Kategoria: Kirjoituksia

Vastauksena kyselyihin EU:n metsäpolitiikasta ja kansallisesta linjasta

Viime viikolla osa suomalaisista europarlamentaarikoista julkisti avoimen kirjeen EU:n tulevasta metsä­politiikasta. Olen saanut kysymyksiä siitä, miksi en allekirjoittanut kirjettä. Kirje sisältää paljon paikkaansa pitämättömiä väitteitä, enkä niiden takia sitä allekirjoittanut. Mielestäni ennemminkin kirjeen allekirjoittaneiden olisi hyvä perustella valintaansa.

Lue lisää >

Komissio esitteli EU:n ilmastolainsäädäntöpaketin – tarvitsemme sekä päästövähennykset että nielut

Komission tänään esiteltyyn pakettiin kuuluu 12 säädösehdotusta ja päivitetty EU:n metsästrategia. Pakettiin kuuluvat tärkeimpinä esitykset päästökaupasta ja taakanjaosta, uusiutuvasta energiasta, hiilitulleista sekä maankäytöstä, maankäytön muutoksesta ja metsätaloudesta eli LULUCF:stä.

Lue lisää >

Kansainvälinen päivä ikäihmisten hyväksikäytön ehkäisemiseksi nostaa esille ikäihmisiin kohdistuvaa kaltoinkohtelua

Tänään vietetään kansainvälistä päivää ikäihmisten hyväksikäytön ehkäisemiseksi. Jostain syystä ikäihmisistä huolehtimisessa kollektiivinen arviointikykymme hämärtyy siinä, miten voimme kanssaihmistä hoidon nimissä kohdella.

Lue lisää >

Verkkohäirintä pyrkii vaientamaan naiset ja tytöt

Vihapuhe kohdistuu yhä enemmän naisiin, ja julkiset henkilöt, kuten poliitikot, ovat sille erityisen alttiita. Internet-alustojen pitää kantaa asiassa vastuunsa ja niillä pitää olla jatkossa sama julkaisijavastuu kuin muillakin medioilla. Tehokkaat vihapuheen poistomekanismit pitää olla toiminnassa kaikilla sosiaalisen median alustoilla.

Lue lisää >

Naisten aliedustukseen matemaattis-teknillisillä aloilla pitää puuttua

Parlamentti hyväksyi täysistunnossa päätöslauselman, jossa korostetaan, että on tärkeää kannustaa naisia ​​ja tyttöjä jatkamaan STEM-koulutusta ja uraa poistamalla esteitä, torjumalla sukupuolistereotypioita ja parantamalla koulutuksen saatavuutta. Naisten täyden potentiaalin hyödyntäminen STEM-, digi-, tekoäly- ja it-aloilla edistäisi koko Euroopan taloutta.

Lue lisää >

Eurooppalainen sosiaalipolitiikka Porton huippukokouksen jälkeen

Toukokuussa allekirjoitetussa Porton julistuksessa on sitouduttu kolmeen yleistavoitteeseen vuodelle 2030. Tavoitteet takaisivat, että vähintään 78 prosenttia 20–64-vuotiaista on töissä, vähintään 60 prosenttia aikuisista osallistuu vuosittain koulutuksiin ja köyhyys- ja syrjäytymisvaarassa olevien määrää pienennetään ainakin 15 miljoonalla ihmisellä.

Lue lisää >

Parlamentti kannattaa EU:n biodiversiteettistragiaa 2030

Luontokato on akuutti uhka ja jopa ilmastonmuutosta suurempi ongelma, jonka estämiseksi meidän on toimittava nopeasti. Parlamentin hyväksymässä kannassa korostetaan muun muassa tarvetta saattaa tiukan suojelun piiriin 10 prosenttia EU:n maa- ja merialueista ja suojella tiukasti kaikki jäljellä olevat aarnio- ja ikimetsät.

Lue lisää >

Maakohtaista raportointia koskeva direktiivi edistää veroläpinäkyvyyttä, mutta työ veronkierron kitkemiseksi jatkuu

Euroopan parlamentti, neuvosto ja komissio pääsivät tiistaina sopimukseen julkisesta maakohtaisesta raportoinnista määrittelevästi direktiivistä. Direktiivi on tärkeä askel kohti haitallisten verokäytäntöjen ja verovälttelyn kitkemistä EU:ssa. Suuryritysten verovälttely on globaalisti todellinen ongelma.

Lue lisää >