Uusi rahoitusohjelma Digitaalisen Euroopan edistämiseen

Jotta teknologialla ja entistä enemmän digitalisoituvalla maailmalla olisi elämäämme positiivisia vaikutuksia, teknologian täytyy olla saavutettavaa ja sen käyttöön täytyy olla yhä enemmän edellytyksiä eli taitoja, sekä yrityksillä että kansalaisilla.

Digilainsäädännön ei pidä olla muusta lainsäädännöstä erillistä ja keinotekoista, vaan digi ja teknologia pitää ottaa huomioon kaikessa lainsäädännössämme. Elämäämme putkahtelee koko ajan uutta teknologiaa ja digitaalisia ratkaisuja, jotka muuttavat arkeamme: jos jääkaappi osaa analysoida täyttöastettaan ja puuttuvia tuotteita, miksi ajaa enää kauppaan jättimäiseen automarkettiin? Liikkumisesta voidaan tehdä palvelu, joka sopeutuu reaaliajassa kysynnän mukaan. Terveydenhuollossa data voi muuttaa sen, että palvelut ovat ihmisläheisempiä ja parempia, eikä ihmistä tarvitse pompotella edestakaisin palvelusta toiseen.

Teknologia mullistaa monella tavalla elämäämme, ja siksi digitaalisen siirtymän edistämiseen ja täytyy investoida riittävästi varoja. Jotta teknologialla ja entistä enemmän digitalisoituvalla maailmalla olisi elämäämme positiivisia vaikutuksia, teknologian täytyy olla saavutettavaa ja sen käyttöön täytyy olla yhä enemmän edellytyksiä eli taitoja, sekä yrityksillä että kansalaisilla.

Huhtikuun täysistunnossa hyväksyttiin lopullisesti lukuisia EU:n rahoitusohjelmien neuvottelutuloksia. Yksi niistä oli Digitaalinen Eurooppa -ohjelma, joka on uusi väline Euroopan digitaalisen siirtymän vahvistamiseen seuraavalle seitsenvuotiselle rahoituskaudelle 2021-2027. Ohjelman koko on 7,5 miljardia euroa ja rahaa jaetaan EU:n laajuisesti viidelle eri osa-alueelle: supertietokoneisiin, tekoälyyn, kyberturvallisuuteen, kansalaisten digitaalisten taitojen vahvistamiseen ja julkisten palveluiden digitaalisten palvelujen parantamiseen.

Kuva: Euroopan parlamentti

Teksti on osa huhtikuun uutiskirjettäni – lue koko kirje täältä.

Kommentointi on suljettu.