Kannanotot

Ajankohtaista

Ystävänpäivän mietteitä

14.2.2021 AjankohtaistaInhimillinen Eurooppa KannanototSirpa sanonutYleinen

Maailmassa on enemmän hyvää kuin pahaa. Meistä itse kukin voi olla positiivinen sattuma sopassa, toimia sen mukaisesti ja yrittää nähdä, että valtaosa kanssaihmisistä on hyviä ja hyväntahtoisia. Se, että perheenjäsen kiukutteli tai pomo suutahti töissä, ei tarkoita, että koko maailma on nurinniskoin.

Tämänhetkinen korona-ajan ankeus on meille kaikille yhteistä ja luonnollistakin, mutta toisaalta – niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Jos yrittäisimme tietoisesti saada kiertoon enemmän positiivisuutta, ehkä ankeuskin vähän hellittäisi. Ei ole ihmekään, että tänä aikana meillä on pinna kireällä. Mutta kun kireilemme eteenpäin, saamme kireilyä takaisin ja olemme kaikki entistä kireämpiä.

Tarvitsemme vastapainoksi rauhoittumista, itsemme arvostamista, ystävällisyyttä ja tietoista yritystä nähdä elämässä hyvätkin puolet. Anna hyvän kiertää, laske kymmeneen, ennen kuin sanot toiselle pahasti. Äkkipikaisuuksissa tölväistyjä asioita on hankala vetää takaisin, mutta ilkeän kommentin ehtii aina sanoa seuraavanakin päivänä. Hajottaminen on helpompaa kuin rakentaminen, sen tietää 3-vuotiaskin, joka laittaa nyrkillä rakentamansa palikkatornin matalaksi.

Jokainen meistä tietää, miten hyvältä tuntuu, kun tuntematon lainaa puhelintaan hädässä, auttaa lastenrattaiden kanssa bussissa tai maksaa kassalla ostokset, kun kortti ei yhtäkkiä toimikaan. Ihmiset ovat enemmän hyviä kuin pahoja. Meidän pitää estää se, että paha ei nouse vallalle, niin kuin vaahto pastan keitinliemessä pintaan, ja tulvi yli. Satunnaiset hyvät teot ovat yhteisöjen koossapitävä voima. Ne rakentavat uskoa siihen, että tämä yhteisö, jossa elän, on hyvä, turvallinen ja luotettava. Tätä hyvää voi niin helposti jokainen meistä jakaa eteenpäin.

Hyvää ystävänpäivää ja laskiaissunnuntaita!

Sirpa Pietikäinen

Sirpa Pietikäinen
Europarlamentaarikko
Tutustu Sirpaan

Kysy Sirpalta

Kysy Sirpalta

Tilaa uutiskirje

Tilaa uutiskirje

Liity tukijoukkoihin

Liity tukijoukkoihin

Saatat olla kiinnostunut myös näistä kannanotoista