Kannanotot

Ekologinen Eurooppa Kannanotot

Tiedote: Naisissa on voimaa torjumaan ilmastonmuutosta

12.1.2018 Ekologinen Eurooppa KannanototInhimillinen Eurooppa KannanototTiedoteYleinen

Naisissa ja naisjärjestöissä on voimaa, yhdessä ympäristöjärjestöjen kanssa, torjumaan ilmastonmuutosta. Naisten valtava potentiaali ja innovoinnin voimavarat on saatava aktiivisemmin valjastettua ilmastonmuutoksen torjumiseen. Alkajaiseksi naisille on taattava yhtäläinen osallistumismahdollisuus kansainvälisiin ja paikallisiin ilmastonmuutosta koskeviin päätöksentekoprosesseihin ja -projekteihin.

Naiset, joita on lähes puolet maailmanväestöstä, kärsivät suhteettomasti eniten ilmastonmuutoksen seurauksista. Ilmastonmuutos tulee kasvattamaan humanitaaristen kriisien määrää, joissa tutkimusten mukaan kuolee eniten naisia ja lapsia.

Naiset eivät ole vain uhreja vaan myös voimakkaita muutoksen aikaansaajia. Heillä on valtava potentiaali. Vuosisatojen ajan naiset ovat innovoijina, johtajina, organisoijina, kasvattajina ja hoivaajina löytäneet vaikeissa tilanteissa keinot elättää perheensä ja täyttää perheidensä tarpeet.

Naiset tekevät edelleen maailmanlaajuisesti valtaosan palkattomasta koti- ja hoivatyöstä ja suurimman osan päivittäisistä kulutuspäätöksistä. He voivat myös vaatia päättäjiä kohdistamaan julkisia resursseja päätöksiään helpottaviin investointeihin: mm. luomuruoan, lähipalveluiden, rakennusten energiatehokkuuden, ja julkisen liikenteen kehittämiseen.

Yksi merkittävin kaikilla demokraattisissa yhteiskunnissa asuvilla käytössä oleva vaikutuskeino on äänestysoikeus. Nykyään löytyy poliittisen puoluehaitarin kummaltakin puolelta ehdokkaita, jotka ottavat ilmastonmuutoksen vakavasti ja sitoutuvat edistämään ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi tarvittavia toimenpiteitä.

Parlamentissa ensi viikolla äänestettävässä mietinnössä naisista, sukupuolten tasa-arvosta ja ilmasto-oikeudenmukaisuudesta peräänkuulutetaan Euroopan Unionin johtajuutta kansainvälisten ilmasto-oikeudenmukaisuutta koskevien sitoumuksen täytäntöönpanossa. Mietintö, jonka pääneuvottelijana toimin ryhmäni puolesta, pitää sukupuolten tasa-arvoa välttämättömänä edellytyksenä kestävälle kehitykselle ja ilmastonmuutoksen asettamien haasteiden tehokkaalle hallinnalle. Erityisesti mietinnössä kehotetaan tukemaan YK:n ilmastonmuutoksen puitesopimuksen UNFCCC:n sukupuolten tasa-arvoa edistävän toimintasuunnitelman kehittämistä, rahoittamista ja käyttöönottoa. Lisäksi tulee asettaa tavoitteet ja määräajat sukupuolten välisestä tasapainosta UNFCCC:n valtuuskunnissa.

Lisätietoja:

Sirpa Pietikäinen

sirpa.pietikainen@ep.europa.eu

+358 504 666 222

 

Sirpa Pietikäinen

Sirpa Pietikäinen
Europarlamentaarikko
Tutustu Sirpaan

Kysy Sirpalta

Kysy Sirpalta

Tilaa uutiskirje

Tilaa uutiskirje

Liity tukijoukkoihin

Liity tukijoukkoihin

Saatat olla kiinnostunut myös näistä kannanotoista