Kansainvälisen kaupan valiokunta (INTA)
Olen varajäsenenä kansainvälisen kaupan valiokunta INTAssa. Valiokunnan päätehtävänä on huolehtia Euroopan unionin kauppasuhteista kolmansien osapuolten kanssa. Merkittävimpiä toimintasektoreita ovat suhteet maailmankauppajärjestö WTO:hon sekä kauppakumppanuussuhteet kolmansien maiden kanssa, nk. EPA-sopimukset.
Kuulun myös
Iran-valtuuskuntaan, jonka avulla pyritään kehittämään EU:n vuoropuhelua niin Iranin hallituksen kuin kansalaisyhteiskunnankin kanssa.
Erityisen kiinnostukseni kohteena on myös Kaukasuksen alue, jonka tapahtumia seuraan aktiivisesti.