Kannanotot

Aidosti asiallasi

Naisten oikeudet ovat ihmisoikeuksia

8.3.2020 Aidosti asiallasiAjankohtaistaInhimillinen Eurooppa Kannanotot

Vaikka paljon edistystä on saavutettu, valitettavasti tasa-arvon osalta vaikuttaa siltä, että kun otetaan kolme askelta eteenpäin, askelletaan samalla yksi taaksepäin. Euroopassakin naisten oikeuksien edistämiseen on kohdistunut viime vuosina vastarintaa, joka puhuu omaa kieltään sen puolesta, että tasa-arvotyö on vielä kesken.

25 vuotta sitten Pekingissä annettiin naistenoikeuksien julistus, joka on tasa-arvotyön kansainvälinen selkäranka. Nyt 25 vuotta julistuksen antamisen jälkeen kansalaisjärjestöt Suomessa arvioivat työn onnistumista. Joidenkin arvioiden mukaan, jos Pekingin julistusta ja toimintaohjelmaa käsiteltäisiin nyt, ei yksimielisyyttä naisten oikeuksista enää saavutettaisi. Tämä on huolestuttavaa.  Suomen osalta kansalaisjärjestöt peräänkuuluttavat puuttumista etenkin naisiin kohdistuva väkivaltaan sekä ja palkkaepätasa-arvoon. Suomi ei ole juuri edistynyt näissä kysymyksissä viime vuosina. Myös hoivavastuu jakautuu edelleen epätasaisesti. Tämä puolestaan lisää palkkaepätasa-arvoa entisestään ja näkyy myöhemmin muun muassa naisten eläkeköyhyytenä. Samat ongelmat piinaavat myös koko Eurooppaa.

Komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen on korostanut oikein, että sukupuolten tasa-arvo on EU:n ydinarvo, mutta se ei ole vielä todellisuutta Euroopassa. Von der Leyenin komissio aikoo huomioida tasa-arvonäkökulman kaikissa suurissa hankkeissaan, ilmastonmuutoksesta digitalisaatioon. Juuri julkaistussa EU:n tasa-arvostrategiassa vuosille 2020-2025 pääkysymykset ovat sukupuolittuneen väkivallan lopettaminen, sukupuoleen liittyvien stereotypioiden haastaminen, työmarkkinoiden segregaation korjaaminen tasa-arvoisempaan suuntaan, palkka- ja eläke-epätasa-arvoisuuden korjaaminen, sekä päätöksenteon tasa-arvoistaminen.

Eriarvoistaviin rakenteisiin tulee puuttua, koska näin voidaan tukea tehokkaasti tasa-arvoisempaa yhteiskuntaakehitystä. Mitä rakenteille siis voidaan tehdä? Paljonkin. Meidän lainsäätäjien velvollisuutena on luoda tasa-arvoiset rakenteet kaikille kansalaisille, sukupuoleen katsomatta. Ensimmäisenä komissio aikoo lähteä ajamaan sitovaa palkka-avoimuutta miehille ja naisille. Kun palkkaus on läpinäkyvää ja avointa, samasta työstä saman palkan maksamisesta tulee automaatio. Nyt olisi tärkeää saada Istanbulin sopimus ratifioitua ja vastaavat periaatteet sisältävä naisiin kohdistuvan väkivallan kieltävä direktiivi EU:ssa aikaiseksi.

Sirpa Pietikäinen

Sirpa Pietikäinen
Europarlamentaarikko
Tutustu Sirpaan

Kysy Sirpalta

Kysy Sirpalta

Tilaa uutiskirje

Tilaa uutiskirje

Liity tukijoukkoihin

Liity tukijoukkoihin

Saatat olla kiinnostunut myös näistä kannanotoista