Kannanotot

Ajankohtaista

Parlamentti hyväksyi EU:n COVID-19-todistuksen

30.4.2021 AjankohtaistaBlogiGlobaali Eurooppa KannanototInhimillinen Eurooppa KannanototYleinen

EU:n digitaalinen vihreä todistus, johon on viitattu mediassa myös rokotepassina, on luotu takaamaan turvallista vapaata liikkuvuutta EU:ssa COVID-19-pandemian aikana. Rokotepassi on hieman harhaanjohtava käännös, sillä COVID-19-todistus on tätä laajempi: se voi olla digitaalinen tai paperimuotoinen todistus siitä, että henkilö on saanut COVID-19-rokotteen tai negatiivisen testituloksen, tai että hän on parantunut koronataudista. EU:n COVID-19-todistus ei kuitenkaan toimi matkustusasiakirjana eikä se ole edellytys vapaan liikkuvuuden hyödyntämiselle.

Aiemmin digitaalisena vihreänä todistuksena tunnettu komission alkuperäinen ehdotus muuttui parlamentin kannassa kuvaavammaksi ”EU:n COVID-19-todistukseksi”. Parlamentti myös vaatii, ettei EU:n COVID-19-todistuksen haltijoille pidä asettaa uusia matkustusrajoituksia, kuten karanteeni-, eristys- tai testausvaatimusta. Jäsenmaiden tulee varmistaa testien yleinen, nopea ja maksuton saatavuus, jotta estetään syrjintä esimerkiksi rokottamattomuuden tai vähävaraisuuden vuoksi.

Parlamentin kannan mukaan uusi EU:n COVID-19-todistus voi olla voimassa 12 kuukautta, ei pidempään.

EU-kansalaisia koskeva lakiesitys hyväksyttiin äänin 540 puolesta, 119 vastaan ja 31 tyhjää, ja kolmansien maiden kansalaisia koskeva esitys hyväksyttiin äänin 540 puolesta, 80 vastaan ja 70 tyhjää. Parlamentti ja neuvosto voivat nyt aloittaa asiasta neuvottelut, ja tavoitteena on sovun löytyminen ennen kesän lomakautta.

EU-todistuksen tulee olla yhteensopiva kaikkien jäsenvaltioiden aloittamien vastaavien todistusten kanssa. Jäsenmaiden tulee hyväksyä toisen jäsenmaan myöntämä rokotustodistus, jos kyseinen rokote on Euroopan lääkevirasto EMA:n hyväksymä. Tällä hetkellä hyväksytyt rokotteet ovat Pfizer-BioNTech, Moderna, AstraZeneca ja Janssen (Johnson&Johnson). Jäsenmaat päättävät itse, hyväksyvätkö ne toistensa rokotustodistuksia myös silloin, kun rokote on WHO:n hätätilarokotteiden listalla.

Lisätietoja:

Linkki täysistunnon hyväksymään lopulliseen tekstiin.

Aiemmin julkaisemani pidempi rokotetietopaketti.

Kuva: European Union 2021 – Source: EP / Alain Rolland

Teksti on osa huhtikuun uutiskirjettäni – lue koko kirje täältä.

Sirpa Pietikäinen

Sirpa Pietikäinen
Europarlamentaarikko
Tutustu Sirpaan

Kysy Sirpalta

Kysy Sirpalta

Tilaa uutiskirje

Tilaa uutiskirje

Liity tukijoukkoihin

Liity tukijoukkoihin

Saatat olla kiinnostunut myös näistä kannanotoista