Kannanotot

Ajankohtaista

Joe Biden vannoo virkavalansa – presidentin ohjelma antaa odottaa myönteisiä askeleita

20.1.2021 AjankohtaistaGlobaali Eurooppa KannanototYleinen

Yhdysvaltain 46. presidentti Joe Biden vannoo tänään virkavalansa. Demokratia on osoittanut pärjäävänsä ja pysynyt vahvana Capitolin tapahtumien jälkeen, kun uusi presidentti pääsee suunnitelmien mukaan aloittamaan tehtävässään.

Bidenin ohjelma antaa odottaa myönteisiä askeleita. Se sisältää hyviä ehdotuksia työllisyydestä, koronaviruksen hillinnästä, ilmastonmuutoksen torjunnasta sekä kansainvälisen päätöksentekojärjestelmän vahvistamisesta. Tästä myönteinen merkki on Bidenin aikomus liittää Yhdysvallat takaisin Maailman terveysjärjestöön. Trumpin presidentin päätöksellä tekemien päätösten kumoaminen ja palaaminen entiseen lainsäädäntöön muun muassa ympäristöasioissa tapahtuu myös nopeasti. Toivotamme Yhdysvallat ilolla takaisin Pariisin sopimukseen niin pian kuin mahdollista.

Kiinnostavaksi Bidenin alkavan presidenttiyden tekee se, mitä voimme saada aikaan transatlanttisessa ja globaalissa yhteistyössä nyt, kun Yhdysvaltojen ja Euroopan välinen yhteistyö tiivistyy uudelleen. Epäviralliset yhteydet Bidenin hallinnon ja eurooppalaisten toimijoiden välillä ovatkin jo alkaneet tiiviisti. Positiivia tuloksia on toivottavasti odotettavissa ilmastonmuutoksen torjunnan ohella esimerkiksi kiertotaloudessa ja kestävässä rahoituksessa.

Elämme historiallisia hetkiä myös Bidenin ehdottaman 1,9 biljoonan dollarin elvytyspaketin kanssa. Löydämmekö yhteisen linjan, jossa koronaelvytysrahat käytetään sekä Euroopassa että Atlantin toisella puolella vihreän ja kestävän talouden rakentamiseen? Toivottavasti.

Kuva: Euroopan parlamentti

Sirpa Pietikäinen

Sirpa Pietikäinen
Europarlamentaarikko
Tutustu Sirpaan

Kysy Sirpalta

Kysy Sirpalta

Tilaa uutiskirje

Tilaa uutiskirje

Liity tukijoukkoihin

Liity tukijoukkoihin

Saatat olla kiinnostunut myös näistä kannanotoista