Kannanotot

Ajankohtaista

Kriittiset raaka-aineet pidettävä Euroopassa

26.11.2021 AjankohtaistaBlogiEkologinen Eurooppa KannanototYleinen

Kriittisten raaka-aineiden kysyntä kasvaa globaalisti muun muassa väestönkasvun, teollistumisen, liikenteen sähköistymisen ja uusien teknologisten sovellusten vuoksi. Esimerkiksi sähköakut tulevat kasvattamaan alumiinin, koboltin, raudan, lyijyn, litiumin, mangaanin ja nikkelin kysyntää valtavasti. OECD:n arvioiden mukaan maailmanlaajuinen materiaalien käyttö tulee yli kaksinkertaistumaan vuodesta 2011 vuoteen 2060, vaikka resurssitehokkuus ja palvelutalous kehittyvät samanaikaisesti. Metalleissa kasvu on vielä suurempaa.

Eurooppa on erittäin riippuvainen tuoduista raaka-aineista ja erityisesti kriittisistä raaka-aineista. Esimerkiksi useimpien metallien osalta EU on 75–100 prosenttia riippuvainen tuonnista. Monen kriittisen raaka-aineen osalta EU on riippuvainen joko yhdestä maasta tai yksittäisten yritysten tuottamista raaka-aineista.

Jotta meille riittää jatkossakin raaka-aineita, on materiaalit pidettävä kierrossa ja mahdollisimman pitkälle uudelleenjalostettavana EU:ssa kiertotalouden periaatteiden mukaisesti. Meillä ei ole varaa lähettää arvokkaita ja kriittisiä raaka-aineita muualle.

Parlamentti äänesti tällä viikolla mietinnöstä kriittisiä raaka-aineita koskevasta eurooppalaisesta strategiasta. Komissio tarkistaa EU:n kriittisten raaka-aineiden luettelon kolmen vuoden välein vuodesta 2011 lähtien. Vuodesta 2020 listalla on 30 raaka-ainetta, joihin sisältyy muun muassa koboltti, magnesium, litium ja titaani.

Lue lisää:

Hyväksytty teksti: Kriittisiä raaka-aineita koskeva eurooppalainen strategia

Kuva: Arnaud Devillers / Euroopan parlamentti

Teksti on osa marraskuun uutiskirjettäni. Voit liittyä uutiskirjeen tilaajaksi täällä.

Sirpa Pietikäinen

Sirpa Pietikäinen
Europarlamentaarikko
Tutustu Sirpaan

Kysy Sirpalta

Kysy Sirpalta

Tilaa uutiskirje

Tilaa uutiskirje

Liity tukijoukkoihin

Liity tukijoukkoihin

Saatat olla kiinnostunut myös näistä kannanotoista