintamme tai uudet laitoshankkeet merkittävää haittaa ilmastolle, ympäristölle tai sosiaalisille oikeuksille. Periaatteen tarkoituksena on nimenomaan painottaa sanaa ”merkittävä”: ettemme rakenna lapsityövoimalla aurinkopaneeleita tai vesivoimalaa UNESCOn maailmanperintökohteen päälle. Kyse ei ole siitä, tuleeko uuden laitoksen alta kaadettua pari puuta.

Eurooppalaisen lainsäädännön tulee olla ennakoitavaa ja selkeää, jotta yrityksemme voivat kasvaa ja saada kaiken irti kestävyyden mahdollistamasta kilpailuedusta. Ehdotetut muutokset menevät ikävä kyllä juuri toiseen suuntaan siitä, mikä oli tarkoitus ja tekevät tilanteesta vaikeamman ja epäselvän sekä yrityksille että sijoittajille.

_________________________________________________________________________________

Yritysvastuudirektiivi CSDDD

EU:n yritysvastuudirektiivin ytimessä on luoda selkeä ja yhtenäinen ohjeistus yrityksille arvioida oman toimintansa sekä alihankkijoidensa vaikutuksia sekä laatia suunnitelmat riskien pienentämiseksi. Keskeisenä tavoitteena on myös tukea yritysten kokonaisvaltaista riskienhallintaa ja tehdä niitä vähemmän alttiiksi liiketoiminnan kestävyysriskeille.

Yritysten kestävyysraportointidirektiivi CSRD

Kestävyysraportointidirektiivin tarkoituksena on tuoda tilinpäätöksen lailla yrityksen toiminnalle olennaiset ilmastoon, ympäristöön ja ihmisiin liittyvät tiedot vertailukelpoisessa muodossa tiedoksi yritysten omistajille sekä sidosryhmille. Raportoitavalla tiedolla parannetaan päätöksenteon laatua yrityksen toimintaan liittyen.

Kestävän rahoituksen EU-taksonomia

Taksonomian tehtävänä on tarjota luokittelujärjestelmä kestäväksi katsottaville toiminnoille yhteisten kriteerien avulla. Taksonomian tavoitteena on helpottaa etenkin sijoittajia löytämään ilmaston ja ympäristön kannalta kestäviä sekä sosiaalisesti vastuulliset sijoituskohteita, ja ohjaamaan rahoitusta tehokkaammin vihreän siirtymän tukemiseksi.

Sirpa Pietikäinen
Europarlamentaarikko
Tutustu Sirpaan