Kannanotot

Aidosti asiallasi

Eläinten hyvinvoinnista on huolehdittava EU:n laajuisesti

4.10.2019 Aidosti asiallasiBlogiInhimillinen Eurooppa KannanototYleinen

Romanian katukoirat, Espanjan Galgot ja härkätaistelut ovat vain esimerkkejä eläinten oikeuksien rikkomuksista, joissa EU:lla on vain rajattu toimivalta ja jossa jäsenmaat pitävät tiukasti kiinni omasta suvereniteetistaan. EU:n toimivalta kuitenkin tarvittaisiin, jotta eläinten hyvinvoinnin toteutuminen voitaisiin varmistaa koko EU-alueella. Tällä hetkellä EU-työkalujen osalta kätemme ovat valitettavasti sidotut.

EU tarvitsee puitedirektiivin eläinten hyvinvoinnista. Se kattaisi kaikki eläinlajit ja toisi siten kaivattua lain suojaa monille eläinryhmille. Näin ollen esimerkiksi Espanjan ja Romanian koirien kohtelusta huolestuneille kansalaisille ei enää riittäisi vastaus ”Tämä ei kuulu EU:n toimivaltaan”, sillä puitedirektiivi toisi myös nämä asiat EU-lainsäädännön piiriin, jolloin komissio voisi tarttua tehokkaammin väärinkäytöksiin. Valitettavasti jäsenvaltiot eivät toistaiseksi ole olleet halukkaita antamaan EU:lle yhtään enempää toimivaltaa asiassa, vaan haluavat pitää sen ennemmin itsellään.

Nämä ovat pitkiä prosesseja eivätkä tuo tilanteeseen helpotusta nopealla aikataululla. Sillä välin asioiden näkyväksi teko, poliittinen vuoropuhelu maan johdon kanssa ja ruohonjuurivaikuttaminen ovat parhaita keinoja tilanteen parantamiseen. Olemme Animal Welfare Intergroupin kanssa kirjoittaneet lukuisat kerrat mm. Espanjan sekä paikallis- että keskushallinnolle koskien niin metsästyskoiria kuin härkätaisteluitakin. Yhdeksän kertaa kymmenestä olemme jääneet ilman vastausta – siitäkin huolimatta että Intergroup on Euroopan parlamentin virallinen yhteistyöryhmä, jonka jäseniä on reilut sata meppiä.

Toinen pitkään ajamani tärkeä aloite liittyen eläinten hyvinvointiin on lemmikkieläinten eurooppalaisen tunnistusrekisterin luominen. Rekisterin avulla jokainen kissa ja koira pystyttäisiin tunnistamaan esimerkiksi sirun avulla. Näin saadaan kiinni niin pentutehtailijat kuin vastuuttomat omistajatkin, samoin kadonnut lemmikki voitaisiin palauttaa helpommin omistajalle.

  • jokainen pentu olisi sirutettava tiettyyn ikään mennessä uniikilla numerolla, jonka perusteella eläimen voi tunnistaa rekisteristä
  • komissio toimisi rekisterin ylimpänä viranomaisena
  • käyttökustannukset eläimen omistajalle olisi pidettävä matalalla
  • rekisteriin pääsyn edellytyksenä riittävän risteytynyt sukutausta
  • yhtenäiset sanktiot rikkeistä

Jatkamme työtä ja otan mielelläni vastaan ehdotuksia ja näkemyksiä siitä, miten voisimme yhdessä vaikuttaa paremmin.

Iloista kansainvälistä eläintenpäivää!

Sirpa Pietikäinen

Sirpa Pietikäinen
Europarlamentaarikko
Tutustu Sirpaan

Kysy Sirpalta

Kysy Sirpalta

Tilaa uutiskirje

Tilaa uutiskirje

Liity tukijoukkoihin

Liity tukijoukkoihin

Saatat olla kiinnostunut myös näistä kannanotoista