Kannanotot

Ajankohtaista

Vahvempi EU syövän torjuntaan

4.2.2021 AjankohtaistaInhimillinen Eurooppa Kannanotot

Tänään vietämme kansainvälistä syöpäpäivää. Jokavuotinen teemapäivä muistuttaa paitsi sairauden vaikutuksista meihin kaikkiin ja yhteiskuntaan myös siitä, että suurin osa syövistä on hoidettavissa, etenkin aikaisella diagnoosilla ja nopealla hoitoon pääsyllä.

Tänä vuonna kansainvälisen syöpäpäivä keskittyy kohdunkaulansyöpään ja sen eliminointiin. Kohdunkaulansyöpä on Euroopassa merkittävä terveysongelma, vaikka se on syöpä, joka on varsin hyvin ennaltaehkäistävissä ja parannettavissa. Syöpää aiheuttavaa HPV-virusta vastaan on saatavilla rokote, jonka näkyvyyttä, mainetta ja tarjontaa nuorille täytyy Euroopassa parantaa.

Tällä viikolla Euroopan komission julkaisema EU:n syöväntorjuntasuunnitelma määritteleekin ilahduttavasti tavoitteeksi rokottaa papilloomaviruksia vastaan EU:ssa vähintään 90 prosenttia tytöistä ja selvästi lisätä myös poikien rokottamista vuoteen 2030 mennessä.

Maailman terveysjärjestö WHO arvioi, että kohdunkaulansyövästä voitaisiin päästä eroon jopa yhden sukupolven aikana, rokotusten, seulontojen ja hoidon yhdistelmällä. WHO hyväksyi viime marraskuussa globaalin strategian kohdunkaulansyövän eliminoimiseksi. EU tukee WHO:ta tässä työssä.

Aikainen diagnoosi on tärkein

Syövän vastainen taistelu lähtee ennaltaehkäisystä ja ymmärryksestä. Meidän täytyy omaksua One planet, One health -ajattelu: ympäristö, jossa elämme, vaikuttaa elinympäristöömme ja terveyteemme. Ilmanlaatu, hormonihäiriköt, karsinogeeniset kemikaalit ja aineet työpaikalla ja kotona sekä luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen ovat suoraan yhteydessä sairauksiimme.

Syöpätutkimuksen tukeminen ja rahoittaminen on äärimmäisen tärkeää. Lisäksi tutkimuksista saatua tietoa täytyy myös jakaa tehokkaasti. EU:n pitäisikin kehittää eurooppalainen syöpätietokanta, joka hyödyntää keinoälyä ja muuta uutta teknologiaa. Tarvitsemme myös eurooppalaisia osaamiskeskuksia ja niille enemmän resursseja.

Tietomme eri syövistä lisääntyy jatkuvasti. Koko ajan kertyvä tieto sairauksista onkin ennakkoedellytys paitsi tautien yhä paremmalle ymmärtämiselle myös yksittäisten potilaiden hoidolle. Äärimmäisen tärkeää on mahdollisimman aikainen hoitoon pääsy – niin myös valtaosissa syöpätyypeistä, erityisesti kohdunkaulansyövässä.

Euroopassa tehdään vuosittain 3,5 miljoonaa syöpädiagnoosia. Hoitoon pääsyn kannalta aikainen ja oikea diagnosointi on olennaista. Siksi kaikilla keskeisillä syöpätyypeillä, joissa seulonnoista on hyötyä, tulisi olla valtakunnalliset seulontaohjelmat. Esimerkiksi kohdunkaulansyövän kansalliset seulonnat tulisi aloittaa heti koko EU-alueella.

Syöpää sairastavien ja sairastaneiden oikeuksia täytyy vahvistaa. Potilaiden psykososiaalista tukea tulee kohdentaa: on usein hyvin tautikohtaista, millaista tukea potilas kaipaa. Sairastaneiden pitää saada tukea esimerkiksi osa-aikatyöhön ja työssä jaksamiseen sairaslomien ohella.

Syöpä ei tunne valtioiden rajoja – siksi tarvitaan myös EU-toimia

Vaikka koronaviruspandemia on dominoinut EU:n terveyskeskustelua viimeisen vuoden aikana, ei EU ole unohtanut syöpää, vaan sitoutunut syövän vastaiseen taisteluun monin tavoin.

EU:n uudessa syöväntorjuntasuunnitelmassa komissio ehdottaa toimia, jonka tarkoitus on paitsi tukea ja täydentää jäsenmaiden toimia myös yhdenmukaistaa niitä. Suunnitelma asettaa tavoitteita muun muassa seulontojen tehostamiselle, tiedonjaon parantamiselle kansallisia syöpäkeskuksia yhdistävän EU-verkoston kautta, lääkkeiden ja uusien hoitojen saavutettavuudelle sekä infektioiden aiheuttamien syöpien vähentämiselle rokottamisella. Uuden EU:n tukeman syöpäseulontaohjelman pitäisi olla toiminnassa vuoteen 2025 mennessä. Tarvitsemmekin vahvempaa EU:ta syövän torjunnassa, jotta kaikki eurooppalaiset saavat mahdollisimman hyvää ja ajanmukaista hoitoa.

Komission suunnitelma perustuu neljälle pilarille, jotka ovat ennaltaehkäisy, varhaisdiagnoosi, hoito ja jatkohoito. Sen tavoite on vähentää syövästä potilaille, heidän perheilleen ja terveydenhuoltojärjestelmille koituvaa taakkaa, eli käytännössä vähentää syöpätapausten määrää Euroopassa. Suunnitelmassa käsitellään myös syöpään liittyvää eriarvoisuutta jäsenvaltioiden välillä ja sisällä.

Euroopan parlamentissa perustettiin syksyllä 2020 syöväntorjuntaan keskittyvä erityisvaliokunta BECA. Sen tarkoitus on arvioida ja tehostaa toimia syöpäsairauden kaikissa vaiheissa ennaltaehkäisystä ja diagnosoinnista hoitoon ja syövästä selvinneen tukemiseen. Valiokunnan tavoite on myös varmistaa tiiviit yhteydet Horisontti Eurooppa -ohjelman syöpätutkimukseen. Osa BECA:n työtä on järjestää julkisia kuulemisia, joita kannattaa seurata.

Unionin uusi EU4Health-terveysohjelma linjaa, että Euroopan terveysunioniin kuuluu muun muassa syövän hoitoon investoiminen. Vaikka ohjelman ensimmäisinä vuosina ohjelma keskittyy koronasta elpymiseen ja pandemiavalmiuteen, sen yhtenä prioriteettialueena on myös syövän torjunta, joka määritellään kiireelliseksi terveyskysymykseksi.

Lue lisää:

EU:n syöväntorjuntasuunnitelma kokonaisuudessaan (englanniksi)

Euroopan komissio julkisti syöväntorjuntasuunnitelmansa – pääkohdat ja taustaa

Kuva: European Union 2021 – EP / Christian Creutz

Teksti on alunperin julkaistu Suomen Gynekologiset Syöpäpotilaat ry:n blogissa.

Sirpa Pietikäinen

Sirpa Pietikäinen
Europarlamentaarikko
Tutustu Sirpaan

Kysy Sirpalta

Kysy Sirpalta

Tilaa uutiskirje

Tilaa uutiskirje

Liity tukijoukkoihin

Liity tukijoukkoihin

Saatat olla kiinnostunut myös näistä kannanotoista