Avainsana: koronaviruspandemia

EU:n terveysunioni parantaa kaikkien eurooppalaisten terveyttä

Euroopan komissio ilmoitti marraskuussa 2020 EU:n terveysunionin perustamisesta. Tämä on askel eteenpäin. Olen jo pitkään vaatinut vahvempaa EU:ta terveysasioissa. On monia asioita, joihin kansallinen sote-uudistus ei riitä. Komission aloitteen mukaan kaikki jäsenmaat valmistautuisivat ja reagoisivat terveyskriiseihin yhdessä, edulliset ja innovatiiviset lääkintätarvikkeet ovat kaikkien saatavilla ja maat yhdessä parantavat syövän ja muiden sairauksien ennaltaehkäisyä, hoitoa ja jälkihoitoa.

Lue lisää >

Kansallinen sote-uudistus ei riitä kaikkeen – syyskuun täysistunnossa hyväksyttävät EU:n terveysunionia koskevat lakialoitteet ovat askel oikeaan suuntaan

Emme voi antaa covid-19-katastrofin sekaannuksen toistua. On tärkeää toimia yhdessä mahdollisten koronaviruspandemioiden kaltaisten kriisien estämiseksi ja hallitsemiseksi, mutta kriisitilanteiden lisäksi tarvitsemme enemmän myös normaaliajan yhteistyötä.

Lue lisää >

Eurooppalainen sosiaalipolitiikka Porton huippukokouksen jälkeen

Toukokuussa allekirjoitetussa Porton julistuksessa on sitouduttu kolmeen yleistavoitteeseen vuodelle 2030. Tavoitteet takaisivat, että vähintään 78 prosenttia 20–64-vuotiaista on töissä, vähintään 60 prosenttia aikuisista osallistuu vuosittain koulutuksiin ja köyhyys- ja syrjäytymisvaarassa olevien määrää pienennetään ainakin 15 miljoonalla ihmisellä.

Lue lisää >

Eurooppalaisten terveydelle merkittävä Eurooppalainen vihervuosi toteutuu ensi vuonna

Viheralueiden ja lähimetsien tärkeys on valjennut monelle eurooppalaiselle viimeistään koronaviruspandemian aikana, joka on vain korostanut tarvetta Eurooppalaiselle vihervuodelle. Liikkuminen luonnossa vähentää stressiä, laskee verenpainetta sekä virkeyttää aivoja ja muistia. Vihreät ympäristöt ennaltaehkäisevät myös masennusta. Teemavuodella tulee olemaan lukuisia positiivisia vaikutuksia ihmisten elämään.

Lue lisää >