Kannanotot

Ajankohtaista

Kannattaisiko tehdä enemmän yhdessä?

27.10.2021 AjankohtaistaBlogiGlobaali Eurooppa Kannanotot

EU ei ole maailman napa. Itse asiassa se on suhteellisen pieni taloudeltaan ja väestöltään globaalilla mittakaavalla. Tänä päivänä jo noin 60 prosenttia maailman sekä BKT:sta että ihmisistä sijaitsee Aasiassa. Kiinan taloudellinen ja poliittinen mahti kasvavat hurjaa vauhtia, mistä esimerkkinä ovat sen panostukset uuteen silkkitiehen.

Emme voi silti ajatella, että olemme yksikkönä Suomi, Eurooppa tai Kiina. Globaalisaatio sitoo meidät kaikki tiukasti yhteen. Ilmastonmuutoksen estäminen, taloudellinen vakaus, köyhyyden poistaminen ja pandemian torjunta ovat haasteita, jotka vaativat yhteisiä ponnistuksia. Emme pärjää Suomena, tai edes Eurooppana näiden haasteiden edessä yksin. Maailman mittakaavassa olemme voimiltamme kuin Kuusamo, jos se yrittäisi hoitaa yksin Suomen puolustuksen, koulutuksen, terveydenhuollon ja muut palvelut.

Kuinka moni on kuullut parhaillaan järjestettävästä Euroopan tulevaisuuskonferenssista?

Siinä ytimeltään on kysymys juuri siitä, miten Euroopan unioni voi toimimalla yhdessä ja tehokkaasti paremmin puolustaa kansalaisten hyvinvointia ja terveyttä, rakentaa sosiaalisesti reilua taloutta, ja vahvistaa globaalia kilpailukykyä. Yksin mikään jäsenmaa ei pysty torjumaan tai hillitsemään pandemioita, tai takaamaan turvallisuutta, tai luomaan digitaalista taloutta. Siihen me tarvitsemme yhteistä unionia.

Konferenssi on ajatuksena kaunis, mutta ilman laajaa kansalaiskeskustelua ja kansalaisten tukea se voi jäädä vaikutuksiltaan pieneksi ja tehottomaksi. Vain kansalaisten aktiivisuudella saamme tuotua uusia näkökulmia ja kehitettyä unionia enemmän eurooppalaisten näköiseksi. Siispä vastauksen siihen, miten teemme EU:sta jokaisen tytön parhaan ystävän, jätän teidän käsiinne.

Lisätietoa EU:n tulevaisuuskonferenssista löydät: https://futureu.europa.eu/

Kirjoitus on julkaistu alunperin Voimassa 21.10.2021.

Sirpa Pietikäinen

Sirpa Pietikäinen
Europarlamentaarikko
Tutustu Sirpaan

Kysy Sirpalta

Kysy Sirpalta

Tilaa uutiskirje

Tilaa uutiskirje

Liity tukijoukkoihin

Liity tukijoukkoihin

Saatat olla kiinnostunut myös näistä kannanotoista